Luonto

Unelmaloma Etelä-Afrikassa: Suuntaa safarille - koe nämä 5 upeaa kohdetta!

Safari Etelä-Afrikassa tarjoaa kokemuksia, joita parhainkaan luontodokumentti ei voi tarjota. Samalla oppii, kuinka tärkeää on suojella uhanalaisia villieläimiä myös tuleville sukupolville.

Afrikan vanhin villieläinpuisto Hluhluwe-iMfolozi

Valokuvaussafareiden kehtona tunnettu Hluhluwe-iMfolozin villieläinpuisto on Afrikan vanhin, perustettu 1895.

96 000 hehtaarin kokoinen puisto lukeutuu niin sanottuun ”Big 5”-alueeseen. Täällä on mahdollisuus nähdä Afrikan villieläinmaailman kerma: afrikannorsu, leopardi, leijona, sarvikuono ja kafferipuhveli.

Paikalliset tekevät usein safarit itsenäisesti, mutta matkailijan kannattaa osallistua opastetulle safarille, näin vierailusta saa enemmän irti.

Safarioppaiden tietomäärä on laaja, ja he kertovat elävästi alueen kasvillisuudesta ja eläimistä, kuten mistä seepranpoikanen tunnistaa emonsa.Oppaat osaavat myös kiinnittää huomiota asioihin, joita itse ei huomaisi.

Safareita kannattaa tehdä useampi ja eri vuorokaudenaikoihin. Aikaisin aamulla nähdään kasvinsyöjiä, kun taas ennen auringonlaskua voi kohdata saalistamaan lähteneitä petoeläimiä.

Eläinten bongaaminen monessa puistossa on hankalaa korkean heinikon vuoksi, täällä mäkisen maaston ansiosta eläimet on mahdollista nähdä hyvin korkeilta paikoilta.

Valkoinen sarvikuono on uhanalainen

”Operaatio sarvikuono” oli 1950–60-luvuilla yksi merkittävimmistä uhanalaisten villieläinten pelastusoperaatioista. Sen ansiosta valkosarvikuono onnistuttiin pelastamaan sukupuutolta.

Salametsästys on sarvikuonojen suurin uhka. Sarvikuonojen sarvet ovat haluttua tavaraa Aasiassa.

Hluhluwe-iMfolozissa on mahdollisuus nähdä näitä uhanalaisia eläimiä, sillä sen alueella elää merkittävä sarvikuonokanta.

Villieläinpuistot tekevät tärkeää työtä maapallon rikkaan eläinkunnan säilyttämisessä tuleville sukupolville.

Matkailija voi osallistua Internetin kautta sarvikuonojen pelastamiseen adoptoimalla virtuaalisen sarvikuonon.

Sanotaan, että valkosarvikuonon nimi johtuu väärinkäsityksestä. Englantilaiset sekoittivat sanan ”weit” (afrikaansin ”leveä”), jolla viitattiin eläimen kuonoon, englannin sanaan ”white” (valkoinen).

Näe vedenalaiset jättiläiset venesafarilla

Hluhluwe-iMfolozin lähellä sijaitseva iSimangaliso Wetland Park on tunnettu virtahevoista ja niilinkrokotiileistä. Zulun kielellä iSimangaliso tarkoittaa ”ihmettä”, ja se kuvaa hyvin aluetta.

Intian valtameren rannalla sijaitseva Etelä-Afrikan kolmanneksi suurin luonnonsuojelukohde on ainutlaatuinen, ja siksi myös Unescon maailmanperintökohde.

Alueella asustaa noin 800 virtahepoa ja 1 200 niilinkrokotiiliä, unohtamatta värikästä ja monipuolista lintukantaa.

Pari tuntia kestävällä järviristeilyllä nähtävää riittää. Siellä täällä pilkottaa silmäpareja. Pinnalle nousee kookas virtahepo ja avaa kitansa kuin sanoakseen, että olemme sen reviirillä.

Silloin tällöin virtahevot saattavat löntystää St. Lucian kaupunkiin. Kannattaa siis uskoa, jos ja kun näkee hiukan tavallista erikoisemman liikennemerkin.

Toisaalla järven rannalla niilinkrokotiilit nauttivat iltapäivän auringonsäteistä. Kamerat räpsyvät ja opas kertoo, kuinka krokotiilin 66 hampaasta jokainen voi uusiutua jopa 44 kertaa. Krokotiileillä on myös eläinkunnan voimakkain purentavoima.

Alueella tavattu kookkain krokotiili oli 7,2-metrinen. Se eli 1920-luvulla.

Kilpikonnat saapuvat munimaan

Cape Vidalissa on mahdollisuus päästä todistamaan erästä eläinmaailman hämmästyttävintä tapahtumaa, kun isot valekaretti- ja merinahkakilpikonnat saapuvat munimaan.

Kilpikonnat nousevat marraskuusta lähtien merestä rannalle munimaan auringonlaskun jälkeen. Tavallisesti ne kaivavat viisi pesää, johon laskevat 100–120 munaa.

Harvoin maalle nousevien merikilpikonnien näkeminen on luontomatkailijan täyttynyt unelma.

Merinahkakilpikonna on maailman suurin kilpikonnalaji, uros voi painaa jopa 900 kiloa. Urokset eivät syntymänsä jälkeen nouse maihin. Sukukypsät naaraatkin nousevat vain munimaan synnyinrannalleen.

Maalla kömpelösti liikkuvat merikilpikonnat ovat meressä todellisia uimareita. Ne matkaavat pitkiä matkoja, jopa yli 7 500 kilometriä Afrikasta Etelä-Amerikkaan.

Unohtamattomin hetki koittaa 60–70 päivän kuluttua munimisesta, kun satapäinen kilpikonnapoikue nostaa päänsä hiekasta ja lähtee ryömimään pesästä kohti Intian valtamerta ja uuden elämän alkua.

Safari kannustaa eläinten suojeluun

Monille Etelä-Afrikka on ”kerran elämässä” -kokemus. Toiset taas rakastuvat maahan ensisilmäyksellä ja palaavat sinne yhä uudelleen.

Etelä-Afrikan kansallispuistot eivät ole yhtä ruuhkaisia kuin esimerkiksi Keniassa. Paras aika osallistua safareille on toukokuusta lokakuuhun. Paikallisten lomakausi ajoittuu marras-maaliskuulle, ja silloin hintataso on korkea ja ihmisiä on paljon liikkeellä.

Safarille osallistuminen valmiilla ryhmämatkalla on monesti helpoin matkustusmuoto. Tavallisesti safarimatkoihin yhdistetään oleskelua myös jossakin suurkaupungissa, kuten esimerkiksi Kapkaupungissa.

Kannattaa muistaa, että lento välilaskuineen Suomesta Etelä-Afrikkaan kestää helposti minimissään 15 tuntia. Matkan kokonaispituudeksi on hyvä suunnitella vähintään 10 päivää, mielellään enemmänkin, jotta safarikokemuksille jää riittävästi aikaa. Suositeltavin minimiaika Hluhluwe-iMfolozissa on kolme yötä.

Valokuvaussafarit lukeutuvat niin sanottuun ei kuluttavaan villieläinturismiin, joka on monin tavoin oiva eläinmatkailumuoto. Eläimet saavat elää vapaina omassa elinympäristössä, eivätkä häkeissä.

Valokuvaussafarit eivät tuo pelkästään työtä ja tuloja alueelle, vaan ne osaltaan myös kannustavat eläinten suojeluun.

Juttu on julkaistu Kotilieden numerossa 26/2017