Kaulavaltimon vuoto pysäytti Anun: ”Nyt suhtaudun elämään entistä rennommin”

Olen varmaan sairastumassa, tai ehkä hutera olo johtuu edellisillan juhlista, nelikymppinen Anu Hamari ajatteli. Sitten hän menetti tajuntansa.

Heinäkuisena lauantaiaamuna Anu Hamari laittaa sukat ja lenkkarit jalkaansa mökin olohuoneessa. Huoneessa käy äänekäs puheensorina, kun kuusi naista valmistautuu lähtemään suolle. Anulla on jo päällään pinkkimusta peliasu. Vielä pitää teipata kengät kiinni jalkoihin, jotta ne eivät tipu pelin tiimellyksessä suohon.

44-vuotias oululainen osallistuu kolmatta kertaa elämässään suojalkapallon MM-kisoihin Kainuun Ukkohallassa.

Huolellisen teippauksen päätteeksi Anu huomaa unohtaneensa säärisuojat ja repii ilmastointiteipit auki. Päätä kivistää, ja olo on muutenkin omituisen hutera. Jo aamiaisella on tehnyt tiukkaa saada edes pari suupalaa alas, mutta puolustajana pelaava Anu on pakottanut itsensä syömään voileivän.

Anu teippaa kengät uudestaan kiinni ja huomaa, että tällä kertaa hän on unohtanut toisen säärisuojan lattialle. Hän purkaa teippaukset vielä kerran, naurahtaa ja ajattelee sekoilevansa vuorokauden jatkuneen sitkeän päänsäryn vuoksi. Pään oikea puoli kutisee niin sietämättömästi, että tekisi mieli avata kallo ja raapia sen sisältä.

Anu kumartuu ottamaan pinkin säärisuojan lattialta ja menee vessaan. Siellä maailma pimenee.

Voittoa hakemaan

Suojalkapallokisoihin on lähdetty kotoa Oulusta jo torstaina. Anu ehti olla kotona vain yhden yön perheen lomareissun jälkeen, mutta olo on energinen. Edessä on kauan odotettu pelireissu mukavan porukan kanssa.

Anu_Hamari_3

Anu ei pelkää päänsärkyjä, mutta huomaa kuulostelevansa nykyään tarkasti, miltä kipu tuntuu.

Naispoppoo osallistuu illalla kisojen avajaisjuhliin ja odottaa innolla ensimmäisiä pelejä.

”Perjantaiaamuna pää oli kipeä, mutta ajattelin sen johtuvan edellisestä illasta tai siitä, että olin tulossa kipeäksi”, Anu muistelee nyt, kymmenen kuukautta myöhemmin.

Anu osallistuu perjantain peleihin päänsärystä huolimatta. Olo on vetämätön. Illalla hän torkahtelee mökillä ja jaksaa hädin tuskin osallistua yhteiseen ilonpitoon. Kun osa porukasta lähtee iltabileisiin, Anu ottaa särkylääkkeen ja menee nukkumaan.

Joukkuekaverit ihmettelevät. He eivät ole koskaan nähneet puheliasta ja iloista Anua niin vaitonaisena.

Mihin Anu katosi?

Lauantaina naiset alkavat olla valmiita lähtemään suolle, kun Teija huomaa Anun puuttuvan porukasta. Joku muistaa Anun menneen vessaan.

Vessanovi on lukossa, eikä koputuksiin kuulu vastausta. Muutama naisista hätääntyy, mutta ovi aukeaa helposti tiirikoimalla. Kun tajuton Anu kaatuu eteisen lattialle, Teija sieppaa kännykän ja näppäilee hätänumeron.

Anu tulee hetken päästä tajuihinsa eteisen lattialla toisen joukkuekaverin leikatessa teippejä irti. Hän itkee ja huutaa eikä ymmärrä, missä on tai mitä on tapahtunut.

”Tajusin siitä hetkestä vain sen, etten tuntenut vyötäröstä alaspäin mitään. Ajattelin, että nyt kävi pahasti”, Anu kertoo.

Yhteys hätäkeskukseen on saatu, ja naisista kaksi juoksee ulos ambulanssia vastaan. Hiekka ratisee lenkkareiden alla, ja auringon lämmön voi jo tuntea. Johannan kädet tärisevät, kun hän näppäilee kännykkäänsä Anun aviomiehen numeron.

Suon laidassa kisojen takia valmiustilassa ollut lääkäriambulanssi saapuu paikalle vajaassa vartissa. Oksenteleva ja sekava Anu tutkitaan ja nostetaan ambulanssin kyytiin. Kajaanin keskussairaalaan on sata kilometriä.

Filmi katkeaa

Kajaanissa päivystävä lääkäri määrää Anun välittömästi pään CT-kuvauksiin. Niiden jälkeen hänet lähetetään Oulun yliopistolliseen sairaalaan jatkotutkimuksiin. Kotimatka on päänsärkyä, oksentelua ja epätietoisuutta, mutta Anu löytää tilanteesta myös jotain positiivista:

”Tunsin jälleen jalkani. Muistan kysyneeni ambulanssin heilahtaessa, olemmeko Muhoksen liikenneympyrässä. Tieto siitä, että pääsen sairaalaan lähelle kotia, tuntui helpottavalta.”

Kun ambulanssi kaartaa Oulun yliopistollisen sairaalaan pihaan, on keskipäivä. Anu viedään pariovista suoraan päivystykseen. Sitten filmi katkeaa. Ovet ovat viimeinen asia, jonka Anu muistaa sairaalaan menosta.

Varjoainekuvaus paljastaa aivoissa rypälemäisen vuodon pään oikealla puolella. Paikalle ehtineelle aviomiehelle kerrotaan diagnoosi: SAV eli aivokalvoihin kuuluvan lukinkalvon alainen verenvuoto kaulavaltimosta. Syynä vuotoon on sisemmän kaulavaltimon aneurysma eli pullistuma.

Samaan aikaan Ukkohallassa pinkkimustaan sonnustautunut Los Poslinos -joukkue käy antamassa suonlaidalla luovutusvoiton vastustajalleen. Kentälle on mentävä, jos mielii mukaan seuraavan kesän mittelöihin.

Ystävien ajatukset karkaavat kuitenkin sairaalan suuntaan. Puhelimet piipittävät, jotakuta itkettää ja naiset halaavat toisiaan. Kauan odotettu pelireissu on muuttunut epätietoiseksi odottamiseksi.

Hirvittävä kipu

Lauantaista ja sunnuntaista Anu ei muista mitään. Aviomies on kuulemma ollut sairaalassa molempina päivinä.

Sunnuntaiaamuksi paikalle kesken kesälomaansa hälytetty kokenut neurologi toteaa aneurysman leikkaamisen pään kautta mahdottomaksi. Erikoislääkärit päätyvät stenttihoitoon, joka toteutetaan välittömästi.

Anu kärrätään leikkaussaliin, ja stentti viedään nivusen kautta suonensisäisesti sulkemaan vuotoa. Tarvitaan peräti kolme stenttiä tyrehdyttämään vuoto. Kaksi tuntia kestäneen leikkauksen aikana Anu saa aivoinfarktin, mutta tukos liukenee itsestään.

Ensimmäiset muistikuvat ovat maanantaiaamulta. Anu herää teho-osastolla ja kysyy sängyn vieressä päivystävältä hoitajalta, koska hänet leikataan. On leikattu jo edellisenä päivänä, hoitaja vastaa ja jatkaa, että nyt levähdetään.

Sitten alkaa kipu. Hirvittävä kipu, joka tuntuu päänahasta varpaankynsiin asti.

”Tuntui siltä, että varpaatkin oksentavat jotain ulos.”

Seuraavat kymmenen päivää Anu on teho-osastolla jatkuvassa valvonnassa. Voimakkaat lääkkeet aiheuttavat hallusinaatioita: Anun ympärillä vilistää mustia ja valkoisia eläimiä.

Joka puolella Anun ympärillä on letkuja. Seisominen kävelemisestä puhumattakaan ei onnistu, koska jalkapohjat tuntuvat siltä kuin ne olisivat täynnä tappeja.

Uusina ongelmina ilmenevät lihaskouristukset ja runsas virtsaneritys. Sisään meneviä ja ulos tulevia nesteitä mitataan millilitrojen tarkkuudella. Ranteessa ollut kanyylin pistoskohta tulehtuu, ja niskasta tippuu tuppo hiuksia. Syyksi epäillään kohtauksen dramaattisuutta.

”Vasta perheen näkeminen sai tajuamaan, että nyt ollaan tosi ison asian äärellä.”

Hiljalleen elämä kuitenkin alkaa voittaa, ja Anu ottaa ensiaskeleensa Eeva-telineen avulla.

”Muistan elävästi myös sen, kuinka pääsin ensimmäisen kerran suihkuun vajaat kaksi viikkoa tapahtuneen jälkeen. Istuin suihkutuolissa ja tunsin veden valuvan päälleni. Olo oli euforinen.”

Aiempaa rennommin

Kun kriittisimmistä viikoista on selvitty, osastolla kuluu vielä puolitoista viikkoa. Sairaalassa oloon on jo turtunut – tai Anun sanoin: laitostunut.

Koko joukkue pääsee viimeinkin tapaamaan Anua. Kun lapset vierailevat osastolla, he kysyvät äidiltään, vieläkö tämä osaa puhua vieraita kieliä. Jag heter Anu, äiti vastaa.

Anu_Hamari_4

Anu käyttää nyt verenpaine- ja verenohennuslääkkeitä, ja hänen verenpaineensa on tarkassa syynissä. Myös seuraavat kontrollikäynnit on sovittu.

Kun lupa kotiinlähtöön viimein heltiää, eletään jo elokuun puoliväliä. Puoliso hakee Anun, matkalla pysähdytään apteekissa hakemassa pussillinen lääkkeitä. Anusta on hassua nähdä keskustassa ihmisiä, jotka eivät ole pukeutuneet sairaalavaatteisiin.

Koti näyttää valtavalta pienen sairaalahuoneen jälkeen. Pihassa tuoksuvat kesän viimeiset kukat, ja oma sänky tuntuu pehmeältä. Lapset ovat aloittaneet koulunsa. Anun uusi työ Lumijoen kunnan varhaiskasvatusjohtajana olisi alkanut kaksi viikkoa aiemmin.

”Ympärillä oli tutut rutiinit, mutta seurasin niitä hieman ulkopuolisena. En voinut vielä osallistua täysillä perheen arkeen.”

Seuraavat pari kuukautta kuluvat kotona kuntoutuen: ensimmäiset pari viikkoa vuodelevossa, sitten hiljalleen liikkuen. Aviomies työskentelee kotitoimistosta käsin, ja appivanhemmat ja ystävät käyvät ”Anun vahtina”. Lapset viettävät runsaasti aikaa äitinsä kanssa.

Syyskuussa tehdään neurologiset testit, joista Anu saa puhtaat paperit. Hän pääsee aloittamaan uudessa työssään lokakuun alkupuolella.

”En ole koskaan ollut pingottajatyyppiä eikä elämänasenteeni ole ollut sitku, mutta nyt osaan suhtautua elämään vieläkin rennommin kuin ennen.”

Lääkärien mukaan päässä ollut heikko kohta oli joko synnynnäinen tai haurastunut pikkuhiljaa. Vastausta siihen, miksi se alkoi vuotaa juuri Ukkohallassa, ei saada koskaan.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 11/2016.

Lue lisää:
Minun tarinani: Lasketteluonnettomuus muutti kaiken
Hetkestä onnen löytävä Päivi, 49: ”Maailmassa ei voi olla liikaa välittämistä”
Aivoinfarkti vei Juhanilta liikuntakyvyn

Tilaa uutiskirjeemme niin saat sähköpostiisi säännöllisesti tietoa uusimmista jutuistamme ja kilpailuistamme.


Teksti: Titta Vilpa
Kuvat: Aki Roukala

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti