Kokeile kasvisruokavaliota omalla tyylilläsi – voisitko luopua lihasta parina päivänä viikossa?

Kasvisruokavalioon siirtymistä kannattaa suunnitella ennalta. Ei riitä, että luopuu lihasta. Pitää myös tietää, mitä syödä sen tilalla.

Siirtyminen kasvisruokavalioon voi olla sekä eetti­nen valinta eläinten oikeuksien puolesta että ympäristöteko. Naudanlihakilo vastaa 15 kilon hiilidioksidipäästöä, perunakilo vain noin 200 gramman hiilidioksidipäästöä. Miksei syy voi olla myös taloudellinen. Neljän hengen keitto punajuuresta, maidosta, tuorejuustosta ja mausteista syntyy noin viidellä eurolla.

Kasvissyöjä voi olla monella tavalla

Kasvisruokavalioita on erilaisia. Vegaani syö vain kasvikunnan tuotteita. Laktovegetaristi lisää tähän maitotuotteet. Lakto-ovovegetaristi jatkaa listaa edelleen kananmunilla. Pescovegetaristi lisää listaan myös kalan. Semivegetaristi taas välttelee vain punaista lihaa. Fennovegaani kokoaa aterian kotimaisista kasvikunnan tuotteista.Suosi sinäkin kasviksia ruoanlaitossa

Kasvisruokavaliota kevyempi on osa-aikainen kasvissyönti. Fleksitarismissa ei luovuta lihasta kokonaan, mutta pääpaino on kasvisruokavaliossa. ­Lihasta pyritään tekemään pikemminkin lisuke kuin aterioi­den pääraaka-aine. Fleksaajat saattavat säästää liharuoat juhlapäiviksi tai viikonlopuksi ja täyttää lautasensa muulloin kasviksilla. Fleksauksessa kiinnitetään huomiota myös lihan eettisyyteen. Se ostetaan lähituottajalta tai luomuna.

Mikä korvaa lihan?

Kasvisruokavalio ei tarkoita vain lihan poisjättämistä. Pitää miettiä, mitä syö sen sijasta. Aloittamista helpottaa, kun lisää tuttuihin liharuokiin papuja tai soijarouhetta ja pikku hiljaa vähentää lihan osuutta. Tällöin makueroihin tottuu vähitellen. Jos vielä kaipaa lihaisaa makua, sitä saa lihaliemen tai fondin avulla.

Katso kasvisruokaohjeita ja lue myös jutut:

Kasvispihvit, -pyörykät ja falafelit ovat arkiruokaa

Kasvispihvit maistuvat koko perheelle – tässä 6 herkullista kasvisohjetta

Mehevät kasvikset sopivat pastakastikkeeseen – 7 helppoa pastaohjetta

Haluatko syödä enemmän proteiinia? Kasvisproteiini täyttää vatsan kevyesti – katso 6 ohjetta

Kiinnostaako vegaaniruokavalio? Näin aloitat veganismin

Ryhtyikö läheisesi vegaaniksi? Näiden 4 keinon avulla selviät muutoksesta

Tilaa uutiskirjeemme niin saat sähköpostiisi säännöllisesti tietoa uusimmista jutuistamme ja kilpailuistamme.


Teksti: Aino Loikkanen

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti