Terveys

Tunnista punkin purema ajoissa – milloin purema on syy hakeutua lääkäriin?

Punkit ovat inhottava riesa ja niiden levittämät taudit vielä inhottavampia. Lue, miten tunnistat taudit, ja milloin kannattaa käydä lääkärissä.

Punkit ovat inhottava riesa ja niiden levittämät taudit vielä inhottavampia. Lue, miltä näyttää punkin purema, ja milloin sen vuoksi kannattaa käydä lääkärissä.

1. Mitä sairauksia punkit levittävät?

Kovapunkkilajeja on tuhatkunta, ja meillä niistä aiheuttaa sairauksia Ixodes ricinus -puutiainen, tutummin punkki. Sen puremasta voi tarttua Lymen taudiksikin kutsuttu borrelioosi ja TBE eli puutiaisaivotulehdus.

Punkin pureman yhteys borrelioosiin havaittiin vasta 1970-luvulla. Silloin huomattiin, että borrelia-bakteeri leviää ihmisen iholle veriaterialle hakeutuvan punkin pureman mukana.

2. Mitä oireita punkin purema aiheuttaa?

Borrelioosi on bakteerin aiheuttama infektiotauti. Se alkaa yleensä ihoinfektiona, josta merkkinä on purema-alueen ympärille kasvava ihottuma. Useimmilla tauti ei etene keskushermostoon, sillä se paranee hyvin antibiooteilla.

Jos borrelioosia ei huomaa taudin ensimmäisessä vaiheessa, eli rinkulan ilmestyessä iholle, tauti voi edetä. Tällöin se oireilee lämmön nousuna, nivel- ja lihassärkynä, päänsärkynä ja erilaisina hermosärkyinä. Jos tauti tunnistetaan tässä vaiheessa, noin 90 prosenttia sairastuneista paranee antibioottikuurilla.

punkki borrelioosi oireet
Punkin purema voi aiheuttaa iholle ensioireena ihottuman. Rengas kasvaa pureman ympärille.

TBE eli puutiaisaivotulehdus on viruksen aiheuttama kaksivaiheinen sairaus, joka oireilee alkuun väsymyksellä, päänsäryllä, lievällä kuumeella ja lihassäryllä. Oireet kestävät noin viikon verran, jonka jälkeen useimmat paranevat.

Sairaus voi kuitenkin myös jatkua. Tällöin jonkin ajan kuluttua vointi huononee selvästi ja tulee korkeaa kuumetta, niskajäykkyyttä ja päänsärkyä, ja mahdollisesti tajunnanhäiriöitä, kouristuksia tai halvausoireita. Olo muuttuu niin surkeaksi, että sairastunut hakeutuu hoitoon.

TBE:hen ei ole parantavaa hoitoa, mutta oireiden ollessa vaikeita, potilasta hoidetaan sairaalassa oireiden mukaisesti. Kun taudin on kerran sairastanut, sille saa immuniteetin.

3. Miltä näyttää punkin purema?

Valtaosalle borrelioositartunnan saaneista tulee iholle rengasmainen ihottuma muutaman päivän tai parin viikon kuluttua puremasta. Kaikille ei tätä ihomuutosta tule tai se voi olla huomaamattomassa paikassa tai hailakka, ja sellaisena jäädä toteamatta ja tauti hoitamatta. Tällöin borrelioosi voi edetä muissa kudoksissa ja aiheuttaa oireita myöhemminkin.

Esimerkiksi Marjo, 53, ei saanut punkin puremasta rengasmaista ihottumaa. Hän ehti ehti sairastaa borrelioosia yli vuoden ennen kuin lääkärit keksivät, mistä hänen sekalaiset, rajut oireensa kertoivat.

Pitkäaikaiseen borrelioosiin liittyykin hyvin moninaisia oireita. Niistä tavallisimmat ovat tuki- ja liikuntaelimistön, kuten nivelten vaivoja sekä neurologisia oireita, kuten kipua ja puutumisoireita.

4. Kuinka yleisiä taudit ovat?

Vuosittain borrelioosin saa muutama tuhat kansalaista, TBE:n muutama kymmenen. Määrä on nousussa, sillä TBE:n on aiemmin sairastanut noin 20–30 ihmistä vuodessa. Nykyään määrä on pitkälti yli 40.

TBE:n sairastanut tulee virukselle immuuniksi, mutta borrelioosin voi sairastaa useastikin. Sairaudet eivät ole aiempaa vakavampia, mutta niistä puhutaan entistä enemmän ja kieltämättä välillä jopa turhaa huolta herättävällä tavalla.

5. Mistä taigapunkin tunnistaa?

Taigapunkki eli Ixodes persulcatus on meillä tavallisemman Ixodes ricinus -puutiaisen itäinen sukulainen. Se tartuttaa borrelioosia samalla tapaa kuin läntinen sukulaisensa, mutta sen kantamat TBE-virukset aiheuttavat tätä hankalamman puutiaisaivotulehduksen.

Kuolleisuus puutiaisaivotulehdukseen on yleensä noin 0,5–1 prosenttia, mutta taigapunkin aiheuttamiin tapauksissa se on hieman suurempi.

Maallikko ei pysty tunnistamaan taigapunkkia. Hyönteistutkijakin tarvitsee siihen mikroskooppia.

6. Milloin punkin purema on syy hakeutua lääkäriin?

Pelkkä punkin purema ei ole syy hoitoon hakeutumiselle. Puremakohtaa täytyy pitää silmällä ja lääkäriä tarvitaan, jos oireita tulee. Läheskään kaikki puutiaiset eivät kanna taudinaiheuttajabakteereja tai -viruksia, eli jokaisesta punkinpuremasta ei automaattisesti kehity sairautta.

Tutkijat ovat laskeneet, että missä päin tahansa sata punkinpuremaa saanut todennäköisesti saa borrelioosin. TBE:hen niitä tarvittaisiin huomattavasti enemmän ja taudin saa vain tietyiltä alueilta.

7. Voivatko punkin pureman oireet ilmaantua vasta vuosien kuluttua?

On hyvin harvinaista, että toteamatta jäänyt borrelioosi oireilisi ensimmäisen kerran vasta vuosien tai vuosikymmenten kuluttua.

Borrelioosi näkyy verikokeesta, vaikka sairaudesta olisi parikymmentä vuotta. Se näkyy luotettavimmin kotimaisissa laboratorioissa käytetyillä menetelmillä eikä diagnoosia varten tarvitse matkustaa maan ulkopuolelle, saati lähettää verinäytteitä ulkomaisiin laboratorioihin.

Asiantuntijoina ELL Karoliina Laine Orion Pharma Eläinlääkkeet ja borrelioosista väitellyt korva-, nenä- ja kurkkutautiopin dosentti, LKT Miikka Peltomaa, Korvalääkärikeskus Aino ja Helsingin yliopisto sekä infektiosairauksien ylilääkäri, LL Risto Pietikäinen Kymenlaakson keskussairaala.

Lue myös Seura.fi: Borrelioosin kahdesti sairastanut Hanna Sumari: ”Nykyään punkkitarkastus on joka ilta”

 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tunnista punkin purema ajoissa – milloin purema on syy hakeutua lääkäriin?

Mohamed

Voiko punki luikerrella peräsuoli?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.