Hyvinvointi

Mitä tehdä, kun kadehdin ystävääni?

Ystävälläni on hyvä työpaikka ja ihana elämä. Hän osaa organisoida asiat, kokata herkkuja ja hoitaa parisuhdetta – ainakin siltä vaikuttaa sosiaalisessa mediassa. Miten ystävälleni voi aina paistaa aurinko? Ja miten minä pääsisin eroon kateudesta?

Kateus on luontaista

Jokainen ihminen kadehtii joskus, mutta kaikki eivät tunnetta edes huomaa. Usein peitämme kateutemme ja selitämme negatiiviset ajatukset esimerkiksi kemioiden kohtaamattomuudella.

Kateuden tunnustaminen on vaikeaa. Siihen liittyy häpeää ja se on kytköksissä omanarvontuntoon. On helpompi sanoa olevansa kateellinen toisen ihmisen ominaisuudesta tai materiasta kuin tämän saavutuksesta tai asemasta. Myös oikeudenmukaisuus vaikuttaa: se, onko toinen mielestämme ansainnut jotakin hyvää.

Usein kateuteen liittyy ihailu. Kadehdimme vaikkapa toisen sinnikkyyttä ja samalla ihailemme sitä. Kun näemme hyvän suorituksen, koemme usein ensin kateutta. Jos on terve itsetunto, voi kääntää kateuden ihailuksi ja positiiviseksi palautteeksi.

Negatiivisesti suunnattu kateus voi lamaannuttaa ja johtaa jopa masennukseen. Kateus voi saada aikaan halun heikentää toisen tilannetta tai asemaa, vähätellä ja tuntea vahingoniloa toisen epäonnistumisista.

Kateudessa piilee vaara, että alamme nähdä toisessa vain huonoja puolia. Saatamme jopa tiedostamattomasti kertoa ja juoruta kateutemme kohteesta vain asioita, jotka ärsyttävät meitä.Teemme sen siksi, että oma elämämme tuntuisi paremmalta.

Kateuden sisältämää energiaa kannatta opetella suuntaamaan rakentavasti. Ystäväporukassa kateuden voi kanavoida positiiviseksi ilmapiiriksi, joka kannustaa kehittämään itseään ja pyrkimään tavoitteisiin.

Käännä kateus voimavaraksi

Kateudessa on usein kysymys siitä, onko itse valmis tekemään työtä oman tilanteensa kohentamiseksi. Kannattaa pohtia, kadehtiiko jotakin sellaista, minkä voisi itsekin saavuttaa. Jos se ei onnistu, on hyvä miettiä, voisiko keskittyä itselle mahdollisiin iloa tuottaviin asioihin.

Itsetunto on itsensä tuntemista eli itsensä hyväksymistä sellaisena kuin olemme. Itsetuntoa on myös se, että tiedämme missä rajoissa voimme asioiden tilaa kohentaa. Jokaisen on hyvä opetella hyväksymään, arvostamaan ja rakastamaan itseään rajoituksineen kaikkineen.

Kateuden tunteisiin auttaa se, että pyrkii asettumaan toisen asemaan. Opettele kokemaan myötätuntoa niin toisia kuin itseäsikin kohtaan.

Kateuden tunne voi kertoa siitä, ettei ole huomioinut riittävästi omia tarpeitaan. Omat tarpeet kannattaa opetella tunnistamaan, jotta niitä voisi myös täyttää. Tee lista asioista, joista nautit ja saat iloa. Entä mistä haaveilet?

Pitää myös muistaa, ettei kaikki ole sitä miltä se näyttää. Joskus kyse voi olla todellisesta epäoikeudenmukaisuudesta tai toisen hyvästä tuurista, mutta moni epäoikeudenmukaiselta tuntuva asia muuttuu ansaituksi, jos asioista voi puhua avoimesti. Sen seurauksena kateus hälvenee ja voimme tuntea iloa toisen onnesta. Kun tiedämme asioiden taustat ja ymmärrämme niihin liittyvät valinnat, työmäärän tai uhrauksen, pystymme hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mitä tehdä, kun kadehdin ystävääni?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.