Hyvinvointi

Paloitko auringossa? Nämä keinot tuovat helpotusta

Aurinkoisesta ulkoilmasta nauttiessa suojakertoimien lisääminen voi unohtua, jolloin iho pääsee salakavalasti palamaan. Kokosimme keinot, jotka tuovat helpotusta palaneelle iholle.

Iho palaa usein salakavalasti ja vahingon huomaa vasta, kun on jo liian myöhäistä. Palamisoireet paljastuvat vasta useamman tunnin kuluttua.

”Viisas hakeutuu varjoon, sillä se puolittaa säteilyn määrän. Säteilyn määrä nelinkertaistuu makuulla ollessa. Uidessa on syytä suojata kasvot erityisen hyvin”, asiantuntija Anne Vuorenmaa Allergia-, iho- ja astmaliitosta sanoo.

Mikäli iholle nousee rakkuloita ja turvotusta, kannattaa hakeutua lääkäriin – etenkin, jos kyseessä on lapsi. Lääkäri voi määrätä palovammaan kortisonitabletteja tai käsikauppaa tehokkaampia voiteita.

Lievää palamista voi helpottaa tehokkaasti kotikonstein.

1. Viilennä vedellä

Viileä tai kädenlämpöinen suihku tai kylpy helpottaa oireita. Jos iho kuumottaa tuskallisesti, kylmäkääre voi tuoda helpotuksen.

Iho voi palaa pilvisellä säälläkin.

2. Ota tulehduskipulääkettä

Palaminen aiheuttaa iholla tulehdusreaktion, jonka takia nukkuminen voi olla tuskallista. Jopa vaatteiden pukeminen voi aiheuttaa kipua.

Tällöin kannattaa turvautua tulehduskipulääkkeeseen, joka lievittää oireita. Lääkettä voi ottaa tarpeen mukaan pakkauksen ohjeita noudattaen. Pahin kipu hellittää yleensä parissa päivässä.

3. Sivele kortisonivoidetta

Apteekista saa hydrokortisonivoidetta ilman reseptiä. Sitä kannattaa levittää iholle 2–3 kertaa päivässä niin kauan kuin oireet vaivaavat.

4. Kokeile allergialääkettä

Antihistamiini voi helpottaa palamisen oireita joissain tapauksissa, joten sitä kannattaa ainakin kokeilla. Ota lääkettä pakkauksen ohjeen mukaan.

5. Suojaa palanutta ihoa vaattein ja voitein

Iho voi palaa pilvisellä säälläkin.

”Suojavoidetta on levitettävä iholle reilusti riittävän suojan saavuttamiseksi. Kourallinen voidetta koko vartalolle on hyvä muistisääntö. Korvanlehtiä tai kaljua päälakea ei saa unohtaa”, Anne Vuorenmaa sanoo .”

Lasten ihon suojaaminen on erityisen tärkeää. Lapsille paras suoja on vaatetus, joka on valmistettu tiheästä kankaasta. Saatavilla on myös UV-suojilla varustettuja vaatteita.

Myös aikuisen tulee suojata erityisesti palanutta ihoa vaatetuksen avulla. Akuuttia palovammaa ei kannata paljastaa auringolle lainkaan, vaan iho tulisi peittää myös kuumana päivänä kevyillä vaatteilla.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Paloitko auringossa? Nämä keinot tuovat helpotusta

Sinun täytyy kommentoidaksesi.