Terveys

Keliakia voi olla vaikea erottaa muista herkän vatsan vaivoista – kotitesti saattaa paljastaa sairauden

Keliakian oireet ovat monenkirjavat, eivätkä kaikki sairastuneet oireile samalla tavalla – tai juuri ollenkaan. Mikäli epäilet keliakiaa, voit testata taudin vasta-aineita alustavasti kotitestillä.

Keliakia on autoimmuunisairaus, jossa vehnän, ohran ja rukiin sisältämä gluteeni aiheuttaa ohutsuolessa tulehduksen ja vaurioittaa suolinukkaa. Keliakia ei siis ole vilja-allergia. Keliaakikot voivatkin useimmiten syödä puhdistettua kauraa, jonka seassa ei ole gluteeniviljoja.

Keliakiaa sairastaa noin kaksi prosenttia väestöstä. Keliakiaa ei voi ehkäistä ja se voidaan todeta missä iässä tahansa. Tällä hetkellä eniten diagnooseja syntyy työssäkäyvässä väestöryhmässä, mutta keliakia on ikääntyneillä muita yleisempi. Keliakian riski on noin 10–15 prosenttia, jos lähisuvussa on keliaakikkoja.

Lue myös: Keliaakikko paljastaa: Nämä ovat parhaat gluteenittomat herkut

Millaisia ovat keliakian oireet?

Keliakian oireet ilmenevät monin eri tavoin, mutta joidenkin kohdalla oireita ei ole juuri lainkaan. Niinpä tautia voikin olla vaikea erottaa herkän vatsan vaivoista tai ärtyvän suolen oireyhtymästä.

Tyypilliset keliakian oireet ovat: 

Monesti keliakia vaikeuttaa tiettyjen ravintoaineiden imeytymistä. Tästä johtuen keliaakikolla voi vajausta esimerkiksi raudasta tai D-vitamiinista.

Miten keliakia todetaan?

Keliakiatutkimukset ovat tarpeen, jos oireet vastaavat keliakiaa. Alkututkimuksena otetaan yleensä verikoe, jossa tutkitaan keliakian vasta-aineita.

Gluteenitonta ruokavaliota ei saisi aloittaa itsenäisesti ennen verikokeen ottamista, jotta diagnoosin tekeminen ei vaikeutuisi. Gluteenia sisältäviä tuotteita pitäisi käyttää normaaliin tapaan kolme kuukautta ennen verikokeita.

Jos verikokeiden perusteella ei saada tarpeeksi luotettavaa tulosta, diagnoosi varmistetaan tähystyksessä. Ohutsuolen pinnalta otetaan suolinäyte, joka analysoidaan.

Kotitesti voi auttaa diagnoosin tekemisessä

Ennen virallisiin verikokeisiin menemistä on mahdollista ottaa verikoe itse kotona ja saada osviittaa siitä, voisiko vatsaoireiden taustalla piillä keliakia. Apteekeista ja luontaistuotekaupoista on saatavilla keliakian vasta-aineita tutkivia kotitestejä. Kotitesti ei vielä sellaisenaan ole pätevä diagnoosi, mutta voi ohjata oikeaan suuntaan oireiden syyn selvittelyssä.

Kotitestissä sormenpäästä otetaan verinäyte, jonka testi sitten diagnosoi. On tärkeää, että noudatat pakkauksen ohjeita saadaksesi luotettavan diagnoosin. Jos testi menee pieleen, sitä ei voi uusia samalla pakkauksella.

Vaikka kotitesti olisi negatiivinen, keliakiaa ei voida täysin sulkea pois, jos oireet kuitenkin täsmäävät. Tällöin on tarpeen jatkaa tutkimuksia esimerkiksi koepalalla.

Jos kotitesti taas on positiivinen, on tärkeää, että gluteenitonta ruokavaliota ei aloiteta ennen kuin keliakia on varmistettu koepalalla. Gluteeniton ruokavalio korjaa suolinukkaa, joten koepala ei välttämättä anna oikeaa tulosta, jos ruokavalio on aloitettu jo aiemmin.

Keliakian oireet ovat monilla vatsaoireita.
Gluteeniton ruokavalio hoitaa keliakiaa.

Keliakia hoidetaan gluteenittomalla ruokavaliolla

Keliakiaa hoidetaan elinikäisellä gluteenittomalla ruokavaliolla. Varsinaisia keliakialääkkeitä ei ole olemassa, mutta tulevaisuudessa on mahdollista, että hyvin vaikeissa tapauksissa ruokavalion lisänä voidaan käyttää entsyymivalmistetta, joka pilkkoo gluteenia mahalaukussa ennen kuin se pääsee aiheuttamaan vahinkoa ohutsuolessa.

Moni luulee virheellisesti, että gluteeniton ruokavalio on automaattisesti terveellinen. Todellisuudessa keliaakikon tulee huolehtia erityisesti riittävästä kuidun saamisesta, kun ruokavaliosta jää pois esimerkiksi ruisleipä ja täysjyväpasta.

Gluteeniton kaura on hyvä kuidun lähde, samoin erilaiset siemenet. Kauran kanssa pitää kuitenkin olla tarkkana, sillä normaalisti kaurahiutaleiden joukossa saattaa olla pieniä eriä muita viljoja. Keliaakikon kaurassa täytyy siis olla merkintä gluteenittomuudesta.

Vaikka täydellinen ruokavalioremontti voi tuntua vaikealta, keliaakikon elämä on nykyään helpompaa kuin ennen. Kaupat ovat pullollaan gluteenittomia valmisruokia ja ruoanlaittoon ja leivontaan on kehitetty monia korvaavia tuotteita. Keliaakikkokin saa siis edelleen nauttia tuoreesta leivästä ja muista herkuista.

Lue myös: Mitä laitat kasvislasagneen? Näin tehdään täydellinen gluteeniton kasvislasagne

Ihokeliakia on keliakian harvinaisempi muoto

Yleisemmän suolistokeliakian lisäksi esiintyy myös ihokeliakiaa, jossa iholle nousee kutiava, rakkulainen ihottuma, jota esiintyy etenkin polvissa, kyynärtaipeissa, pakaroissa ja päänahassa. Ihokeliakiaa sairastaa joka kuudes keliaakikko.

Ihokeliakia testataan ihosta otettavalla koepalalla. Jos näyte on positiivinen, tutkimusta jatketaan ohutsuolesta otettavalla koepalalla suolikeliakian toteamiseksi.

Ihokeliaa hoidetaan gluteenittomalla ruokavaliolla, joskin ihokeliakian hoidossa joudutaan joissain tapauksissa käyttämään aluksi myös lääkettä, joka hillitsee kutinaa. Sopiva ruokavalio löytyy testaamalla – kaikki ihokeliaakikot eivät esimerkiksi kestä kauraa ruokavaliossaan.

Lue myös: Hillitön ja hellittämätön kutina kyynärtaipeissa, jaloissa ja pakaroissa yllätti Annelin täysin – syyksi selvisi ihokeliakia

Lähteet: Duodecim, Keliakialiitto, Käypä hoito, Ruokatieto

Kommentoi

Kommentoi juttua: Keliakia voi olla vaikea erottaa muista herkän vatsan vaivoista – kotitesti saattaa paljastaa sairauden

Sinun täytyy kommentoidaksesi.