Terveys

Sinkki lyhentää flunssan kestoa, kunhan valitset oikeanlaisen sinkin ja otat sen oikeaan aikaan

Tutkimusten perusteella sinkin imeskely lyhentää ja lievittää flunssan oireita jopa 40 prosenttia. Sinkkivalmisteen valinnassa kannattaa kuitenkin olla tarkkana ja napsia sinkkiä heti oireiden alettua.

Jos flunssasta haluaa selvitä vähemmällä, kannattaa sinkki-imeskelytabletti napata suuhun heti, kun flunssaoireita, kuten nuhaa, kurkkukipua tai yskää ilmaantuu.

Sinkkiasetaatti-imeskelytablettien on todistettu kolmessa tutkimuksessa lyhentävän flunssan kestoa jopa 40 prosenttia.

”Vaikutus perustuu siihen, että sinkki vapautuu ja vaikuttaa nielun alueella”, Helsingin yliopiston dosentti Harri Hemilä sanoo.

Kaupan hyllyllä tulee olla tarkkana. Sinkkiasetaatti on tehokkain, kun taas sinkkisitraatti on tehoton. Sitraatti sitoo sinkin voimakkaasti eikä sinkki pääse vapautumaan nielussa.

”Sinkki-suihkeita ei ole tutkittu eli ei voida sanoa, että olisi todistettu tehokkaaksi, mutta uskon suihkeen ajavan saman asian kuin imeskelytabletin”, Hemilä sanoo.

Sinkin imeskely on aloitettava heti

Virustaudeissa hoito täytyy aloittaa mahdollisimman pian. Tutkimuksissa sinkki toimi parhaiten, kun koehenkilöiden flunssat olivat alkaneet 24 tunnin sisällä.

Pitkään kestäneeseen flunssaan sinkin tehosta ei ole näyttöä.

”Oireiden pitää olla alkanut tänään tai eilen. Toissa päivänä alkaa olla jo vähän myöhäistä.”

Ennaltaehkäisevästi sinkkiä ei kannata ottaa tai imeskellä sinkkitabletteja talven ympäri.

”Järkevintä on pitää purkkia kotona, ja ottaa imeskelytabletti, jos oireet alkavat.”

Sinkkiä 80–100 milligrammaa päivässä

Ravitsemussuosituksissa sinkin turvallisen päiväsaannin rajaksi on määritelty 25 milligrammaa.

Tutkimuksissa, joissa sinkkiasetaatin hyödyt on todettu, määrä on ollut 80–100 milligrammaa päivässä. Isoa annostusta ei ole syytä pelätä, sillä tavoitteena on lyhytaikainen hoito.

”Suosituksen taustalla on ajatus, että sinkkiä syötäisiin säännöllisesti. Se on eri asia, jos viikon ajan hoitaa flunssaa kuin söisi sinkkiä 365 päivää vuodessa”, Hemilä sanoo.

Joillekin sinkki voi aiheuttaa vatsaongelmia ja toiset voivat kokea sinkin maun epämiellyttävänä. Sinkin käytön voi lopettaa, jos haittavaikutuksia ilmenee.

Sinkistä voi olla apua influenssan hoidossa

Influenssa on flunssaa harvinaisempi. Yleensä flunssa ja influenssa pidetään erillään toisistaan, koska influenssan oireet ovat voimakkaampia. Oireet menevät kuitenkin paljon päällekkäin.

”Flunssaa aiheuttaa toistasataa virusta, jotka jakautuvat eri ryhmiin. Yksi ryhmistä aiheuttaa influenssaa”, Hemilä sanoo.

Sinkin tehoa influenssaan ei ole tutkittu, mutta sitä voi silti kokeilla.

”Ei voi luvata sinkin tehoavan, koska asiaa ei ole tutkittu, mutta on hyvin mahdollista, että se auttaa influenssaankin.”

Myös C-vitamiini hoitaa flunssaa

Tutkimuksissa on selvinnyt, että myös C-vitamiini auttaa flunssan hoidossa, joskaan sen tuomaa apua ei ole todistettu yhtä vahvasti kuin sinkin.

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla ajatuksesta kannattaa kuitenkin luopua: C-vitamiinia ja sinkkiä voi syödä rinnakkain, mutta niitä ei tule syödä samassa valmisteessa. Sen lisäksi, että C-vitamiini sitoo sinkkiä, niiden on tarkoitus vaikuttaa eri kohdissa elimistöä.

”C-vitamiini on tarkoitus saada mahalaukkuun. Se imeytyy sieltä sitten verenkiertoon. Sinkki vaikuttaa nielun alueella”, Hemilä sanoo.

Hemilä neuvoo ottamaan kuusi grammaa päivässä C-vitamiinia  flunssan alussa.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Sinkki lyhentää flunssan kestoa, kunhan valitset oikeanlaisen sinkin ja otat sen oikeaan aikaan

Sinun täytyy kommentoidaksesi.