Hyvinvointi

Uupumuksesta selvinnyt Satu Kunnari: ”Pahinta oli kuolemanpelko”

Kun Satu Kunnari muutti puolisonsa uran vuoksi ulkomaille, tuntui ulkomailla asuminen aluksi hienolta. Vuosia myöhemmin uupumus ajoi hänet unettomuuteen ja kuolemanpelkoon.

Kaiken piti olla hyvin, mutta Satu Kunnari tunsi suurta haluttomuutta. Itketti. Arjen pienetkin askareet, kuten yleensä helposti sujunut ruoanlaitto, tuntuivat ylivoimaisilta.

Satu tunsi itsensä uupuneeksi. Silti uni ei tullut öisin. Ei edes nukahtamislääkkeiden avulla. Elämä oli pelkkää sumua.

Pienet, alle kouluikäiset lapset, Arttu ja Ella tarvitsivat huomiota ja hoitoa. Elettiin vuodenvaihdetta 2009. Kunnarit olivat tulleet joululomalle Suomeen, kun perheessä alkoi sairastelu. Puolison, lentopalloilija Olli Kunnarin, oli ollut pakko palata joukkueensa luokse Kreikkaan. Onneksi Satu sai apua omilta ja miehensä vanhemmilta, mutta oma olo ei helpottunut.

”Pelkäsin ihan kaikkea. Pahinta oli kuolemanpelko. Vaikka tiesin ettei ollut mitään pelättävää, silti pelkäsin ihan kamalasti”, Satu muistelee epätoivon hetkiä.

”Iski ajatus, että en pysty enkä jaksa enää.”

Ajatus tuli niin rajuna, että Satu kokosi voimansa ja soitti siltä istumalta kotikaupunkinsa psykiatriseen päivystykseen.

Muuttojen ketju

Muutolla se alkoi, Suomen lentopallomaajoukkueen kantaviin voimiin vuosia kuuluneen Olli Kunnarin ja hänen vaimonsa Sadun yhteiselo.

He tapasivat toisensa parikymppisinä vuonna 2001 Sadun kotikaupungissa Sastamalassa, tuolloisessa Vammalassa.

”Olimme olleet yhdessä vasta vähän aikaa, kun Olli kertoi, että hänelle oli tarjottu siirtoa Pielavedelle ja kysyi, mitä minä meinaan asiasta. En miettinyt hetkeäkään, ja niin muutimme Kuopioon 2002”, Satu kertoo.

Se oli ensimmäinen muutto pitkässä muuttojen sarjassa. Pari vuotta Kuopiossa asuttuaan pariskunta muutti Beauvaisiin Ranskaan. Kun Ollille tuli mahdollisuus päästä pelaamaan ammattilaisena, Satu oli töissä kahvilassa Kuopiossa. Hänelle oli juuri luvattu vakituinen työpaikka.

”Muuttopäätöstä ei mietitty pitkään. Elämään pitää tarttua.”

Beauvaisista jatkettiin Cannesiin ja sieltä yhden Puolan kauden jälkeen Kreikkaan ja edelleen Turkkiin.

”Ollin menestys ei yllättänyt. Hän on aina ollut määrätietoinen ja suhtautuu pelaamiseen suurella intohimolla. Mutta tulihan se yllätyksenä millaista elämä oikeasti oli, kun lähdimme ulkomaille, ja Olli oli myös maajoukkuepelien takia paljon poissa.”

Kolme keskenmenoa

Ulkomaille lähteminen tuntui hienolta, ja olikin sitä. Satu nautti elämästä Ranskassa, opiskeli kieltä omin päin ja sai ystäviä muiden pelaajien vaimoista. Osan kanssa hän pitää edelleen yhteyttä.

”Moni ajattelee, että elämässä on glamouria, kun reissaa ulkomailla. Siellä on kuitenkin paljon asioita, joita ei osaa ajatella ennen kuin kohtaa ne.

Lasten syntymän myötä Sadun vastuu arjen pyörittämisestä kasvoi. Perheen esikoinen Arttu syntyi ensimmäisen Ranskan vuoden aikana, tytär Ella pari vuotta myöhemmin.

”Kaksi aikuista pärjää aina. Lasten kanssa arjen jutut oli mietittävä uudelleen kaupassa käymisestä lähtien ja huomioitava pienetkin kulttuurierot.”

Tyttären syntymää edeltäneet ajat olivat Sadulle raskaita. Hän sai lyhyen ajan sisällä kolme keskenmenoa. Satu pääsi purkamaan asioita puhelimitse Suomessa asuvien ystäviensä kanssa. Myös esikoisen pelkkä olemassaolo antoi voimaa. Silti mieli oli hetkittäin maassa.

”Siinä oli pieniä pohjalla käyntejä. Mietin tulenko ikinä saamaan toista lasta. Olimme jo sopineet, että neljännen kerran vielä yritämme. Enempää henkinen kantti ei olisi kestänyt.”

Vapaapäivät yhdessä

Kunnarit pyrkivät tekemään kaiken yhdessä perheenä, niin pitkälle kuin se Ollin peliuran määräämissä rajoissa oli mahdollista. Vapaapäivistä he nauttivat retkeilemällä, istumalla kahviloissa, käymällä leikkipuistoissa.

”Emme halunneet, että vapaapäivinä vain ollaan, halusimme ottaa niistä kaiken irti. Leikimme, askartelimme ja pelasimme paljon lasten kanssa. Ne ovat pieniä asioita, mutta tärkeitä meille perheenä.”

Sellaiset hetket toivat rauhaa elämään, joka muuten oli levotonta jatkuvien muuttojen takia.

”Muuttaminen oli elämän varjopuoli. Kauden päätyttyä pakkasimme aina kamamme ja tulimme Suomeen. Kesäkuusta elokuulle jännitimme, mihin seuraavaksi lähdemme. Pitkiä suunnitelmia ei voinut tehdä. Piti aina rahdata kaikki omaisuus mukana. Pienten lasten kanssa se oli haastavaa.”

Ollin joukkueet hankkivat asunnon ja asuntoihin kalusteet, mikä säästi vaivaa, mutta toisaalta sisustukseen ei päässyt itse paljoakaan vaikuttamaan.

”Ulkomailla olimme myös yksin kaiken kanssa. Ei tullut sellaista tilannetta, että lähdetäänpä kahdestaan ravintolaan syömään. Halusimme kuitenkin perustaa perheen hyvissä ajoin. Mikä olisikaan ollut parempaa aikaa lasten kanssa, kun en ollut sidottu työhön.”

Kun voimat loppuivat

Syksyllä 2009 perhe muutti Kreikkaan. Satu tuli lasten kanssa Suomeen joululomalle hyvissä tunnelmissa. Oli mukava päästä käymään kotimaassa ja tavata läheisiä. Siinä vaiheessa ilmeni kuitenkin yllättäviä ongelmia.

”Ellalla alkoi sairastelukierre, joka lopulta puhkesi keuhkokuumeeksi. Meidät lähetettiin kiireesti sairaalaan, jossa Ella joutui tiputukseen. Vanhempani hoitivat Arttua. Itse nukuin kaksi yötä sairaalan lattialla Ellan sängyn vieressä.”

Ella pääsi kotiin, mutta Satu huomasi, että hänellä itsellään ei ollut kaikki kunnossa. Ensin iski vatsatauti. Sen päälle tuli sydänlihastulehdus, jonka seurauksena Sadulla oli rajuja rytmihäiriöitä ja syke nousi pienestäkin ponnistuksesta sataan.

Fyysistä väsymistä seurasi lamaannuttava henkinen uupumus. Sitten tuli se päivä, jolloin Satu soitti äärimmäisessä hädässä kotikaupunkinsa psykiatriseen päivystykseen.

”En muista puhelusta mitään. Porasin vain ihan hysteerisenä”, Satu kertoo. Hänellä todettiin masennus, määrättiin lääkitys ja ohjattiin terapiaan.

Aviomies sai joukkueensa valmentajalta luvan tulla muutamaksi päiväksi Suomeen vaimonsa tueksi. Sadulle hommattiin kotihoito, joka kolmen kuukauden ajan siivosi, teki ruoat ja hoiti lapset. Molempien aviopuolisoiden vanhemmat olivat myös apuna.

Sadun omatoimisuuden ja pikaisen avun ansiosta paraneminen käynnistyi nopeasti. Asiassa auttoi myös se, että Satu ei häpeillyt eikä salaillut tilannetta.

”Olen aina ollut avoin ihminen. En halunnut peitellä masennusta. Se oli osa minua ja sen kanssa oli pärjättävä. Varmaan auttoi, että pystyin puhumaan näistä asioista. Toki lääkitys auttoi omalta osaltaan.”

Sairauskuukaudet olivat raskaita myös aviomiehelle, joka ei voinut olla läsnä tukemassa puolisoaan. Jo loppukeväästä Satu matkusti lasten kanssa takaisin Kreikkaan. Siellä hän lopetti lääkityksen, mutta kävi vielä Suomessa ollessaan vuoden päivät terapiassa.

”Kun palasin Kreikkaan, Ollin tuki oli äärettömän tärkeä. Sain perheen kasaan, lapset saivat taas isän ja minä oman sielunkumppanin viereeni. Ne olivat isoja asioita.”

Miehen ura edellä

Masennuksen puhkeaminen kulminoitui Ellan keuhkokuumeeseen ja Sadun sydänlihastulehdukseen, mutta Satu uskoo syiden löytyvän syvemmältä.

”Oli asioita, jotka olivat kyteneet pitkään. En ollut käsitellyt riittävästi keskenmenoja. Elämä oli repivää, kun menimme ees taas pienten lasten kanssa. Aina eivät asiat lasten kanssa suju arjessa muutenkaan helpoimman kautta. Kun vaikeudet kasaantuivat, kaikki räjähti kerralla käsiin.”

Oma vaikutuksensa oli sillä, että puoliso oli treenien, pelien ja maajoukkuevelvollisuuksien takia paljon poissa kotoa. Satu kuitenkin kiittää toistuvasti aviomiehen hänelle antamaa tukea ja tämän henkistä vahvuutta, joka antoi Sadullekin uskoa, että vaikeuksista selvitään.

Tapahtuneesta huolimatta Satu ei ole hetkeäkään katunut tehtyjä ratkaisuja.

”Minulle on ollut selviö, että menemme Ollin ura edellä. Päivääkään en ole ollut minkään asian tähden katkera, en reissaamisen enkä muun. Ne ovat olleet osa elämää ja niiden valintojen kanssa on menty. Olli on aina ottanut huomioon minun mielipiteeni ja olemme jutelleet eri vaihtoehdoista.”

Vuonna 2011 Satu ja Olli tekivät ison päätöksen ja asettuivat Suomeen esikoisen aloittaessa esikoulun. Samalla ympyrä sulkeutui. Perhe palasi Sastamalaan, josta kaikki kymmenen vuotta aiemmin alkoi. Olli teki sopimuksen Vammalan Lentopallon kanssa, Satu aloitti työt vanhempiensa perheyrityksessä ja pelaa nykyisin lentopalloa naisten kakkossarjassa.

”Ollille tarjottiin vielä huippuhyviä sopimuksia ulkomailta, mutta hän teki päätöksen perheen hyväksi. Koska lapset aloittivat Suomessa koulun, Ollikin halusi pysyä täällä. Tosin ei ole montaakaan päivää aikaa, kun mietimme, mitä tekisimme jos tulisi mahdollisuus? Lähtisimmekö? Mutta eiköhän me näillä hoodeilla pyöritä”, Satu arvelee.

Lue lisää: Tunnista uupumuksen merkit ajoissa Minun tarinani: “Pakenin masennusta Intiaan” Uupunut äiti: ”Vertaistuki auttaa”