Nostalgia

"Kaupunki opettaa ihmiselle itsehillintää" – näin Kotiliesi vertaili kaupunki- ja maalaiselämää 1961

Maalla on parasta, tietenkin, uskoo Kotilieden juttu. Samalla se paljastaa, että kaupungissa nuori voi oppia hyviäkin asioita, kuten itsehillintää ja kuria.

Kaupunki vai maaseutu, kumpi kivampi? Tätä pohdittiin syyskuun Kotiliedessä vuonna 1961.

Kiista on ikuinen, eikä lainkaan laimentunut:

Kaupungit röyhistelevät olevansa vetureita, jotka eteenpäin puksuttaessaan vetävät perässään myös ympäröivää maaseutua.

Maaseutu muistuttaa, että heiltä se leipä tulee. Pelkällä laten litkinnällä ei kaupunkilainenkaan elä.

Viattomuus viedään radioaalloilla

Päivänselvää on, mistä vuoden 1961 jutussa lähdettiin. Maaseutu on ollut hyvä, kaupunki turmeluksen pesä.

Maalaiselämästä ja maaseudun asukkaista useilla kaupunkilaisilla on hyvin romanttinen käsitys, jota kansalliskirjailijamme ovat vahvasti tukeneet. Luonnonläheisyys, niin olemme uskoneet, säilyttää ihmisen hyvänä, kun taas kaupungissa ihminen turmeltuu ja muuttuu pahaksi.

Mutta varokoon maalaiset, turmelus on saavuttamassa heitäkin!

Harvaan asutuilla seuduilla kiusausten puutteessa ihmiset pakostakin pysyvät monesta pahasta tietämättöminä, mutta kun välimatkat kaupunkien ja maaseudun välillä yhä lyhenevät, kun radio, televisio, sanomalehdistö ja kirjallisuus tapaa jo jokaisen syrjäseutujenkin asukkaan, ei kukaan enää pysy entiseen tapaan tietämättömänä maailman pahuudesta.

Se kuitenkin on myönnettävä, että ihminen, nuori varsinkin, haikailee aina jotain muuta. Ja jonnekin muualle.

Nykyajan ihmiselle on ominaista nopea väsyminen ja kyllästyminen kaikkeen totunnaiseen. Kaupunkilaiselämästä kyllikseen saanut kaipaa ainakin loma-ajaksi maaseudun rauhaan, ehkäpä juuri sinne, mistä aikoinaan kyllästyneenä pakeni kaupunkiin. Maalaisnuoriso muuttaa suurin joukoin kaupunkiin etsimään parempia raha-ansioita, suurempia mukavuuksia, vaihtelevampia huvituksia.

Kaupungissa riittää ihailtavaa

Nyt jutussa pistetään maalaisserkuille jyvät kurkkuun. City ei olekaan – pelkästään – paheiden pesä. Kaupunkilaiselämä se vasta koulii ihmisen tavoille.

Turhuuksien markkinoilla oppii tolkkua.

Kaupunki opettaa ihmiselle monin tavoin itsehillintää. Näyteikkunat ovat täpösen täynnä mitä houkuttelevampia tavaroita. Katsella niitä kyllä saa mielin määrin, mutta niihin ei pidä koskea.

Kaduilla liikkuu hienosti, jopa upeastikin pukeutuneita ihmisiä. Kaupungissa on tilaisuus ihailla kaikkea kaunista, mutta samalla on opittava olemaan haluamatta kaikkea omakseen.

Ja sitten se turmellus! Ei se seuraakaan automaattisesti kaupunkiin joutumisesta. Sitä vastaan voi taistella.

Suurista tavaramääristä on valikoitava paras mahdollinen. Myös seuraansa on opittava valikoimaan. Huolestuneet vanhemmat valittelevat usein, että heidän hyvän lapsensa on kaupungissa turmellut huono seura. Mutta eihän kaupungissa ole välttämätöntä liittyä nimenomaan huonoon seuraan ja etsiä vain vahingollisia huvituksia.

Muutakin kuin leipää ja maitoa

Kaupungissa oppii myös terveille tavoille, ainakin syömisen suhteen.

Vaikka nuori ihminen maalla kotonaan olisikin lapsesta tottunut syömään vain voita-leipää-maitoa, hän saa kaupungissa opetella nauttimaan vaihtelevampaa ravintoa, mikä koituu hyväksi hänen terveydelleen ja opettaa häntä osaltaan sopeutumaan uusiin oloihin.

On vain itsekurin puutetta, jos nuori ihminen kieltäytyy jopa maistamasta jotakin outoa ruokalajia sanoen syyksi sen, ettei muka ole ”tottunut” sellaista syömään.

Vanhalle ihmiselle on annettava anteeksi, jos hän sattuu palvomaan ”tottumuksiaan”, mutta nuorilla ei vielä saa olla niin piintyneitä tapoja, että he eivät tarvittaessa voisi opetella niistä luopumaan.

Opittu on. Voin-leivän-maidon jälkeen on tullut pizza-sushi-nyhtökaura. Ja takaisinkin tultu: jälleen monen kourassa näkyy voilla sivelty ruisleipä, joka tosin huljautetaan alas kauramaidon kera.

Kuri se olla pitää

Kaupungissa oppii tuikitärkeäitä taitoja: kuria ja aikataulujen noudattamista.

Kaupunki opettaa nuorta ihmistä monella tavoin alistumaan kuriin. Katuakaan ei siellä saa ylittä, milloin mieli tekee, vaan vasta silloin kun merkkivalo syttyy tai ”poliisisetä” antaa luvan.

Työnantajat valittavat usein, että maaseudulta äskettäin kaupunkiin saapuneet eivät tule sovittuun aikaan. Työhön on saavuttava määräaikana, ei minuuttiakaan myöhästyneenä. Kun maalla ajasta on monella hyvin epämääräinen käsitys, siellä kun jokin usein alkaa tai loppuu noin seitsemän aikoihin, kaupungissa kaiken on järjestyksen vuoksi tapahduttava kellonlyönnilleen täsmällisesti.

Kutsu maalaisserkku kylään

Lopuksi jutussa on kaunis kehoitus: jos on päässyt kaupunkiin asumaan – ja välttynyt turmeltumasta – pitäisi sinne kutsua kylään myös maalaisserkut. Koska todennäköisesti omatkin ihanimmat päivät on kuitenkin tullut vietettyä heidän luonaan, maalaistalossa.

Synnynnäiset kaupunkilaiset ovat maalaisnuorisoon verrattuna monin verroin edullisemmassa asemassa jo yksistään sen vuoksi, että he ovat paremmin rokotettuja kaikkea kaupungin lokaa vastaan ja heillä on usein viihtyisät kodit.

Juuri siksi kaupunkilaisten pitäisi avata ovensa ja jakaa kotinsa lämpöä maaseudulta kaupunkiin saapuville. Näin kaupunkilaiskodit voisivat lyhentää sitä velkaansa, joka on ehkä syntynyt heidän aikoinaan viettäessään jossakin maalaistalossa elämänsä ihanimpia päiviä.