Ylipaino: Iso ei kelpaa

Ylipaino ja lihavuus ovat olleet pitkään puheenaiheita. Harva meistä tuntee olevansa sopivan kokoinen. Marika on ollut aina iso ja tietää, mitä ympäristö siitä ajattelee.

Ylipaino, iso ei kelpaa

Marika, 41, on ollut koko aikuisikänsä iso. Tällä hetkellä hänen painoindeksinsä on 42, minkä mukaan hän on sairaalloisen lihava.
– En kuitenkaan tunne itseäni sairaaksi. Elän normaalisti ja pystyn liikkumaan.

Marikalle alkoi kertyä kiloja, kun hän ylioppilaaksi kirjoitettuaan muutti pois kotoa ja ryhtyi seurustelemaan. Alle kolmekymppisenä hän tuli raskaaksi ja parikymmentä lisäkiloa tulivat jäädäkseen.
– Minulla on motivaatio laihtua, mutta kunnon potku persauksiin vielä puuttuu, hankolaisnainen pohtii omakotitalonsa keittiönpöydän ääressä.

Juomme kahvia ja syömme Marikan leipomaa kinkkupiirakkaa. Marikakin ottaa sitä palan, vaikka on jo parin vuoden ajan noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota. Sinä aikana painoa on pudonnut 20 kiloa.
– Vielä tarttis saada ainakin toiset 20 kiloa pois.Vaikka Marika on rempseänoloinen, suorapuheinen nainen, lihavuus ei ole helppo asia. Siihen liittyy surua. Miksi
en kelpaa muille enkä aina itsellenikään?

Kaivamme esiin Marikan lapsuuden valokuva-albumin, jota hän ei ole katsellut aikoihin. Hän ei erityisesti pidä omista kuvistaan. Teini-iän lomakuvissa esiintyy vaaleahiuksinen, normaalipainoiselta näyttävä tyttö. Kovin paljon Marikalla ei ole valokuvia itsestään. Jos hänen pitää mennä ryhmäkuvaan, hän hakeutuu nykyisin mieluiten takariviin.

400 grammaa vuodessa

Keskustelu lihavuudesta, terveydestä ja lihavuuteen liittyvistä asenteista nousi vahvasti esille Pekka Hiltusen romaanin Iso (WSOY) myötä. Kirjan päähenkilö Anni on fiksu, korkeasti koulutettu nainen, joka painaa 138 kiloa. Hän ei löydä pysyvää työtä ja epäonnistuu parisuhteissaan. Silti hän ei halua uhrata elämäänsä jatkuvalle laihduttamiselle ja ryhtyy kyseenalaistamaan vallitsevia terveysnäkemyksiä.Kirjan tiimoilta on nostatettu ”läskikapinaa” ja kumottu väittämiä, kuten että lihavuus merkitsee aina elämää sairauksien kanssa. Nuoret naiset ovat ryhtyneet viime aikoina myös pitämään lihavuusaiheisia blogeja.

Joka viides suomalainen aikuinen on Marikan ja Annin tapaan lihava. Ylipainoisia on vielä enemmän. Kun ylipainoinen kantaa matkassaan noin 10 kiloa enemmän kuin normaalipainoinen, lihavalla on liikakiloja vähintään 30. Vaikkei ylipainoa olisikaan paljon, varsinkin naiset puhuvat usein halustaan laihtua. Kahvipöydissä pohditaan, kuinka ”ainakin viisi kiloa” pitäisi saada pois. Harva tuntee olevansa juuri sopivan kokoinen.

Professori, lääketieteen tohtori Tiina Laatikainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) sanoo, että nykyään jokainen taistelee ylipainoa vastaan. Ruokaa on tarjolla usein ja runsaasti, ihmiset istuvat paljon, tekevät pääte-työtä ja autoilevat.
– Suomalaisten tutkimusten mukaan aikuiset lihovat keskimäärin 400 grammaa vuodessa. Tähän painon hitaaseen kasvuun tulee kiinnittää huomiota.
– Terveyden näkökulmasta pieni ylipaino ei ole vielä riski. Esimerkiksi luuston lujuuden näkökulmasta sillä on jopa positiivisia vaikutuksia.

Lihavuus sen sijaan on ihmisen omaan ja koko kansanterveyteen vaikuttava tekijä. Suomalaiset ovat islantilaisten jälkeen Pohjoismaiden toiseksi lihavin kansa.
– Lihavuudessa on kyse ravinnon saannin ja kulutuksen välisestä epätasapainosta. Ihmiset syövät paljon niin sanottuja energiatiheitä ruokia, kuten rasvaisia pikaruokia ja sokeroituja juomia. Esimerkiksi litrassa tuoremehua on 45 sokeripalan edestä energiaa.

Lihavuuden rajana pidetään painoindeksiä 30. Indeksi ei kuitenkaan kerro koko totuutta.
– Myös lihasmassan osuus on otettava huomioon sekä se, missä kohtaa kehoa rasva sijaitsee. Vatsaontelon ympärillä oleva rasva on vaarallisinta.
– Meillä on myös niin sanottuja lihavia laihoja, joilla iso osa kehon kudosta on rasvakudosta. Geeneillä ja lihomisella on myös yhteytensä.

– Tutkimuksissa on pyritty selvittämään esimerkiksi sitä, miksi jotkut tykkäävät syödä erityisesti makeaa ja miksi jotkut saavat erityisen mielihyvän juuri ruoasta. Mutta miten voimme erottaa perityn ja opitun vaikutukset toisistaan? Tiina Laatikainen pohtii.

Ehkä en ole sen arvoinen

Marika oli koulutyttönä korkeintaan hieman pullea. Perhe asui Itä-Suomessa.
– Kyllä minua koulussa joskus nimiteltiin. Kerran opettaja tuli hiihtokilpailuissa ihmettelemään, että, Marika, meinaatko sinäkin osallistua?

Sillä kertaa hän osallistui, mutta liikunnasta hän ei ole koskaan pitänyt. Hän oli 12-vuotias, kun vanhemmat erosivat. Marika koki, ettei äidin uusi kumppani hyväksynyt häntä sellaisenaan, vaan käski liikuntaharrastuksiin ja vahti syömisiä. Se loukkasi.

Marika kertoo, että myös parisuhteissa koetut pettymykset ovat nakertaneet hänen itsetuntoaan. Ensimmäinen ero otti hirveän koville. Meneillään olevaliitto on hänelle kolmas. Perheessä on kaksi tytärtä. Ennen nykyisen kumppaninsa tapaamista Marika ajatteli, ettei enää halua miestä elämäänsä.
– Lihavuudesta voi kehittää itselleen myös suojamuurin. Mutta onneksi kumminkin kohtasimme.

Marika kertoo, ettei hän ole koskaan ollut mikään vaatteilla koreilija eikä käytä myöskään meikkiä. Edes häihinsä
hän ei ole ehostautunut.
– Ihminen voi näyttää miltä vaan, mutta se on eri asia, mitä on oikeasti.
Vaatteensa Marika löytää lähinnä kirpputoreilta.
– Käytännöllisyys on minulle vaatteissa tärkeintä. Töissä pidän työvaatteita. Hepeneitä en tarvitse, kun iltamenoja ei juuri ole.

Marika työskentelee ruokakaupassa kassaesimiehenä, mutta on käytännössä ”monitoiminainen”. Edellispäivä meni joulusuklaita esille pannessa.
– Kun kuljen kaupassa koko päivän ees ja taas, en jaksa lähteä illalla liikuntaharrastuksiin. Ehkä myös ajattelen,
etten ole harrastusten arvoinen. Tyttäriä kyllä kuljetan heidän menoihinsa.

Ylipaino. Iso ei kelpaa

Kun moni työkaveri käy spinningissä, päätti Marikakin taannoin kokeilla lajia.
– Polkupyörä oli kropalleni aivan liian pieni. Meinasin tikahtua polkemiseen heti. En mennyt toista kertaa.

Yli 170 senttiä pitkän Marikan paino oli korkeimmillaan muutama vuosi sitten. Kenkien jalkaan saaminen ja peseytyminen kävivät jo hankaliksi. Samoihin aikoihin hänellä todettiin kakkostyypin diabetes. Marika päätti, että jotain on tehtävä.

Nyt kun hän on saanut pudotettua painoaan, hän jaksaa paremmin.
– Diabeteskin on hallinnassa. En tarvitse kuin yhden pillerin päivässä. Vaikka hänen suvussaankin on ylipainoisia, Marika ei ole pohtinut perinnöllisyyden vaikutusta.
– Kyllä tässä on paljon itse aiheutettua.

Työpaikalla hänellä on voimakas tarve näyttää, kuinka pärjäävä ja kova tekemään hän on. Kotona hän on lepsumpi.
– En ehdi aina syödä töissä kunnolla. Illalla syönkin sitten paljon. Rakastan juustoja, viiniä ja suklaata. Hiljattain risteilyllä huomasin syöneeni aamiaispöydässä melkein pytyllisen siianmätiä.

Syömiseen liittyvät myös tunteet.
– Jos mua oikein pännii, ryhdyn leipomaan. Ruoanlaitto on tapani hemmotella perhettä. Koen, että ainakin tämän asian minä osaan.

Marikan mies naurahtaa vieressä, että kun he tapasivat viisi vuotta sitten, hänellä itsellään oli sixpack, mutta nyt on ”perhepack”.

Kahden hoikan kauden välissä

Filosofian tohtori Stiina Hänninen Tampereelta on tutkinut lihavuutta ja laihduttamista kulttuurisena ilmiönä. Lihavuudessa ei ole kyse vain terveydestä ja sairaudesta vaan myös naisen asemasta yhteiskunnassa ja miehen seksuaalisena objektina.
– Naisen paikka on nähty erilaisena eri aikakausina. Ennen hyvä nainen oli neitsyt, nyt laiha. Ennen pelättiin viimeistä tuomiota, nykyään selluliittia, Hänninen sanoo.

Aina 1900-luvun alun sotavuosiin asti lihavuus oli rikkaiden etuoikeus, joten sitä ihailtiin. Nykyisen hoikkuuden ihanteen katsotaan alkaneen huippuhoikasta mallista, Twiggystä, 1960-luvulla.
– Nyt ihanteena ei ole enää pelkkä hoikkuus vaan vartalon pehmeät linjatkin ovat ei-toivottuja. Pitää olla tiukan lihaksikas tai hyvin laiha.

Lihaviin ihmisiin liitetään usein kielteisiä, stereotyyppisiä käsityksiä. Lihavuudesta puhutaan sotaisin vertauskuvin; sodasta ja taistelusta lihavuutta vastaan. Lihavan ajatellaan aiheuttaneen tilansa itse, mikä voi johtaa syrjintään esimerkiksi työelämässä. Suomessa lihavat naiset ansaitsevat muita naisia huonommin.
– Lihavaa pidetään heikkotahtoisena, hillittömänä, sairaana, neuroottisena, laiskana, surullisena, pahana, tietämättömänä ja rumana.

Joidenkin tutkimusten mukaan ihmiset kelpuuttavat ystävikseen ja seksikumppaneikseen mieluummin vaikkapa
fyysisesti vammautuneen kuin lihavan ihmisen. Stiina Hänninen kertoo, että ystävät, vanhemmat ja puolisot ovat useimmin niitä, jotka kommentoivat lihavalle tämän painoa.
– Lihavat ihmiset kertovat, että erityisesti syytökset oletetusta laiskuudesta satuttavat.

Individualistisessa lännessä lihavat joutuvat loukkausten kohteeksi, mutta yhteisöllisissä kulttuureissa, kuten Aasiassa ja Afrikassa, näin ei ole. Hänninen ei näe Suomessa olevan menossa ”läskikapinaa”. Oikeassa kapinassa perustettaisiin aktivistiryhmiä, jotka alkaisivat ajaa kaiken kokoisten ihmisten hyväksyntää ja tasa-arvoista kohtelua. Tällaista on tapahtunut esimerkiksi USA:ssa ja Ruotsissa.
– Lihavuusaktivismin puuttuminen johtuu siitä, että lihavuus nähdään meillä välitilana kahden hoikan kauden välissä.
– En näe merkkejä siitä, että lihavuudesta olisi tulossa yhtään sallitumpaa tai hyväksytympää saatikka kauneusihanne. Toivoa kuitenkin sopisi, ettei kadulla huudeltaisi kenenkään perään painon vuoksi.

Hännisen mukaan ihmisen on realistista tavoitella ihannepainoaan, jos ylipainoa ei ole paljon.
– Kun tutkin vaikeasti lihavia naisia, huomasin, että lähtöpainostaan riippumatta naiset tavoittelivat 70 kilon painoa. Se on epärealistista. Mutta jo pysyvä 5-10 prosentin painonlasku parantaa toimintakykyä ja vähentää sairastumisen riskiä.Liikettä, ei ihmedieettejä

Tiina Laatikainen painottaa oikeanlaisten elintapojen löytymistä. THL:ssä on meneillään Kansallinen lihavuusohjelma. Painonhallinnassa säännöllinen ruokailurytmi on tärkeää. Ei pitäisi napostella tai ahmia ruokaa.
– Kun keskittyy syömiseen, eikä tee samalla jotain muuta, huomaa, paljonko syö.
– Dieettien kanssa pelaajille voi sanoa, että harvoin ne johtavat pysyviin muutoksiin. Eikä meistä monikaan pysty olemaan sitruunapippuridieeteillä kovin kauaa.

Liikunnan ”suorittamisen” sijaan Laatikainen puhuu sitä, että päivistä pitäisi tehdä liikkuvampia.
– Tarkoitan vanhaa kunnon hyötyliikuntaa.

Entä voiko lihava olla täysin terve? Laatikainen sanoo, että ”juuri nyt kyllä”, mutta pitkällä aikavälillä lihavuus on riski. Se altistaa muun muassa kakkostyypin diabetekselle, verenpainetaudille, sydän- ja verisuonitaudeille, aivohalvaukselle, joillekin syöville, sappikivitaudille sekä mielenterveys-ongelmille.
– Pieni osa 50-60-vuotiaista lihavista on enää täysin terveitä. Mitä pidempään on ollut lihava, sitä suurempi riski on sairastua.

Lihavuudesta aiheutuu yhteiskunnalle vuosittain noin 300 miljoonan euron kustannukset. Hänen mukaansa lihavien ei pidä tuntea syyllisyyttä.
– Normista poikkeavat kuitenkin helposti myös itse syyllistävät itsensä.

Terveydenhuollossa lihavuuteen ei osata aina puuttua. Vaikkapa potilaan tupakointiin on helpompi puuttua kuin lihavuuteen tai alkoholinkäyttöön.
– Osa lihavista hakee apua terveydenhuollosta, osa ei. Terveydenhuollon ammattilaisten positiivinen puuttuminen lihavuuteen on tärkeää, koska moni kaipaa ihmistä, jonka kanssa pallotella asioita. Erityisesti motivointipuolella työntekijät tarvitsevat lisää osaamista.

Saanko olla erilainen?

Marika kertoo, ettei hän ole käynyt kovin ahkerasti lääkärillä puhumassa painostaan. Työyhteisöstään hän on saanut tukea laihdutusprojektissaan.
– Työkaverit ovat tsempanneet minua laihduttamaan.

Iso ei kelpaa

Hangon kadulla Marikaa ei ole koskaan huudeltu ”läskiksi”. Jotkut sukulaiset ovat vuosien varrella huomautelleet painosta ja antaneet elämäntapaohjeita.
– Naiset osaavat olla toisilleen ilkeitä. Sen olen myös huomannut, kuinka jotkut ihmiset eivät ota sanomisiani todesta tai vähättelevät niitä.

Tyttärensä puolesta hän on pahoillaan. Tälle on huomauteltu äidin painosta. Se tuntuu Marikasta kohtuuttomalta.
– Mutta kyllä mekin molempien tyttöjen kanssa katsomme Suurin pudottaja -ohjelmaa. Korostan kuitenkin tytöille, että maailmassa on kaikennäköisiä ihmisiä.
– Ketään ei pidä arvostella ulkonäön perusteella. Ulkonäön takaa voi löytyä synnynnäinen vika, onnettomuus tai vaikka lääkitys.

Ei lihavuus ole Marikan tekemisiä ja menemisiä juuri rajoittanut. Jossain vaiheessa hän tosin vältteli uimahalleja.
– Mutta nyt aika on tehnyt tehtävänsä ja käyn taas uimassa, koska tyttäremmekin tykkäävät käydä.
Puheita läskikapinoista hän ei oikein ymmärrä.

– Miksi olemme joutuneet tilanteeseen, jossa pitää julistaa kapina lihavien puolesta? Eikö ihmisten pitäisi saada olla erilaisia. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset katsovat oikeudekseen puuttua lihavuuteen paljon herkemmin kuin muihin ulkonäköön liittyviin asioihin?

Ehdotukset lihaville asetettavista, korkeammista terveysmaksuista hämmentävät Marikaa.
– Pitäisikö myös rumia tai vasenkätisiä rangaista? Ja tuleehan vakavia sairauksia myös laihoille ihmisille.

Ettäkö kaunis? Sellaiseksi Marika ei tunne itseään koskaan.
– Näenhän itseni peilistä. En usko, jos joku kehuu minua.

Marika aikoo jatkaa painon pudottamista, mutta koko elämän täyttävää projektia hän ei aio siitä ottaa.
– Pitäähän tästä ainutkertaisesta elämästä vähän nauttiakin

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 25/2013.

Teksti: Essi Salonen
Kuva: Kai Widell

Tilaa uutiskirjeemme niin saat sähköpostiisi säännöllisesti tietoa uusimmista jutuistamme ja kilpailuistamme.


Teksti: Kotiliesi Toimitus

Keskustelu

  1. Mårran

    Minulla on bmi 33, pituus 146, silmälasit (nätit!) ja voimakkaasti notko selkä. Arvatkaa vain, montako kertaa minua on ylenkatsottu ulkonäköni takia – silloin kun minut on vahingossa edes huomattu keskipituisten eli ”oikeankokoisten” seasta. Ikävintä on tulla tuupituksi jonotustilanteissa, esim. pidoissa lähimmäiset tuuppivat santsauskierroksella likaisilla lautasillaan minua niin, että lopun iltaa kannan muiden ruokalistoja olkapäilläni ja hiuksissani. Narikoissa minut liiskataan tiskiä vasten, kun takaa tulevat työntävät pääni yli naulakkokuittejaan, ja sitten vielä samaan syssyyn pitkien ulsterien helmat vedetään naamaani ja kampaustani pitkin itselle. Lyhyt aikuinen ihminen on myös helppo ”unohtaa” seisoskelevan keskusteluringin ulkopuolelle (”ai, säkin olet siinä, vooi kun me ei ’huomattu’ sinua äsken”) – samaan aikaan kuitenkin ohimenevät lapset huomioidaan. Sitten vielä joku ihmettelee, miksi pienet / lyhyet naiset ovat niin usein vihaisia ja kovaäänisiä! Anteeksi, että valitan kaikesta tuosta jopa hieman karrikoiden, mutta olen kuitenkin normaali ja jossain asioissa jopa fiksukin -epänormaalista ulkonäöstäni ja ylipainostani huolimatta. KIITOS tästä artikkelistanne täällä verkossa!

  2. Toimitus

    Hei Mårran. Kiva kuulla, että juttu herätti ajatuksia ja jaoit omia kokemuksiasi. Meistäkin täällä toimituksessa tämä on tärkeä aihe, josta pitää puhua.

  3. jadessan6

    todella kiva aihe

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti