Vietimme joulun vanhempieni luona, jossa olivat myös toiset isovanhemmistani. Hyvin mahtui seitsemän ihmistä ja neljä koiraa viettämään joulua saman katon alla 🙂 Tässä muutamia puhelimella otettuja kuvia.

Vein glögin kanssa herkuteltavaksi tekemiäni sinihomejuusto-piparikierteitä, pikkuruisia riisisuklaita ja minttu-suklaamarenkeja. Oli kyllä ihana jouluviikonloppu! Rakkaita ihmisiä, lekottelevia koiria, joulusauna, notkuvia ruokapöytiä, viiniä ja juustoja, elokuvia, glögiä, suklaata, ihania paketteja ja myöhään nukkumista. Tehtiin joulupäivänä myös pasteijoita lohi- ja munariisi-täytteellä, mutta niistä en kerennyt edes ottamaan kunnollista kuvaa 😉

Paketeistakin kuoriutui mitä ihanimpia juttuja! Astiakaappiin sain todella mieluisaa täytettä mymmeli-kulhon ja marimekon ison räsymatto-kulhon muodossa. Lisäksi Body shopin vartalovoi ja kylpytakki sekä tohvelit ovat olleet jo kovassa käytössä 🙂 Prahan sisustusliikkeestä hankittu korupuu tuli myös todella tarpeeseen ja samasta kaupasta sain myös kivan tähden muotoisen puisen tuikkualustan. Lisäksi sain ison metallisen korin täynnä sisustusjuttuja, seinäkellon, tiramisu-likööriä, vaniljatuikkuja, (joista olen polttanut jo melkein puoli pakettia) ja pieniä imukuppiotuksia laseihin, jotta tunnistaa omansa 🙂

Niin ja sain muuten mantelin riisipuurosta ja Mauno söi äidiltä saadun huovutetun tontun! 😀

Avainsanat

Kommentit (2)

Ihanan tunnelmallisia joulukuvia. Onneksi huopa on melko helposti sulavaa, ettei tule Maunolle vatsa kipeäksi 😉

Onnellista uutta vuotta!

Kommentoi juttua: JOULU

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X