SINIHOMEJUUSTO-PIPARIKIERTEET

Olisitte nähneet kun me ahtauduttiin tänään autoon kaikkien ruoka- lahja- ja vaatekassien kanssa. Me istuttiin Maunon kanssa takapenkillä ja mä hetken oikeasti ajattelin että tiputaan kohta auton pohjasta läpi 😀 Turvallisesti päästiin kuitenkin perille ja seuraava haaste olikin sitten ruokakassien tyhjentäminen jo valmiiksi täyteen jääkaappiin. Nyt ollaan onneksi jo asetuttu aloillemme, vedetty villasukat jalkaan ja löysätty nutturaa 😉

Näitä sinihomejuustokierteitä tein aamulla, nää on niin super herkullisia glögin kanssa! Homejuusto maistuu juuri sopivasti piparitaikinan lisäksi, nää on sellaisia kivan pehmoisia ja vähän tahmaisiakin. Samaan aikaan suolaisia ja makeita 🙂

Sinihomejuusto-piparikierteet, kaksi pellillistä
500g piparitaikinaa
150g luomu sinihomejuustoa
2rkl ranskankermaa

1. Sekoita kulhossa sinihomejuusto ja ranskankerma.
2. Kaulitse piparitaikina ohueksi levyksi ja levitä homejuustoseos tasaisesti taikinan päälle.
3. Rullaa taikina varovasti pötköksi, kuin tekisit korvapuusteja.
4. Leikkaa terävällä veitsellä noin sormen paksuisia paloja leivinpaperilla vuoratulle pellille. Nämä leviävät jonkin verran uunissa, taisin laittaa 12 kierrettä yhdelle pellille.
5. Paista +200 asteessa noin 10 minuuttia. Jäähdytä ja nautiskele! 🙂

Nyt on herkut aseteltu kauniisti tarjoilukippoihin, tuikkuja palaa joka
puolella ja äiti on laittanut ihanasti kaikkia pieniä joulukoristeita ja
valoja joka puolelle. Lasissa on kuohuvaa, rakkaat ihmiset ympärillä
(isovelikin skypepuhelun päässä!) ja kaikki lahjat paketoitu. Nyt vain odotellaan huomista, keittiössä hääräämistä vielä ainakin pasteijoiden ja perunasalaatin verran. Enää 1 yö! ♥

Kommentit (2)

Töllaisia kierteitä tein viime jouluksi, vaan nyt jäivät tekemättä. Tuttu tunne tuo auton pakkaamisasia….monet kerrat meilläkin ollaan auto pakattu tupaten täyteen ja matkustettu 500 km… yleensä ihan onnellisesti perille. Kumma kyllä, joskus on takaisinpäin tullessa yhtä täysi auto. Oikein Mukavaa ja Makoisaa Joulua sinulle.

500km! Voi apua, meillä oli matkaa onneksi vain 30km 😀 Ja tosiaan, aina sitä tavaraa tuntuu olevan takaisintulomatkalla vähintään yhtä paljon vaikka luulisi että olisi vähemmän kun ruokakassit eivät ole enää viemässä tilaa 🙂

Oikein Ihanaa Joulua myös sinulle! 🙂

Kommentoi juttua: SINIHOMEJUUSTO-PIPARIKIERTEET

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Tämä meidän kylä Argassi on ollut hyvä lomakohde 3 vuotiaan kanssa. Hotelli on sopivan rauhallisella paikalla, mutta lähellä on silti kaikki mitä toivoa saattaa. Marketteja, pieni hiekkaranta, ihania tavernoja herkullisine ruokineen, hedelmälauppa, leipomo, leikkipaikkoja, muutamia huvipuiston laitteita ja söpöjä putiikkeja. Hotellin pihalla on uima-allas ja snack-baari, ystävällinen henkilökunta ja hotellissa kivat vasta uusitut huoneet! Loma on tähän mennessä ollut aivan ihana ja vielä on muutamia päiviä jäljellä!☀️🇬🇷
.
.
.
#loma #kreikka #argassi #zakynthos #zante #aurinkomatkat #kesäloma #rantaloma #lapsiperhe #greece #visitgreece #visitzante #holidayvibes #vacation #familytime
  • Tänään on ollut ihan super kuuma päivä! Mittari näyttää edelleen +35 astetta, joten me ollaan ihan suosiolla ilmastoidussa hotellihuoneessa viilentymässä 😁 Myöhemmin illalla suunnataan vielä kylille! 🇬🇷
.
.
.
#kreikka #fetasalaatti #argassi #zakynthos #loma #kesäloma #salaatti #ravintola #aurinkomatkat #greece #zante #gustorestaurant #fetasalad #greeksalad #visitargassi #visitzakynthos #visitzante #visitgreece
  • Mun ja pikku lomalaisen keskustelu tänään kun uitiin meressä.
Mä: Vitsit meillä on kyllä ollut ihana loma vai mitä? Vaikka välillä ootkin sanonut että et olis edes halunnut tulla koko Kreikkaan.
Hemmo: Niin oonkin sanonut suutuspäissäni.
Mä: No mutta onko susta kuitenkin kivaa et tultiin tänne?
Hemmo: No tavallaan!
😁✌️
.
.
.
#lomalainen #pikkutyyppi #kreikka #kesäloma #zakynthos  #makrisgialos #uimaranta #aurinkomatkat #rantaleikit #greece #greek #zante #beach #holidayvibes
#loveyoutothemoonandback
  • Lomalla tulee aina jossain vaiheessa ikävä omaa aamukahvia kotona 😁 Onneksi täälläkin on hyviä vaihtoehtoja ja tää americano on yksi parhaista täällä Kreikassa ☕ .
.
.
#huomenta #aamu #aamukahvi #kahvi #americano #kahvihetki #kreikka #kesäloma #loma #zakynthos #argassi #coffee #morningcoffee #greek #greece #gustorestaurant #holiday #holidayvibes
  • Kaupallinen yhteistyö @matsmart.fi 🌿
Meillä jatkuu loma vielä hetken aikaa, mutta moni on tainnut jo palata arkeen. Ennakoin tätä myös itse ja tilasin meille valmiiksi kaappiin ruokatarvikkeita kuten perus tomaattimurskaa, pastaa, papuja, maissia, riisikakkuja ja pesuaineita. Arki on helpompaa kun tietää, että kaapissa on aina jotakin mistä voi valmistaa vaikka nopeasti pastakastikkeen! ☺️
〰️ Matsmart myy tuotteita, jotka muuten päätyisivät hävikkiin. Tämä voi johtua pakkausmuutoksista, ylituotannosta, painovirheistä ja lähestyneistä tai jo ohitetuista parasta ennen -päiväyksistä. ♻️
#yhteistyö #matsmartsuomi #lomaloppuu #eihävikkiä
  • Ihan parasta tällä hetkellä: +32 astetta ja tuorepuristettu appelsiinimehu🍹🇬🇷 Stoorien puolella lisää tunnelmia tältä päivältä 😅
.
.
.
#loma #kesäloma #kreikka #zakynthos #argassi #tuoremehu #appelsiinimehu #aurinkomatkat #holiday #greece #zante #gustorestaurant #orangejuice #fresh #juice #holidayvibes
  • Terkkuja Kreikasta! 🇬🇷 Ollaan syöty joka päivä fetasalaattia, tsatsikia ja oliiveja, juotu tuorepuristettua appelsiinimehua ja litroittain vettä. Uitu meressä ja uima-altaalla ja käyty läpi sääntöjä: allas-alueella ei juosta, aikuisten altaaseen ei hypitä ja vettä ei roiskuteta muiden päälle. Tänään meni vihdoin "aikuisten ihan tyhmät säännöt" perille 😂 Ja vietettiinkin melkein koko päivä altaalla. Täällä on ihanaa! ☀️
.
.
.
#loma #kesäloma #kreikka #zakynhtos #argassi #oliivit #lomamatka #aurinkomatkat #holiday #holidayvibes #greek #greece #zante #olives #lifeisgood

minkavi

X