Banaanileivokset

Kyllä sitä voi ihminen tulla onnelliseksi tummuneista banaaneista. Oikeasti katselin jo viikonloppuna innoissani, että ”noista banaaneista voisi vaikka leipoa jotain, kunhan kukaan ei syö niitä sitä ennen!” Saatan ostaa banaaneja ihan vaan siltä varalta, että jos niitä ei tulekaan otettua evääksi tai syötyä aamupalaksi niin ainakin niistä voi leipoa jotain hyvää kun ne tarpeeksi tummuvat.

Hieman tummuneista, muussatuista banaaneista tulee vaan niin mielettömän herkullinen maku leivonnaisiin! Leivonnaisten koostumuksestakin tulee sellainen kivan pehmoinen ja kostea. Näistä mun oli tarkoitus tehdä kahvikissan banaanileivoksia, mutta ohjeen kuorrute maistui pahalta ja pohjankin tein vähän pienempänä ja jätin inkiväärin pois. Tein kokonaan uuden kuorrutteen ja näistä tuli sitten ihan vain banaanileivoksia pienellä vivahteella kanelia ja kahvia 😉

♥Herkulliset banaanipalat (pellillinen)
3dl sokeria
4 munaa
200g voita
5dl vehnäjauhoja
3 banaania muussattuna (tummuneet banaanit sopii tähän parhaiten!)
0,5dl vahvaa kahvia
1rkl kanelia (kukkurallinen)
1tl soodaa
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria

♥Kuorrute
4dl tomusokeria
2rkl tummaa kaakaojauhetta
ripaus kanelia
0,5-1dl vahvaa kahvia

1.Keitä vahvaa kahvia ja kaada kuppiin jäähtymään.
2.Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, sekoita soseutetut banaanit varovasti vaahdon sekaan.
3.Kääntele joukkoon nuolijan tai puulastan avulla kuivat aineet, sulatettu voi ja jäähtynyt kahvi.
4.Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunin keskitasolla +185 asteessa 15-20minuuttia.
5.Valmista
kuorrute sekoittamalla keskenään tomusokeri, kaakaojauhe ja kaneli.
Tarkkaa kahvin määrää en osaa sanoa, sillä lisäilin sitä pikkuhiljaa
kunnes kuorrute tuntui sopivalta levitettäväksi.
6.Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle ja koristele haluamallasi tavalla. Herkuttele vaikkapa kahvin, teen tai kylmän maidon kanssa 🙂

Oon huomannut meidän uuden uunin myötä, että kaikki paistuu tosi paljon nopeammin kuin aiemmin. Tätä pohjaa paistoin varmaan ton 15minuuttia ja se oli just sopiva aika. Pohjasta tuli ihanan mehevä ja koostumus oli yhtä pehmoinen vielä seuraavanakin päivänä.

Sain tänään vähän luonnosteltua ennakkotehtäviä ja viikonlopun aikana olisi tarkoitus saada ainakin toinen töistä kokonaan valmiiksi. Jännittää kyllä vähän kun mä niin paljon haluan siihen kouluun! Apua! 😀

Avainsanat

Kommentit (27)

Onpas herkullisen näköiset! Täytyypi kokeilla itsekkin! 🙂

Kannattaa kokeilla! Ens kerralla kun teen näitä, niin kuorrutteesta tulee kyllä ehdottomasti suklaisempi 🙂

Yam, miten hyvän näköisiä 🙂

Nää oli kyl tosi hyviä just ton banaanin ansiosta, niin meheviä! 🙂

A-pu-a kuinka nannalta nämä näyttävätkään, pakko kokeilla! 🙂

Nää oli kyllä tosi hyviä! Tohon kuorrutteeseen vois laittaa enemmänkin kaakaojauhetta tai sulattaa vaikka suklaatakin. Olis varmaan vielä paremman makuisia! 😀

Herahti vesi kielellä välittömästi! Nam! =)

Nyt kyllä maistuis pala teen kanssa, ei ole oikein mikään maistunut tänään kun on niin kipeä olo. Ehkä sulatan pakkasesta muutaman palan illaksi.. 🙂

Kaikki banaanileivonnaiset on ihan lemppareitani.:) Ja tuo kuorrutus vielä päälle, namnam.:P

Niin munkin! Banaani on kyllä ihan superhedelmä kun siitä voi tehdä vaikka mitä! 🙂

Nämä näyttävät liian herkullisilta!!

Heh, voi ei 🙂 Sitten vaan leipomaan!

Ai vitsi miten hyvän kuuloisia ja näköisiä, ja miten kiva blogi täältä löytyikään! Lukija nro 100. ilmoittautuu! 🙂

Oi kiitos kommentista! Pitäisköhän mun järkätä blogin eka arvonta sadan lukijan kunniaksi 🙂

Namskis, olen itsekin tehnyt tummista banaaneista banaani"leipää" ja oli kyllä ihanaa 🙂 Harmi vain, että kotonamme banskut ei ehdi ikinä leivottavaksi asti, sillä minä tykkään syödä niitä ylikypsäksi menneitä banskuja! Yök, sanoo aika moni 😀

Banaanileipä on kyllä hyvää ja monesti sitä suunnittelenkin leipovani, mutta sitten saankin jonkun muun idean mikä onkin pakko toteuttaa ton leivän sijaan 🙂 Mä taas en oikein tykkää syödä niitä tummuneita banaaneja sellaisenaan vaan ne on mulle ainoastaan leivontabanaaneja 😉

Todella herkullisen näköistä ja hyvänkuuloinen resepti! 🙂 Täytyy testata joku kerta 🙂

Niin se maku vaan muuttuu… Itse tosiaan todella inhosin ennen kaikkea, missä oli vähänkin kookosta.

Kiitos tästä ohjeesta! Reissutöidemme takia meillä on useammin mustia banaaneja kuin keltaisia, ja banaanimuffineita olen vääntänyt jo kyllästymiseen saakka. Nyt tiedän, mihin seuraavat kypsät banaanit käytän. 🙂

Kestääkö hyvin pakastaa? Kuorrutteen kanssa vai ilman?

Oon pakastanut banaanileivoksia kuorrutteen kanssa ja kyllä ne säilyivät herkullisina siitä huolimatta! 🙂 Laitoin leivokset paloina isoon muovirasiaan niin, että jokaisen kerroksen välissä on pala leivinpaperia. Joskus oon sit ottanut sieltä muutaman palan jääkaappin sulamaan tai sit oikein herkkuhammasta kolottaessa lämmittänyt suoraan vaan mikrossa 🙂

Onnistuisikohan tämä ohje gluteenittomana?

Uskoisin että tää onnistuisi hyvin myös gluteenittomana versiona, voisinpa muuten kokeilla myös itse! 🙂 Mä korvaisin varmaan osan jauhoista gluteenittomalla jauhoseoksella ja sit laittaisin myös vähän perunajauhoja. Ja hei, jos testaat niin kerro miten onnistui 🙂

Testattu gluteenittomana ja hyvin onnistui. Paistoaikaa vähän lisäsin. Tein ohjeen puolikkaana ja osan laitoin perunajauhoja! Kiitos vinkistä ja hyvästä ohjeesta jälleen 🙂 terv. Kotiäippä kuusenjuurelta

Hups! Nyt vasta huomasin sun kommentin. Kiva kun kokeilit tota gluteenitonta versiota ja hyvä että se onnistui. Taidan itsekin tehdä tätä jossain vaiheessa gluteenittomana 🙂

Kommentoi juttua: Banaanileivokset

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X