Pekoni-vuohenjuusto-päärynäpiiras

Olin ostanut pekonia pasta carbonaraa varten, mutta jääkaapissa oleva vuohenjuusto houkutteli niin paljon että halusin tehdä siitä jotain. Hedelmäkorissa olevat päärynät houkuttelivat myös, joten pienen päähänpiston seurauksena päätin tehdä näistä aineksista piiraan. Suolaisen pekonin, täyteläisen vuohenjuuston ja makean päärynän makuyhdistelmä oli loistava. Ripottelin vielä päälle muutamia cashewpähkinöitä ja unikonsiemeniä. Tuore timjami olisi myös sopinut tähän tosi hyvin.

Pekoni-vuohenjuusto-päärynäpiiras vuoka Ø26cm

Pohja:
100g voita
4dl vehnäjauhoja
3rkl kylmää vettä
ripaus suolaa

1. Nypi voi ja vehnäjauhot murumaiseksi seokseksi, lisää ripaus suolaa ja kylmä vesi. Pyörittele taikina palloksi ja painele voidellun piirakkavuoan pohjalle.
2. Töki haarukalla muutamia reikiä pohjaan ja esipaista +200 asteessa 5-8 minuuttia.

Täyte:
280g pekonia
180g vuohenjuustoa
2 kypsää päärynää
raastettua juustoa
2dl kermaa
2dl maitoa
2 munaa
mustapippuria
cashewpähkinöitä
unkonsiemeniä

1. Leikkaa pekonit pieniksi suikaleiksi ja paista rapeaksi kuumalla pannulla. Leikkaa vuohenjuustosta ohuita siivuja ja pilko kuoritut päärynät pieniksi paloiksi.
2. Kaada paistetut pekonit esipaistetun piirakkapohjan päälle, ripottele hieman juustoraastetta ja lisää vuohenjuustot (jätä noin 5 palaa vuohenjuustoa sivuun) ja lopuksi päärynät sekä rouhittua mustapippuria.
3. Valmista kermaseos sekoittamalla kerma, maito ja munat pienessä kulhossa. Kaada seos täytteiden päälle vuokaan.
4. Viimeistele piiras juustoraasteella, lopuilla vuonejuustosiivuilla, unikonsiemenillä ja halutessasi voit ripotella päälle muutamia cashewpähkinöitä.
5. Paista piirasta +200 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin paistovärin ja täyte on hyytynyt kunnolla. Anna valmiin piirakan vetäytyä hetki, piirakka on parhaimmillaan hieman jäähtyneenä.

Syötiin piirakkaa Suomen peliä katsellessa. Ekat palat heti erän alussa ja tokat palat jännittäessä kolmannen erän loppua, tokat palat oli kyl parempia kun piirakka oli saanut jäähtyä hetken. Eli kannaattaa malttaa odottaa piirakan jäähtymistä, näin maut tulevat paremmin esiin. Tänään jännitetäänkin sit pronssiottelua, mut sitä ennen ulkoilua Maunon kanssa ja kauppareissu. Leppoisaa lauantaita! 🙂

Kommentit (12)

Mmmmm, tämä kyllä alako maistuun niiiiiii mun suusa, että melekeen pakko kokkeilla, slurps…. kaikkia mun suokkariaineita!

Tää oli kyllä todella hyvää, kannatti tehdä! 🙂 Makean ja suolaisen yhdistelmät on usein tosi herkullisia ja sen huomas tässäkin hyvin 🙂

Oi, miten hyvältä näyttää : )

Kiitos! Tätä tulee kyllä varmasti tehtyä uudestaankin 🙂

Näyttää kyllä todella herkulliselta tämä sinun piiraasi. Päärynä sopii suolaisen juuston kanssa mainiosti yhteen ja pekonihan on aina hyvää. Kertakaikkiaan varmaan tosi ihanaa.:) Meillä tosiaan tänään oli pasta carbonara-päivä. Kyllä sekin maistui tosi hyvältä pitkästä aikaa.:)

Jep, juustot ja hedelmät ovat ihana yhdistelmä! Mun täytyy kyl tehdä lähiaikoina myös tota pastaa, nyt kun tosiaan pekonit menivät sittenkin tähän piirakkaan 🙂

Me tehtiin tätä eilen. Oli kyllä ihan sika hyvää 🙂 Päärynää en ollu koskaan ennen käyttäny ruuanlaitossa, mutta sopi tähän kyllä ihan sika hyvin. -Mona

Kiva kun kommentoit Mona ja hauskaa kun kokeilit tätä reseptiä! Päärynä sopii tosi hyvin etenkin just vuohenjuuston kanssa, täytyykin tehdä taas itsekin pitkästä aikaa tätä 🙂

Kommentoi juttua: Pekoni-vuohenjuusto-päärynäpiiras

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • *Kaupallinen yhteistyö: @sudio 🎧 Muistuttelen teitä vielä alekoodista Sudion valikoimaan! Saat 15% alennusta kun käytät koodia: minkavi. Lisäksi kaikki toimitukset ovat ilmaisia ja kaupan päälle saat söpöt lasinaluset 😚✌️ .
Mulla on nyt ollut jo tovin käytössä Sudion Regent-kuulokkeet sekä nämä langattomat bluetoothin avulla toimivat Nivåt. Voin lämpimästi suositella molempia 🎧✨ @sudio #yhteistyö #sudio #sudiomoments #sudiosweden #nivå #sudionivå #music #kuulokkeet #bluetoothkuulokkeet #musiikki
  • Tänä vuonna isänpäiväkakuksi valikoitui Nina Lincolnin jäädytetty suklaakakku. Oli ihan super hyvää ja kiva kun sai tehtyä juustokakun ilman liivatetta 😊 #isänpäiväkakku #juustokakku #suklaakakku #kakku #jäädytettysuklaakakku #leivonta #leivontablogi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #ninalincolnscake #cheesecake #chocolatecake #baking #bakingblog
  • Uusimmassa postauksessa ollaan joulutunnelmissa ja arvotaan ihana Ilona Pietiläisen joulukirja 🎄 #yhteistyö @docendon_kirjat #arvonta #joulu #joulukirja #tervetuloajouluun #docendo #koti #joulukoti #glögi #joulutortut #piparit #joulutunnelmaa #hmhome #christmas #chirstmasvibes
  • Blogissa nyt meidän isänpäivän tunnelmia ja brunssiherkkuja 😚☕ #uusipostausblogissa #ruokablogi #leivontablogi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #isänpäivä #isänpäiväbrunssi #brunssi #brunssiherkut #kakku #juustokakku #isänpäiväkakku #suklaakakku #tarjoiluideat #koti #sisustus #sisustusinspiraatio #brunch #fathersday #cake #cheesecake #brunchallday #home #myhome #homesweethome #interior #homeinterior
  • Hyvää isänpäivää! ❤️ #isänpäivä #brunssi #isänpäiväbrunssi #herkkuja #kakku #suklaakakku #juustokakku #isänpäiväkakku #pannacotta #brunssiherkut #kolmioleivät #juustolautanen #tarjoiluideat #fathersday #happyfathersday #brunch #cake #cheesecake
  • Tulipa leivottua pitkästä aikaa bostonkakkua 😊 Täytteenä kanelilla ja kardemummalla maustettuja omenoita + pekaanipähkinöitä. Kurkkaa herkullinen ohje blogista! ✨ Kuvan tarjotin ihanan Annan @hiilit_design valikoimasta ❤️ #leivonta #leivontablogi #leivontapäivä #pullapäivä #bostonkakku #omenaboston #bostonbulla #omenaherkku #ihanitsetehty #leivojakoristele #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #hiilit #hiilitdesign #tarjotin #baking #bakingblog #bakingday #bostoncake
  • And on sundays we do nothing ✨ Painting by @noonamariaa #sunnuntai #kotoilu #hyggeily #hygge #sunday #sundayvibes #hyggehome

minkavi

X