Saatiin kassillinen omenoita melkein naapurissa asuvalta kaverilta, joten muutamia hyviä omenaherkkuja on siis luvassa täällä blogin puolella. Eilen aloitin omppupiirakalla ja tänään tein kaurapaistosta, johon laitoin myös mantelijauhoa ja mantelilastuja.

Tämä herkku on parhaimmillaan juuri uunista tulleena ja tietenkin vaniljajäätelön kera.

Omenapaistos manteli-kauramurulla 4 pientä annosta

Omenat:
2 pientä omenaa
25g voita
2tl kanelia
2tl sokeria

1. Poista omenoista siemenkodat ja pilko pieniksi kuutioiksi. Sekoita
sulatettu voi, kaneli ja sokeri keskenään ja lisää joukkoon omenat.

Manteli-kauramuru:
50g voita
1dl kaurahiutaleita
1dl mantelijauhoja
1dl mantelilastuja
1rkl sokeria
1rkl kookossokeria

1. Sulata voi ja sekoita kaikki muruseoksen ainekset keskenään.
2. Lusikoi 2/3 osa seoksesta pieneen uunivuokaan, kaada päälle omenalohkot ja lisää loppu muruseos omenoiden päälle.
3. Paista +180 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes paistos on pinnalta rapea ja saanut hieman väriä.

Rakastan kanelia erilaisissa leivonnaisissa. On niin ihanaa kun kanelin tuoksu alkaa leijailemaan keittiössä. Ja muistakaa, että tän kanssa on ehdottomasti oltava vaniljajäätelöä tai vaniljakastiketta, makuyhdistelmä on tällöin ihan taivaallinen! Onneksi paistosta jäi vielä vähän jäljelle 🙂

Kommentit (3)

Mieletön herkku ja houkuttelevat kuvat.. tätä haluan kokeilla 🙂

Voi kiitos! Kannattaa tosiaan kokeilla 🙂 Onneks meillä on vielä omenoita jäljellä niin voi leipoa lisää herkkuja niistä.

Nami! Kaura-omenapaistosta meilläkin tehtiin jo viime viikonloppuna, se on joka syksyinen herkku. Omenapiirakkaa pitäisi leipoa ensi viikolla.:) Syksy on ihanaa aikaa!

Kommentoi juttua: Omenapaistos manteli-kauramurulla

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • 🌿 Kaupallinen yhteistyö: @jollyroomfi 🌿
Ihanaa kun on näin hyvät ilmat ja aurinko paistaa! Me ollaan oltu nyt tosi paljon ulkona ja lapsen kanssa pukeminen on helpottunut, kun ei tarvita enää paksuja haalareita. Aamuisin on vielä vähän viileää, niin tää Nordbjørnin softshell-takki on ollut kyllä ihan loistava. Tänään taas luvassa aurinkoinen päivä ja me suunnataan nyt heti aamusta puistoon ja puhaltelemaan saippuakuplia 😍
.
.
.
#yhteistyö #jollyroom #nordbjørn #softshell #softshelltakki #ulkovaatteet #taapero #ulkoilu #kevät #lastenvaatteet #yesjollyroom #ulkoleikit
  • Mietin herkkuja meidän pääsiäispöytään ja muistin nämä ihanat pääsiäis-browniet! 😍 Laitoin profiiliin linkin, jonka takaa löydät nämä ja paljon muita pääsiäisherkkuja! Kuten pääsiäismarengit, perinteinen pasha, persikka-rahkapiirakka, sitruuna-macaronsit ja mango-juustokakku 🌿
.
.
.
#leivonta #pääsiäinen #suklaa #suklaamunat #browniet #pääsiäisleivontaa #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #leivojakoristele #ihanitsetehty #brownies #easter #easterbaking #chocolate
  • Blogissa nyt resepti tähän ihanaan mango-passionjuustokakkuun ja näyttävään suklaareunukseen. Suora linkki löytyy profiilista! 😗
.
.
.
#leivontablogi #juustokakku #mangojuustokakku #passionjuustokakku #mangopassionjuustokakku #mango #passion #mansikka #vadelma #macarons #valkosuklaa #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #pääsiäinen #juhlat #suklaakoriste #leivojakoristele #ihanitsetehty #cheesecake #cake #passioncheesecake #mangocheesecake #strawberries #raspberries #easter #eastercake
  • Parasta just nyt ❤️
.
.
.
#kahvi #kahvihetki #herkkuhetki #marimekko #marimekkolove #marimekkoastiat #siirtolapuutarha #marimekkosiirtolapuutarha #coffee #coffeetime #idrinkcoffeelikeagilmore #macarons #macaron #lifeisgood
  • 🌿 Kaupallinen yhteistyö: @hotelkatajanokka 🌿
Rakastan hotellien aamupaloja ja haaveilen, että saisin just nyt istua tän aamupalapöydän ääreen. Hotel Katajanokan aamupalalla pääset nauttimaan mm. tätä ihan mielettömän hyvää kaurapuuroa! Kirjoitin blogiin aamiaistarjonnasta, käy kurkkaamassa mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyy 😗
.
.
.
#yhteistyö #hotelkatajanokka #aamupala #aamiainen #hotelliaamiainen #hotelli #katajanokka #miniloma #puuro #kaurapuuro #prisonhotel #hotelbreakfast #breakfast #porridge #restaurantlinnankellari #visithelsinki
  • Smoothie time! 🌿
Tein meille ihanat smoothiet, voitte käydä stoorien puolella katsomassa mitä lapsi oli siitä mieltä 😂
.
.
.
#smoothie #kaurajogurtti #vadelmat #marjat #vegaanihaaste #aitomeininki #smoothietime #oats #vegan #berries #raspberry #organic #lifeisgood
  • Me käytiin eilen siskon kanssa kyläilemässä @urbaanivegenda luona ja saatiin vielä lähtiessä mukaan ihania vegaanisia herkkuja 😍 Tänään leikittiin pojan kanssa, että oltiin kahvilassa ja herkuteltiin yhdessä. "Tosi ihana kahvila äiti. Hyvä että jätitte meillekin kakkua!" ❤️
.
.
.
#kahvila #kahvihetki #herkkuhetki #vegaanileivonta #vegaaniherkut #tiramisu #cookie #urbaanivegenda #muumimuki #oatly #lifeisgood #coffee #coffeeandcake #vegan #veganbaking #vegancake #cake #moominmug

minkavi

X