Huomenna vietetään jälleen päivää, jolloin on hyvä syy upottaa kädet pullataikinaan. Kansallinen korvapuustipäivä on peräisin Ruotsista, jossa Kanelbullens dag nimistä päivää on vietetty vuodesta 1999. Suomessa korvapuustipäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2006.

Reilusti voilla, sokerilla ja kanelilla maustetut puustit ovat yksiä lempileivonnaisistani. Kakkupalojen ja makeiden piiraiden sijaan otan kahvilassa lähes poikkeuksetta kahvin kanssa kanelipullan. Tänään päätin kokeilla puustien leipomista hieman erilaisella täytteellä, huomenna onkin sitten ihan perinteisten kovapuustien vuoro. Näissä puusteissa makua antaa täytteenä olevat mantelimassa sekä mantelijauhot.

Mantelipuustit 9 jättipuustia
Taikina:
2,5dl maitoa
0,75dl sokeria
1 muna
1tl kardemummaa
0,5tl suolaa
6,5-7dl vehnäjauhoja
1pss kuivahiivaa
80g pehmeää voita

Lisäksi: 1 kananmuna voiteluun, mantelilastuja, mantelijauhoa ja raesokeria koristeluun.

1. Mittaa kädenlämpöinen maito taikinakulhoon, sekoita joukkoon sokeri, kananmuna, kardemumma ja suola.
2. Lisää puolet jauhoista sekä kuivahiiva ja aloita taikinan vaivaaminen. Lisää loput jauhot ja vaivaa taikinaa huolellisesti, jotta saat aikaan hyvän sitkon. Lisää lopuksi voi ja vaivaa vielä hetken aikaa, kunnes taikina alkaa irtoamaan kulhon reunoilta.
3. Kumoa taikina kevyesti jauhotetule alustalle, peitä liinalla ja kohota 30 minuuttia.
4. Kaulitse kohonnut taikina suorakaiteen muotoiseksi, hieman yli sentin paksuiseksi levyksi.
5. Levitä mantelitäyte tasaisesti taikinalevyn päälle. Kääri levy pidemmältä sivulta rullaksi ja jätä saumakohta rullan alle.
6. Leikkaa rullasta haluamasi kokoisia paloja vinottain, niin että palan toinen pää on kapeampi. Käännä palat kapeampi puoli ylöspäin, paina puustit keskeltä alas ja aseta leivinpaperilla vuoratulle pellille. Kohota puusteja liinan alla vielä noin 15 minuuttia.
7. Voitele kohotetut puustit kananmunalla ja ripottele päälle mantelilastuja, mantelijauhoa ja raesokeria.
8. Paista +200 asteessa 15-17 minuuttia, kunnes puustit ovat saaneet kauniin paistovärin.

Mantelitäyte:
100g pehmeää voita
150g mantelimassaa
0,5dl sokeria
1dl mantelijauhoa
1tl vaniljasokeria
0,5tl kardemummaa

1. Sekoita täytteen ainekset sähkövatkaimella sekaisin.

Voi nam kuinka hyviä näistä tuli! Mietin jo täytettä levittäessäni, että olisiko pitänyt sittenkin tehdä ihan vaan perinteisiä korvapuusteja mutta onneksi päätin käyttää kaapissa olleen mantelimassan näihin. Täyte on todella herkullinen ja kivaa vaihtelua perinteisiin kanelipulliin. Viereen vielä lasi kylmää maitoa. Kannattaa kokeilla! 🙂

Kommentit (4)

mieki haluun yhe t.ii

Tilaus vastaanotettu! Tullaan käymään kohta 😀

Nyt on sanottava, että taisit tehdät parhaan pullan ikinä!! t, Mama P., joka sai pullansa
🙂

Kiva idea, ja tosi nätit puustit oot tehnyt! Aion kokeilla jossain vaiheessa, kun puustien leivonta tulee ajankohtaseksi ja olisi syöjiä 😀

Kommentoi juttua: Superhyvät mantelipuustit

Vastaa käyttäjälle minka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Hyvää huomenta! Olipa ihanaa herätä kun ulkoa kuului linnunlaulua! 😗✨
.
.
.
#huomenta #makuuhuone #lastenhuoneensisustus #lastenhuone #sisustus #julisteet #hmhome #desenio #deseniotaulut #deseniojulisteet #instakodit #instablogitfinland #instablogit #maileg #hmkids #interiordesign #kidsroomdecor #homedecor #iloveyoutothemoonandback #dontgrowupitsatrap *Desenion julisteet saatu 💕
  • Blogissa nyt nää ihanat herkut eli vegaaniset laskiaispullat 😍 Suora linkki profiilissa ☝️ #laskiaispulla #laskiaispullat #leivonta #leivontapäivä #leivontablogi #herkkublogi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #ihanitsetehty #leivojakoristele #vegaanihaaste #vegaanileivonta #vegaani #vegaaninen #pulla #pullapäivä #kauravispi #aitomeininki #baking #bakingday #vegan #dairyfree #semlar
  • Hyvää uutta alkanutta viikkoa just sulle! 😊 #maanantai #huomenta #koti #ruusut #kukat #olohuone #instakodit #instablogit #instablogitfinland #monday #goodmorning #lifeisgood #home #homesweethome #hmhome #livingroom #flowers #interiordesign
  • Tää viikko alkoi sillä, että lähetti toi ovelle paketin ja loppuu siihen että saan kaikessa rauhassa nauttia hyvää kahvia 😍 Kiitos @kaffaroastery ihanasta lähetyksestä, hyvästä kahvista ja söpöistä @oatly tuotteista! Näistä osan saa mun lemppari kahviseura @noonamariaa ☕ Stoorien puolella näet vielä tarkemmin paketin sisällön! 😊 Aurinkoista sunnuntaita ☀️ #gifted #kaffaroastery #kahvi #kahvihetki #kahvipavut #espresso #oatly #ikaffe #desenio #coffee #coffeetime #idrinkcoffeelikeagilmore #coffeeisalwaysagoodidea
  • Viikonloppu ja tuorepuuro ❤️ Tämä vadelmainen versio löytyy nyt blogista! Vain neljä raaka-ainetta, sekoitus ja yöksi jääkaappiin tekeytymään. Ihanan vaivatonta ja silti niin herkullista 😍 #aamupala #tuorepuuro #puuro #vadelmapuuro #vadelmatuorepuuro #vadelmat #kaurajogurtti #vegaanihaaste #vegaani #vegaaninen #ruokablogi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #breakfast #raspberries #overnightoats #foodblog #vegan #dairyfree
  • Ystävänpäivän huikea arvonta! ❤️ Kaupallinen yhteistyö: @moominofficial 
Uudet muumiastiat ovat ilmestyneet 😊 
Arvotaan yhdelle onnekkaalle: 1kpl Ninni-muki, 1kpl Muumipeikko-muki sekä ihana MOOMIN-logo kangaskassi. Postitan palkinnon Suomessa sijaitsevaan osoitteeseen ja lisään mukaan vielä pienen yllätyksen 😍 Voit voittaa nämä kaikki osallistumalla arvontaan seuraamalla näitä ohjeita:
🌷Seuraa tilejä @minkavi ja @moominofficial 🌷Tägää mukaan ystäväsi, joka tykkää myös muumeista. Jokainen kommentti on uusi arpa. 🌷Arvonta päättyy 28.2.2019 ja olen sen jälkeen voittajaan yhteydessä.
🌷Onnea arvontaan ja ihanaa ystävänpäivän iltaa muruset! 👉Blogissa myös uusi postaus ja lisää kuvia näistä ihanista uutuuksista sekä alennuskoodi Moomin.com- kauppaan! 
#yhteistyö #moominofficial #moomincom
  • Hyvää Ystävänpäivää! ❤️ #ystävänpäivä #valentinesday #ystävä #kakku #juustokakku #ystävänpäiväkakku #sitruunajuustokakku #herkkublogi #leivontablogi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #marimekko #marimekkoastiat #marimekko60years #kirjaintaulu #instablogitfinland #instablogit #marimekkolove #cheesecake #cake #letterboard #throwkindnessaroundlikeconfetti

minkavi

X