Sain kutsun Myllärin joululeipähaasteeseen, jossa ideana oli leipoa herkullinen ja jouluinen leipä jolla voi ilahduttaa ystäviä tai perhettä. Etenkin joulun aikaan tykkään sujauttaa leipätaikinaan erilaisia kuivattuja hedelmiä tai marjoja kuten viikunoita, rusinoita ja karpaloita. Näiden lisäksi rouskuvat ja paahteiset pähkinät,  tumma siirappi ja ripaus sahramia tuovat leipään kivaa lisämakua.

Tällä kertaa yhdistin kaksi varmaa valintaa, eli viikunan ja pekaanipähkinän joiden lisäksi taikinassa on myös loraus tummaa siirappia. Viikunan siemenet tuovat leipään hauskaa rouskutettavaa ja pekaani on aina herkullinen sattuma, oli kyseessä sitten leipä tai vaikkapa suklaakakku. Näistä leivistä toinen matkasi perheeni luokse, jossa uunituoreiden leivonnaisten vastaanotto on aina yhtä iloinen.

Viikuna-pekaanileipä 2kpl
5dl lämmintä vettä
10 kuivattua viikunaa
1dl pekaanipähkinöitä
0,5dl tummaa siirappia
5dl Myllärin täysjyvävehnäjauhoja
5dl Myllärin leivontakarkeita vehnäjauhoja
2dl Myllärin ruisjauhoja
1pss kuivahiivaa
0,25dl oliiviöljyä
2,5tl suolaa

1. Poista viikunoista kovat kannat, pilko viikunat sekä pähkinät pieniksi paloiksi ja kaada taikinakulhoon. Mittaa joukkoon vesi ja siirappi ja pyöräytä sekaisin.
2. Lisää joukkoon täysjyvävehnäjauhot sekä ruisjauhot ja aloita taikinan vaivaaminen.
3. Lisää puolet vehnäjauhoista ja kuivahiiva, vaivaa taikinaa voimakkaasti noin viiden minuutin ajan. Lisää loput jauhot vaivaamisen aikana. Lisää lopuksi öljy ja suola ja jatka vaivaamista vielä hetken aikaa.
4. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle, jaa kahteen osaan ja kohota liinan alla 40 minuuttia. Muotoile kohonneet palat leiviksi ja kohota leivinpaperilla vuoratulla pellillä liinan alla vielä 30 minuuttia.
5. Paista leipiä + 230 asteessa 20 minuuttia, laske lämpötila +210 asteeseen ja paista vielä noin 20-25 minuuttia.

Vinkki!
Kaada puoli desiä vettä uunin pohjalle samalla kun laitat leivät uuniin. Päästä höyryt ulos raottamalla varovasti uunin luukkua 20 minuutin kohdalla. Näin leipiin tulee vielä entistäkin rapeampi kuori.

Tämä leipä on taivaallista sellaisenaan, mutta jouluna meinaan kokeilla paahdettua palaa valkohomejuuston ja hillokkeen kera. Itse leivottu leipä on varmasti mieluinen lahja. Kääri leipä esimerkiksi voipaperiin, sido ympärille kaunista nauhaa ja kirjoita halutessasi pieneen korttiin jouluntoivotukset onnekkaalle herkkulahjan saajalle 🙂

Myllärin jauhot saatu leipähaastetta varten.

Kommentit (8)

Oi ihana! Söin pari viikkoa sitten aivan ihanaa viikunaleipää ja olen sen jälkeen epätoivoisena googlaillut reseptiä, joka saattais olla edes vähän sinne päin. Ja voi, tämä näyttäis juuri oikealta – ehkä jopa paremmalta (koska pekaanipähkinä ja niin kovin kauniit kuvat! ♥) Kiitos ja ihanaa joulunaikaa!

Kiitos! Näitä kannattaa kyl ehdottomasti kokeilla, jos tykkää viikunoiden ja pekaanin yhdistelmästä. Tosi hyvää leipää! 🙂 Ja samoin, ihanaa jouluaikaa myös sulle!

No nyt on niin komiaa leipää, että oksat pois!

Syötävät lahjat on aina parhaita niille joilla on jo kaikkea. Nää on mahtavan hyvän näköisiä ja kuvat taas kerran upeita <3

Kiitos Kati! Ja oon samaa mieltä, herkkulahjat ovat ihania ja niitä on myös tosi kiva tehdä 🙂

Taas kyllä niin ihana resepti ja kauniit, jouluiset kuvat! Tämä resepti on kirjoitettava kyllä ylös.:) Paljon suosikkijuttujani (viikunat, pekaanit, siirappi… nam)! Ihanaa joulunodotusta Minka!♥

Viikunat ja erilaiset pähkinät ovat myös mun lemppareita, tosi hyvä yhdistelmä melkein missä vaan. Kiitos ja samoin sulle Heidi! 🙂

Kommentoi juttua: Viikuna-pekaanileivät

Vastaa käyttäjälle minka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Leivoin aivan ihanaa gluteenitonta mansikka-raparperipiirakkaa 😊 Blogista löytyy ohje pellilliseen. Tässä ihana herkku vaikkapa juhannuksen kahvipöytään tai viemisiksi kesämökille!🌼
×
×
×
#leivonta #leivontablogi #raparperipiirakka #maisemakahvilanraparperipiirakka #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #kotiliesi #leivojakoristele #ihanitsetehty #raparperileivonnaiset #raparperi #mansikkaraparperipiirakka #gluteeniton #gluteenitonleivonta #kesä #baking #glutenfree #glutenfreebaking #rhubarbpie #rhubarb
  • Kaupallinen yhteistyö: @organixfood 🌼
🔸Me tehtiin tänään kesäretki omalle terassille! Herkuteltiin Organixin naksuilla, kekseillä ja hedelmäpaloilla.
🔸Nää on ihan parhaita herkkuja jo pienillekin sormiruokailijoille ja maistuu hyvin myös hieman isommallekin lapselle ☺️
🔸Organixin kaikki tuotteet ovat luomua ja ainesosaluettelot lyhyet. Me ollaan tykätty näistä tosi paljon!
×
×
×
#yhteistyö #organixfood #organixfi #organix #luomu #lastenruoka #sormiruoka #sormiruokailu #kesä #kesäloma #eväsretki #piknik #taapero #keksit #naksut #hedelmät #boostified #fingerfood #organic #babyfood #toddler
  • Huomenta! ☀️ Täällä on kahvit juotu ja nyt nautin aamuauringosta takapihalla. Viikonloppuna valmistui meidän uusi terassi ja pian pääsee kukkaostoksille! 🌻
×
×
×
#huomenta #aamu #aamupala #marjat #kesä #kesäloma #terassi #mansikka #pensasmustikka #vadelma #morning #breakfast #brekkie #berries #berrybowl #strawberries #blueberries #raspberries #summer #holiday #lifeisgood
  • Sunnuntai 🌼 Smoothie + kahvi ja hommat jatkuu!  Kunhan saadaan terassi valmiiksi, niin sit pääsee vihdoin juomaan kesän ekat aamukahvit omalla pihalla! 😊
×
×
×
#sunnuntai #smoothie #koti #olohuone #meilläkotona #kotiliesiblogit #kotiliesi #sundayvibes #instablogitfinland #instablogit #hyggehome #thisismyhappyplace #hmhome #fannik_homestories #hmkids #cozyliving
  • 🍓Kaupallinen yhteistyö: Grandma's Strong Strawberry wine🍓
Pian vietetään juhannusta ja suunnittelin sen kunniaksi ihanan mansikka-marenkikakun aikuiseen makuun!
🔸Ihastuttava mansikkakuohuva sopii täydellisesti kesän juhliin! Alkumaljaksi, boolin sekaan, seurustelujuomaksi, jälkiruoan kanssa tai jopa jälkiruokien raaka-aineeksi! 🍓
🔸Tämän kakun täytteenä on vaniljakermaa ja mansikoita, jotka on marinoitu Grandma's Strong Strawberry-kuohuvalla. Lisäsin joukkoon myös tuoretta minttua ja sokeria. Ihan mahdottoman hyvää! 😘
🔸Kurkkaa blogista uusin postaus, josta löytyy kakkuohje ja vinkit kuohuviini-jääpaloihin!
〰️Suomen alkoholilainsäädännön vuoksi tätä julkaisua ei voi kommentoida.
×
×
×
#kaupallinenyhteistyö #yhteistyö #grandmasstrongstrawberry #kuohuviini #jälkiruokaviini #mansikkakuohuviini #mansikka #kesä #juhlat #juhannus #kakku #mansikkakakku #marenkikakku #pavlova #kotiliesi #kotiliesiruokablogit #grandmasstrongstrawberrywine #strawberrywine #sparklingwine #cake #strawberries #summer #strawberrycake
  • 🌼Yhteistyössä @kiddex_suomi🌼
Siis nää sormivärit tuli kyllä niin tarpeeseen! 😍 Ollaan maalailtu näillä jo monta monta kertaa ja painettu muistoksi käsien ja jalkapohjien kuvia paperiin.
▪️Luonnonmukaisia @neogruen sormivärejä saa kahdessa eri setissä, pastellin värisinä ja kirkkaan värisinä.
▪️Maalit saa pyyhittyä helposti kostealla liinalla ja käsistäkin lähtee pelkällä vedellä!
▪️Osallistu arvontaan aiemmassa kuvassa, voit voittaa itsellesi valitsemasi setin! ☺️
▪️Kuvaan tägätty kaikki jälleenmyyjät! 🌼
×
×
×
#yhteistyö #kiddex_suomi #neogruen #neogrün #sormivärit #maalaus #taitelija #taapero #vegaaninen #colorsforfuture #bio #fingerpaints #helloneogruen #greenproducts #painting #toddler #vegan #ecokids #sustainability #crueltyfree #fingerfarben
  • Blogissa nyt tämä ihana mansikka-raparperipiirakka! Ohjeesta tulee pellillinen! ☺️
×
×
×
#raparperipiirakka #leivonta #piirakka #raparperi #mansikka #mansikkaraparperipiirakka #leivontablogi #ihanitsetehty #leivojakoristele #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #baking #bakingblog #rhubarbpie #rhubarb #strawberry #strawberryrhubarbpie

minkavi

X