TALVEN MAKUJA JA MUITA HERKKUJA

Tää sunnuntai on pyhitetty lahjojen paketoinnin ja pipareiden koristelun lisäksi joululehtien ja kirjojen seilailuun. Mukillinen höyryävää glögiä, pähkinöitä ja kuivattuja karpaloita. Edellisten vuosien joulunumeroita, kirppikseltä löytynyt joulukirja ja uusimpana herkullinen Åsa Swanbergin kirja Talven makuja.

”Sahrami ja glögi tuoksuvat, mausteinen lihapata lämmittää, joululeivät paistuvat. Syyskylmien koittaessa on aika houkutella esiin talven ihanat maut. Suuressa padassa hautuvat mausteiset kasvis-, kala- ja liharuoat, ja joulunodotus sujuu joutuisasti sahramileivonnaisia ja lahjaherkkuja laitellen. Upeasti kuvitetusta teoksesta löydät ohjeita klassikkoruokiin ja jännittäviin uusiin ideoihin niin joulupöytään, uudenvuodenaatoksi kuin ystävänpäivän kunniaksi.” kirjasta Talven makuja

Kirja on täynnä mitä herkullisimpia ruokareseptejä sekä suolaisia ja makeita leivonnaisia. Malou Holm on kuvannut kirjan houkuttelevat kuvat, joita selailee mielellään aina vaan uudelleen ja uudelleen.

Reseptien joukosta löytyy paljon ideoita myös ihaniin herkkulahjoihin. Esimerkiksi unikkonäkkileivät, maapähkinäpalat, mustikkatryffelit, lakritsikola, hedelmäkakkukorput tai sitruunapiparkakut olisivat varmasti maistuva lahja kenelle tahansa.

Lisäksi kirjasta löytyy ruokaideoita myös uuden vuoden juhlintaan ja laskiaispulliinkin on keksitty kivoja uusia täytteitä. Miltäs kuulostaisi hasselpähkinätahnalla tai mustikkakermavaahdolla täytetty pulla? Entä vadelmakermalla täytetty sitruunapulla tai piparminttuiset suklaapullat?

Kardemummavohvelit taitavat mennä tästä kirjasta seuraavaksi kokeiluun, kuulostavat sen verran hyviltä. Kirjassa vohvelit tarjoillaan minttusuklaakerman kera.

Täällä sunnuntai jatkuu näissä merkeissä. Eilisestä illanvietosta jäi vielä näitä siskon tekemiä piparminttu-brownieita, nams! Illemmalla leivotaan ja koristellaan siskoni kanssa pipareita, taikina saa jähmettyä vielä hetken aikaa jääkaapissa 🙂

Talven makuja-kirja saatu Kustannusosakeyhtiö Otavalta

Avainsanat

Kommentit (2)

Voi juma! (kuten me sanotaan)…mitä reseptejä ja kuvia. Näitä upeita kirjoja selatessa sen viimeistään tietää, kirja pitää olla..ei se aina riitä, että netistä googlaa. 😉 Niin paljon olisi kokeiltavaa!!!!! -Mama P.

Totta! On kyllä aivan ihania reseptejä ja kuvia 🙂 Ruoka- ja leivontakirjoja jaksaa selailla aina vaan uudestaan ja niissä on jotenkin ihan eri fiiliskin kuin netissä olevissa resepteissä 🙂

Kommentoi juttua: TALVEN MAKUJA JA MUITA HERKKUJA

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Terkkuja Kreikasta! 🇬🇷 Ollaan syöty joka päivä fetasalaattia, tsatsikia ja oliiveja, juotu tuorepuristettua appelsiinimehua ja litroittain vettä. Uitu meressä ja uima-altaalla ja käyty läpi sääntöjä: allas-alueella ei juosta, aikuisten altaaseen ei hypitä ja vettä ei roiskuteta muiden päälle. Tänään meni vihdoin "aikuisten ihan tyhmät säännöt" perille 😂 Ja vietettiinkin melkein koko päivä altaalla. Täällä on ihanaa! ☀️
.
.
.
#loma #kesäloma #kreikka #zakynhtos #argassi #oliivit #lomamatka #aurinkomatkat #holiday #holidayvibes #greek #greece #zante #olives #lifeisgood
  • Terkkuja pakkausrumban keskeltä 😁👋 Matkalaukut täynnä puuhakirjoja, kesävaatetta ja vähän lukemistakin 🤔 Jossain sanottiin hyvin, että optimistisinta maailmassa on se kun äiti pakkaa perhelomalle kirjan mukaan 😂 
Vielä piti yhdet kahvit keittää ja seuraavat juodaan sitten aamulla Kreikassa. Voi kyllä lähteä hyvillä mielin, kun tietää että täällä on niin hyvät talovahdit pitämässä kodista huolta ❤️ .
.
.
#loma #kesäloma #lomamatka #aurinkomatkat #kreikka #kahvi #kahvihetki #muumimuki #holiday #summer #vacayvibes #greece #coffee #moominmug #lifeisgood
  • Tasan kaks viikkoa sitten juhlittiin ja syötiin näitä ihania pikkulettuja täytteineen 🥞 Kirjoittelen blogiin vielä meidän juhlista ja tarjoiluista, niitä kun ootte paljon kyselleet! ☺️ Mutta nyt pakko rojahtaa hetkeksi sohvalle ja sit nukkumaan. Kauniita unia! 😴
.
.
#juhlat #syntymäpäivät #syntymäpäivätarjoilut #pikkuletut #lettubuffet #lettukestit #letut #synttärit #ihanitsetehty #leivojakoristele #leivontablogi #kotiliesi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #birthday #pancakes #pancakebuffet #yummy
  • Kaupallinen yhteistyö @beliani_suomi 🌿

Me ollaan uudistettu koko alkukesä takapihaa ja täällä viihtyy nyt ihan super hyvin! ☀️ Yhteistyössä Belianin kanssa meidän terassille valikoitui tämä ihana Messina-sohvasetti, johon kuuluu lisäksi kaksi pöytää. Tykkään nurkkauksesta niin paljon! Blogista löytyy uusi postaus ja lisää kuvia, suora linkki profiilissa 🙂
〰️ Koodilla MINKA10 saat -10% koko @beliani_suomi valikoimasta! 😍
〰️ Blogista löytyy myös koodi, jolla saat erikseen alennuksen juuri tästä ihanasta sohvasetistä!
.
.
#yhteistyö #belianisuomi #mybeliani #beliani
  • Ah mitä jäätelöä! Ja vielä niin helposti ja nopeasti 🤭 Kurkkaa blogista ohje, jos haluat kokeilla tätä ihanaa kinuski-herukkajäätelöä 😍
×
×
×
#jäätelö #pikajäätelö #herukkajäätelö #punaherukka #kinuski #kinuskijäätelö #itsetehtyjäätelö #kotiliesiruokablogit #kotiliesi #kotiliesiblogit #ihanitsetehty #herkkuhetki #icecream #redcurrant #caramelsauce
  • Aamukahvit tästä mukista, tätä olikin jo odotettu! 💛 Ihanaa viikonloppua!
×
×
×
#aamukahvi #kahvi #kahvihetki #muumimuki #muumimukikeräilijä #coffee #coffeetime #moominmug # #moominvalleypark #moominvalleymug #japanese #muminmuggar #muminmugg
  • Kolme vuotiaan juhlat oli eilen ja meillä oli aivan ihana päivä! 😍 Stoorien puolella lisää tunnelmia eiliseltä ja lisää on tulossa blogiin, kunhan ehdin käydä kaikki kuvat läpi. Tänä vuonna Hemmo toivoi kakkuun sitruunaa ja mansikkaa, joten päädyin tällaiseen sitruunajuustokakkuun jonka kuorrutin sveitsiläisellä marengilla. Helteellä saa kyllä olla tarkkana tarjoilujen kanssa, mutta uskon että marengin ansiosta kakku pysyi edes joten kuten kasassa 😅🍋
×
×
×
#syntymäpäivät #syntymäpäivätarjoilut #kakku #syntymäpäiväkakku #synttärikakku #juustokakku #sitruuna #marenki #sveitsiläinenmarenki #marenkikakku #sitruuna #mansikka #juhlat #leivontablogi #leivonta #kotiliesi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #birthday #birthdaycake #cheesecake #lemoncheesecake #meringue #meringuecake #swissmeringue #swissmeringuecake #strawberries #baking #bakingblog

minkavi

X