MUUMILAHJOJA + MUUMITALO-JUHLAMUKI

Sain joululahjaksi Ruutumuumi-pussilakanat, jotka ovat nyt mun neljännet muumilakanat. Tämä lahja olikin erittäin iloinen yllätys, sillä en osannut yhtään odottaa uusia muumilakanoita paketista.

Tänään onkin tiedossa pyykkipäivä, jotta saan pian uudet pussilakanat käyttöön. Juhlamuumit saavat väistyä Ruutumuumien tieltä.

Lisäksi sain nämä ihanat lautaset, josta olikin jo hetken aikaa haaveillut. Meinaan ottaa nämä lautaset Seikkailu-lautasten kanssa ihan normaaliin käyttöön, joskin erityisen varovainen täytyy silti olla 😀 Täällä jo vähän jänskätään, että millaiset ne seuraavat lautaset tulee olemaan..

Eilen oli mukava tulla kotiin ja asetella uusia joululahjoja esille. Sain paketin uusia joulupalloja ja kauniita lasisia joulukoristeita, jotka asettelin heti ensitöikseni kuusen oksille roikkumaan. Nautitaan nyt vielä hetki kuusesta ja muutenkin jouluisesta tunnelmasta hyasinttien, kynttelikköjen ja glögin parissa. Tänäaamuna keittelin vielä riisipuuroakin, kun joulukuvissa se näytti niin houkuttelevalta.

Kuva täältä

Ensimmäinen Muumi-teos Småtrollen och den stora översvämningen ilmestyi vuonna 1945. Siitä tulee ensi vuonna kuluneeksi 70-vuotta ja sen kunniaksi tammikuun alussa ilmestyy uusi juhlamuki Muumitalo. Muki tulee ihan pysyvästi mallistoon, joten ehkäpä tämän kanssa ei synny samanlaista härdelliä kuin niiden rillimukien kanssa 🙂

 

Kuva täältä

Hauskan lisän tähän juhlamukiin tuo paketin mukana tuleva pahvinen muumitalon katto, jonka avulla voi rakentaa oman muumitalon. Miehen ensimmäinen kommentti tämän näyttäessäni oli ”montakohan kerrosta tohon taloon tulee noita mukeja?”  ja mietinkin, että saadaankohan tälle talomukille ehkä jatkoa jossain vaiheessa?

Meinaatteko te hankkia tämän juhlamukin? Ensi vuonna on ilmeisesti tulossa tämän ja kesä- sekä talvimukin lisäksi myös uudet Pikkumyy ja Nuuskamuikkunen-mukit. Taitaa olla raivauksen paikka astiakaapeissa.. 😀

Avainsanat

Kommentit (10)

Muumit on kyllä ihania, vaikka ne ei ole vallanneetkan meidän kotia. Niiden pariin pääsee kun kyläilee MuumiHullun luona. 😀 Onpa tuo "hulluus" iskostumassa pikku-Valentinaankin kuulemma. Onhan se helppoa sitten "lahjoa" 😉 Parasta ja viisasta onkin myös käyttää niitä..ihan en ymmärrä sitä, että vitriinissä pönöttävät. (Mutta jokainen tietty tyylillään) -Mama P.

Haha! Ei meilläkään sentään koko kotia oo vallannut, lähinnä astiakaapit 😉 Ja onhan noita tekstiilejäkin kertynyt jonkin verran ja purnukoita kans.. Ihanaa kun Valentinakin pitää muumeista, voidaan sit yhdessä katsella niitä ja käydä joku kesä vaikka Muumimaailmassa! 🙂

Ooh eikös tuo Fazer-kuvio ollut se super harvinainen ja kallis? Mukeista maksettiin yli tuhatta euroa? Miten on lautasen laita? 🙂

Jep, Fazer- ja Muumipeikko unelmoi-mukit ovat molemmat niitä harvinaisempia ja superkalliita esim. huuto.netissä. Nää lautaset myydään aina kahden lautasen paketeissa ja kaupoissa hinnat vaihtelevat 49,90-69,90€ välillä 🙂

Aijon hankkia tuon muumitalo mukin, viehättävä 🙂
Keneltän ihanat lautaset tulivat, en ole koskaan edes nähnyt moisia. Mistähän siis hankittu?
Uteliaisuuttani, ei kun kyltymätöntä tiedonhaluani, kyselen

Toi on kyllä kiva muki ja käsittääkseni monet keräilijät etenkin ovat toivoneet talomukia jo pitkään 🙂

Lautasia saa nettikauppojen lisäksi ihan Prismoista ja Cittareista, niitä tulee aina tietty määrä myyntiin kahden lautasen pakkauksissa. Näitä keräilylautasia tulee yhteensä 10 pakettia myyntiin, eli 20 erilaista lautasta! 🙂

Sain myös lahjaksi nuo lautaset, ne ovat kyllä ihania! Odotan innolla seuraavia.. 🙂 Tosin ensin on saatava tuo Muumitalo-muki! ♥

Niin ovat! Ja kiva nähdä millaiset ne seuraavat lautaset sitten on. Muumitalomukia täälläkin odotellaan kovasti 🙂

Kyllähän nämä tulee todennäköisesti kaikki hankittua, vaikka aina itselleni uskottelen että en niitä osta 🙂

Mä kans ajattelin, että en ehkä viitsi noita lautasia ostaa. Onneksi sain ne sit kuitenkin joululahjaksi 🙂 Hauska nähdä millaisia ne seuraavat lautaset ovat!

Kommentoi juttua: MUUMILAHJOJA + MUUMITALO-JUHLAMUKI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • ✨Minä toivon enemmän kuin uskotkaan, että tiedät mikä ihme sinä oletkaan. Ja minä toivon enemmän kuin arvaatkaan, että tulet aina juuri tuollaisena pysymään.✨
Alisa Martikainen - Sinä olet minun kaunein runoni
🎈 Paljon onnea Hemmo 3 vee! 🎈
  • Kaupallinen yhteistyö @sigdalbakerisuomi✨
Tässä vinkki ihan mielettömään kesäherkkuun! Rapeat Sigdal-näkkileivät taipuvat moneen ja ovat sekä hyvän makuisia että ravintorikkaita. Näkkärit sisältävät mausta riippuen mm. gluteenitonta kauraa, spelttiä, kurpitsansiemeniä, yrttejä ja merisuolaa.
▪️Kuvan rapeat kesäherkut ovat gluteenittomia Sigdal Bakerin kaura-näkkileipiä.
▪️Sipaise näkkärin päälle vuohenjuustolevitettä ja ripottele päälle tuoreita marjoja sekä rouhittuja pähkinöitä. Viimeistele herkut hunajalla ja timjamilla.
▪️Täytetyt näkkileivät sopivat tarjoiltavaksi niin kahvin kanssa kuin illanistujaisiin tai vaikka piknikille, sillä näkkärit on helppo ja nopea valmistaa missä vain!
×
×
×
#sigdalbakeri #sigdalbakerisuomi #yhteistyö #kesäherkku #näkkileipä #näkkäri #tarjoiluideat #kesäjuhlat #vuohenjuusto #marjat #gluteeniton #herkkuhetki #boksiapp
  • Täällä on pidetty pientä blogilomaa ihan vahingossa, sillä tuntuu että aika ei ole vain millään riittänyt blogin päivittämiseen. Muutamia ihania herkkureseptejä ja juttua takapihan muutoksesta sekä kodin sisustuksesta on kuitenkin tulossa, joten blogiloma taitaa pian loppua sillä asiaa olisi vaikka kuinka paljon 😄👌
×
×
×
#aamupala #aamukahvi #kahvi #kahvihetki #jogurtti #marjat #kesä #kesäloma #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #coffee #morningcoffee #breakfast #brekkielove #brekkiebowl #summerholiday
  • 🌿Kaupallinen yhteistyö @matsmart.fi 🌿
Ootko huomannut, että Matsmartissa on nykyään myös Beauty Sale-puoli? Sieltä löytyy jopa -80% alennuksella luonnonkosmetiikkaa, hiustuotteita, meikkejä ja ihonhoitotuotteita! 🌸
▪️Näiden lisäksi pelastin taas ison kasan smoothieita, kahvia, chiansiemeniä, pillimehuja, pastaa, papuja ja muita ruokatarvikkeita!
▪️Koodilla YMPÄRISTÖ6 saat 5€ alennusta yli 30€ tilauksesta.
@matsmart.fi #matsmartsuomi #hävikkiruoka
×
×
×
#yhteistyö #kaupallinenyhteistyö #ruokahävikki #olematsmart #luomuruoka #ruokaostosket #luonnonkosmetiikka
  • Huomenta! 🌞 Me noustiin tänään aikaisin ja malttamattomina odotellaan takapihalla yhtä ihanaa lähetystä saapuvaksi! Ollaan touhuttu koko viikko kaikenlaista, joten tänään vietetään kotipäivää ja laitetaan pihaa kuntoon 😊 Ihanaa perjantaita! 🌿
×
×
×
#aamupala #aamiainen #aamukahvi #takapiha #terassi #kahvihetki #kesäloma #instablogitfinland #meilläkotona #kesä #kesäaamu #goodmorning #breakfast #coffee #morningcoffee #breakfastideas #brekkielove #brekkiebowl #summer #summerholiday #lifeisgood
  • Me vietettiin eilen ihana päivä Koiramäen Pajutallilla! 🌿 Käytiin ihastelemassa uusittua Peikkometsää ja moikkaamassa minipossuja, kaneja, lampaita ja kanalan väkeä. Täällä on niin paljon kaikkea ihanaa, kuten sisustuspuoti ja uunituoreita korvapuusteja! Kirjoittelin myös blogiin meidän päivästä, linkki postaukseen löytyy profiilista 😙 @koiramaen.pajutalli
×
×
×
#koiramäenpajutalli #pajutalli #uusipostausblogissa #menovinkki #kesäloma #tekemistä #lapsiperhe #sisustus #sisustuspuoti #sisustusmyymälä #visittuusula #sisustusinspiraatio #peikkometsä #kotiliesi #kotiliesiruokablogit
  • Aurinkoista huomenta! ☀️ Tänään on luvassa kiva päivä, toivottavasti sulla myös 😙
×
×
×
#huomenta #aamu #aamupala #aamiainen #aamukahvi #kahvi #takapiha #mansikat #muumimuki #muuminpäivä #muuminpäivämuki #peikonlehti #instablogitfinland #meilläkotona #goodmorning #breakfast #brekkiebowl #brekkielove #coffee #moominmug #moominsdaymug #morning #terrace #lifeisgood

minkavi

X