Ajatus muffinssimunakkaista on ollut jo pitkään mielessä ja vihdoin tänä aamuna päätin tehdä näitä. Täytteeksi valikoitui tomaattia, mozzarellaa ja tuoretta basilikaa. Muffinssimunakkaat ovat nopeita valmistaa ja täytteeksi voi laittaa myös
esimerkiksi fetaa, vuohenjuustoa, pinaattia, sieniä, paprikaa, oliiveja, kinkkua ja tuoreita
yrttejä.

Muffinssimunakkaat 6 kpl
6 munaa
1 tomaatti
1 mozzarellajuusto
tuoretta basilikaa
mustapippuria
suolaa
rypsiöljyä

1. Pilko tomaatti pieniksi kuutioiksi ja leikkaa mozzarella ohuiksi viipaleiksi. Silppua pieni kourallinen basilikaa.
2. Vispaa munien rakenne rikki, lisää 1tl suolaa ja muutama rouhaisu mustapippuria. Voitele muffinivuoan kolot tilkalla öljyä.
3. Kaada koloihin 1/3 osa kananmunista, lisää jokaiseen koloon viipale mozzarellaa, tomaattikuutiot, tuoretta basilikaa ja hieman mustapippuria. Kaada loppu kananmunamassa täytteiden päälle. Lisää loput mozzarellaviipaleet vuokiin ja viimeistele rouhaisulla mustapippuria ja suolaa.
4. Paista munakkaita uunin alatasolla + 200 asteessa noin 12-15 minuuttia tai kunnes munakkaat ovat hyytyneet ja kohonneet. Tarjoile esimerkiksi tuoreen salaatin, marinoidun punasipulin ja paahdetun leivän kera.

Tortillaillasta yli jääneet marinoidut punasipulit sopivat hyvin
munakkaiden kanssa. Lisäksi tarjolla oli tuoretta salaattia ja paprikaa sekä paahdettua leipää. Näitä meillä tehdään varmasti jatkossakin, nam!

Leppoisaa sunnuntaita!

Kommentit (4)

Just tänä aamuna värkkäsin muffinssimunakkaita. Pekonit vuokaan, muna-parmesanseos päälle, parsaa sekaa ja päälle. Vuoka uuniin ja minä suihkuun. Punasipulit oli varmaan just täydellisiä tuohon 🙂

Oi nam noi sun versiot kuulostaa kyllä todella hyviltä! Täytyypä kokeilla 🙂

Mun täytyy laittaa korvan taakse taas kaikkia muna-reseptejä, kun kohta niitä munia tulee taas ovista ja ikkunoista.;) tää oli kyllä sopivan simppeli meikäläiselle, kiitos!:)

Joo nää on kyllä tosi helppoja valmistaa! 🙂 Te onnekkaat! Mä taas meinaan olla pulassa kun munat on ihan lopussa ja vasta ens viikolla päästään taas hakemaan uutta satsia 😀

Kommentoi juttua: MUFFINSSIMUNAKKAAT

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • 🌿Kaupallinen yhteistyö @matsmart.fi 🌿
Ootko huomannut, että Matsmartissa on nykyään myös Beauty Sale-puoli? Sieltä löytyy jopa -80% alennuksella luonnonkosmetiikkaa, hiustuotteita, meikkejä ja ihonhoitotuotteita! 🌸
▪️Näiden lisäksi pelastin taas ison kasan smoothieita, kahvia, chiansiemeniä, pillimehuja, pastaa, papuja ja muita ruokatarvikkeita!
▪️Koodilla YMPÄRISTÖ6 saat 5€ alennusta yli 30€ tilauksesta.
@matsmart.fi #matsmartsuomi #hävikkiruoka
×
×
×
#yhteistyö #kaupallinenyhteistyö #ruokahävikki #olematsmart #luomuruoka #ruokaostosket #luonnonkosmetiikka
  • Huomenta! 🌞 Me noustiin tänään aikaisin ja malttamattomina odotellaan takapihalla yhtä ihanaa lähetystä saapuvaksi! Ollaan touhuttu koko viikko kaikenlaista, joten tänään vietetään kotipäivää ja laitetaan pihaa kuntoon 😊 Ihanaa perjantaita! 🌿
×
×
×
#aamupala #aamiainen #aamukahvi #takapiha #terassi #kahvihetki #kesäloma #instablogitfinland #meilläkotona #kesä #kesäaamu #goodmorning #breakfast #coffee #morningcoffee #breakfastideas #brekkielove #brekkiebowl #summer #summerholiday #lifeisgood
  • Me vietettiin eilen ihana päivä Koiramäen Pajutallilla! 🌿 Käytiin ihastelemassa uusittua Peikkometsää ja moikkaamassa minipossuja, kaneja, lampaita ja kanalan väkeä. Täällä on niin paljon kaikkea ihanaa, kuten sisustuspuoti ja uunituoreita korvapuusteja! Kirjoittelin myös blogiin meidän päivästä, linkki postaukseen löytyy profiilista 😙 @koiramaen.pajutalli
×
×
×
#koiramäenpajutalli #pajutalli #uusipostausblogissa #menovinkki #kesäloma #tekemistä #lapsiperhe #sisustus #sisustuspuoti #sisustusmyymälä #visittuusula #sisustusinspiraatio #peikkometsä #kotiliesi #kotiliesiruokablogit
  • Aurinkoista huomenta! ☀️ Tänään on luvassa kiva päivä, toivottavasti sulla myös 😙
×
×
×
#huomenta #aamu #aamupala #aamiainen #aamukahvi #kahvi #takapiha #mansikat #muumimuki #muuminpäivä #muuminpäivämuki #peikonlehti #instablogitfinland #meilläkotona #goodmorning #breakfast #brekkiebowl #brekkielove #coffee #moominmug #moominsdaymug #morning #terrace #lifeisgood
  • Keittiössä odottaa jälleen iso nippu raparperia. Nyt pitäisi vaan päättää mitä siitä leipoisi? 😍 Tää kookossokerilla ja kanelilla maustettu piirakka oli kyllä aivan super hyvää!
×
×
×
#raparperipiirakka #raparperileivonnaiset #leivonta #leivontablogi #leivontapäivä #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #leivojakoristele #ihanitsetehty #kookossokeri #raparperi #herkkuhetki #baking #rhubarbpie #rhubarb #coconutsugar #bakingblog
  • Pieni kulho marjoja ja samalla ajattelin käydä vähän kaappeja läpi ja suunnitella takapihan terassin sisustusjuttuja ☺️ Myöhemmin mennään vielä vanhempieni luokse kyläilemään. Mukavaa sunnuntaita! 😊
×
×
×
#sunnuntai #marjat #mansikka #mustikka #vadelma #koti #olohuone #sisustus #kotiliesiblogit #kotiliesiblogit #instablogitfinland #kotoilu #meilläkotona #sundayvibes #berries #livingroom #homesweethome #summer
  • Meidän juhannussalaatista löytyi mm. mansikoita, grillattua nektariinia, paprikaa ja halloumijuustoa. Niin hyvää! Kurkkaa ohje blogista ☺️☀️
×
×
×
#salaatti #halloumisalaatti #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #kesä #grilliruoka #grillattu #nektariini #halloumi #mansikka #kesäruoka #salad #grilled #strawberries #nectarine #halloumicheese #summer #eatyourgreens

minkavi

X