Ahoi! Muut nukkuvat vielä, joten ajattelin laittaa tänne muutamia kuvia eiliseltä. Juhannusaatto vietettiin pienellä porukalla kokkaillen hyviä ruokia. Pöydästä löytyi itse tehtyä perunasalaattia, tsatsikia ja leipää, fetasalaattia, täytettyjä herkkusieniä, lihaa, halloumia, kasvis-pekonipaistosta ja perunoita. Istuskeltiin aika pitkään ulkona ja myöhään illalla maisteltiin vielä vieraiden tuomaa ihanaa mansikkakakkua.

Kyllä oli hyviä ruokia! Ja ei tosiaan tarvitse miettiä mitä syödään tänään kun kaikkea jäi vielä hyvin jäljelle.

Nyt mulla on kesäloma ja seuraavat kuusi viikkoa aion todella nauttia siitä. Prahan matkan lisäksi ei ole oikeastaan muita suunnitelmia kuin kirpputorikierroksia, leipomista, lukemista ja ystävien näkemistä. Katsotaan jos saatais tehtyä vielä miniloma Pärnuun, oon kuullut siitä niin paljon hyvää että haluaisin ehdottomasti käydä siellä.


Oikein ihanaa juhannuspäivää kaikille!

Avainsanat

Kommentit (4)

Voi mitkä mielettömät tarjoilut! 🙂 Itselläni on koko juhannuksen tehnyt mieli mansikoita (joita mistään ei saanut), eikä mielitekoa auttaneet nämä ihanat ja kesäiset kuvat. Hurjan herkullisen näköistä!

Oli kyllä hyvät ruoat! Mun taas teki ihan hirveästi mieli kirsikoita, mutta torilla oli aika huonon näköisiä niin en sit viitsinyt ostaa. Kiitos! 🙂

Ja kaikilla oli nii-in mukavaa.. Oi jospa oisin saanut olla mukanaaa…
Joululaulun pätkä mutta ei haittaa 😀

Eikös toi oo se nimipäivälaulu? Mä en saa tosta mitään joululaulua mieleeni 😀 Täytyy pitää se grillailuilta sitten reissun jälkeen! 🙂

Kommentoi juttua: JUHANNUSHERKKUJA

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Sain @kanelikeidas haasteen, jossa kerron 5 faktaa itsestäni. Sellaisia, joita ette ehkä vielä tienneet ja sitten haastaja mukaan viisi ihana tyyppiä! 😊
Ensin faktat:
▪️Oon niin aamuihminen kuin olla ja voi! Rakastan herätä uuteen päivään ja monesti odotan jo illalla sitä hetkeä, että voin aamulla nousta ylös keittämään kahvia ☕ Lapsen myötä tosin välillä voisi nukkua vähän pidempäänkin, mutta aamuissa vaan on jotain ihanaa. Aamupala ja uusi ihana päivä odottaa!
▪️Opiskelin aikoinaan taidekoulussa, mutta jätin sen kesken ja vaihdoin toiseen kouluun. Ammatiltani olen siis leipuri-kondiittori, mutta ennen äitiyslomaa olin lähes kaksi vuotta töissä päiväkodissa.
▪️Aina kun löydän jonkun uuden hyvä biisin, kuuntelen sitä repeatilla monta päivää putkeen 🤭 Saan aina kuulla tästä, sillä näin kuulemma pilaan aina kaikki hyvät laulut 😂
▪️Mulle alkoi aikoinaan ihan vahingossa kerääntymään muumimukeja! Sain niitä aina lahjaksi ja kaikki jotenkin luuli että kerään niitä 🙈 Olen kyllä aina pitänyt niistä ja jossain vaiheessa tajusin että kokoelma alkaa olla aika suuri ja nykyään voinkin jo sanoa kerävääni niitä, koska kaikki uudet mukit on aina saatava 😍
▪️Oon kovasti yrittänyt päästä eroon turhasta tavarasta ja muutenkin minimoida ostoksia kotiin. Oon vaan ihan hulluna kaikkiin ihaniin mattoihin, tyynyihin, koreihin ja purnukoihin! Niitä vaan ilmestyy aina jostain lisää vaikka kuinka koitan olla ostelematta mitään turhaan 😄
Mukaan haastan viisi inspiroivaa naista! ❤️ @miiametsoblog @iinamou @noonamariaa @ferdanifamily @iidanmatkassa 😘😘
  • Hyvää huomenta! Olipa ihanaa herätä kun ulkoa kuului linnunlaulua! 😗✨
.
.
.
#huomenta #makuuhuone #lastenhuoneensisustus #lastenhuone #sisustus #julisteet #hmhome #desenio #deseniotaulut #deseniojulisteet #instakodit #instablogitfinland #instablogit #maileg #hmkids #interiordesign #kidsroomdecor #homedecor #iloveyoutothemoonandback #dontgrowupitsatrap *Desenion julisteet saatu 💕
  • Blogissa nyt nää ihanat herkut eli vegaaniset laskiaispullat 😍 Suora linkki profiilissa ☝️ #laskiaispulla #laskiaispullat #leivonta #leivontapäivä #leivontablogi #herkkublogi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #ihanitsetehty #leivojakoristele #vegaanihaaste #vegaanileivonta #vegaani #vegaaninen #pulla #pullapäivä #kauravispi #aitomeininki #baking #bakingday #vegan #dairyfree #semlar
  • Hyvää uutta alkanutta viikkoa just sulle! 😊 #maanantai #huomenta #koti #ruusut #kukat #olohuone #instakodit #instablogit #instablogitfinland #monday #goodmorning #lifeisgood #home #homesweethome #hmhome #livingroom #flowers #interiordesign
  • Tää viikko alkoi sillä, että lähetti toi ovelle paketin ja loppuu siihen että saan kaikessa rauhassa nauttia hyvää kahvia 😍 Kiitos @kaffaroastery ihanasta lähetyksestä, hyvästä kahvista ja söpöistä @oatly tuotteista! Näistä osan saa mun lemppari kahviseura @noonamariaa ☕ Stoorien puolella näet vielä tarkemmin paketin sisällön! 😊 Aurinkoista sunnuntaita ☀️ #gifted #kaffaroastery #kahvi #kahvihetki #kahvipavut #espresso #oatly #ikaffe #desenio #coffee #coffeetime #idrinkcoffeelikeagilmore #coffeeisalwaysagoodidea
  • Viikonloppu ja tuorepuuro ❤️ Tämä vadelmainen versio löytyy nyt blogista! Vain neljä raaka-ainetta, sekoitus ja yöksi jääkaappiin tekeytymään. Ihanan vaivatonta ja silti niin herkullista 😍 #aamupala #tuorepuuro #puuro #vadelmapuuro #vadelmatuorepuuro #vadelmat #kaurajogurtti #vegaanihaaste #vegaani #vegaaninen #ruokablogi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #breakfast #raspberries #overnightoats #foodblog #vegan #dairyfree
  • Ystävänpäivän huikea arvonta! ❤️ Kaupallinen yhteistyö: @moominofficial 
Uudet muumiastiat ovat ilmestyneet 😊 
Arvotaan yhdelle onnekkaalle: 1kpl Ninni-muki, 1kpl Muumipeikko-muki sekä ihana MOOMIN-logo kangaskassi. Postitan palkinnon Suomessa sijaitsevaan osoitteeseen ja lisään mukaan vielä pienen yllätyksen 😍 Voit voittaa nämä kaikki osallistumalla arvontaan seuraamalla näitä ohjeita:
🌷Seuraa tilejä @minkavi ja @moominofficial 🌷Tägää mukaan ystäväsi, joka tykkää myös muumeista. Jokainen kommentti on uusi arpa. 🌷Arvonta päättyy 28.2.2019 ja olen sen jälkeen voittajaan yhteydessä.
🌷Onnea arvontaan ja ihanaa ystävänpäivän iltaa muruset! 👉Blogissa myös uusi postaus ja lisää kuvia näistä ihanista uutuuksista sekä alennuskoodi Moomin.com- kauppaan! 
#yhteistyö #moominofficial #moomincom

minkavi

X