PAAHDETTU TOMAATTI-VUOHENJUUSTO-LINSSIKEITTO

Meidän keittiössä on pauhannut lähiaikoina erityisen paljon niin blenderi kuin sauvasekoitinkin. Pari kertaa viikossa surauttelen ison satsin hummusta leivän päälle ja aamut olen aloittanut erilaisilla smoothieilla. Ruoaksi olen tehnyt kasvissosekeittoja, joista lempparini on paahdetuista kasviksista ja vuohenjuustosta tehty versio. Tällä kertaa lisäsin joukkoon myös punaisia linssejä ja reilusti chiliä. Tulisen keiton kaveriksi sopii loraus kookoskermaa tai ranskankermaa ja rapeaksi paahdettu leipä.

Paahdettu tomaatti-vuohenjuusto-linssikeitto iso kattilallinen
7 tomaattia
1 iso porkkana
1 sipuli
1 punasipuli
5 valkosipulinkynttä
200g vuohenjuustoa
2,5dl punaisia linssejä
2 kasvisliemikuutiota
tuoretta basilikaa ja/tai ruohosipulia
rypsiöljyä
mustapippuria
suolaa
chilijauhetta

1. Pilko tomaatit, porkkana, sipuli ja punasipuli paloiksi ja asettele leivinpaperilla vuoratulle pellille. Lisää pellille myös kuoritut valkosipulinkynnet. Kaada päälle reilusti rypsiöljyä, mustapippuria, suolaa ja chilijauhetta. Paahda kasviksia +200 asteessa noin 45 minuuttia.
2. Kaada paahdetut kasvikset ja pellillä oleva öljy kattilaan. Lisää noin 4dl vettä ja kasvisliemikuutiot ja anna kiehua 15 minuuttia.
3. Huuhtele linssit huolellisesti siivilässä juoksevan veden alla. Lisää linssit ja toiset 4dl vettä kattilaan. Anna ainesten porista kattilassa noin 30 minuuttia.
4. Lisää lopuksi vuohenjuusto pieninä paloina, nippu tuoretta basilikaa ja ruohosipulia. Poraa keitto tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää tarvittaessa vielä hieman vettä, jos keitto tuntuu kovin paksulta. Tarkista maku ja lisää halutessasi mausteita. Chiliä voi laittaa reiusti jos pitää tulisesta ruoasta. Vuohenjuusto tasapainottaa sopivasti tulista keittoa. Tarjoile keitto esimerkiksi kookoskerman, tuoreiden yrttien ja leivän kera.

Rapea valkosipulileipä sopii hyvin keiton kaveriksi ja on helppo valmistaa. Sekoita keskenään loraus öljyä ja purista joukkoon muutama valkosipulinkynsi. Paahda leipä rapeaksi joko leivänpaahtimessa tai uunissa. Levitä valkosipuliöljyä rapeaksi paahdetun leivän päälle.

Rakastan vuohenjuustoa ja voisin laittaa sitä melkeinpä jokaiseen ruokaan, sillä se vaan tuntuu sopivan yhteen lähes kaiken kanssa. Olenkin pistänyt merkille että vuohenjuustofaneja löytyy myös sieltä ruudun toiselta puolelta 🙂

Edellisen postauksen vuohenjuusto-pinaattiletut saivat paljon kehuja ja instagramin puolella moni laittoikin jo kuvia kun oli innostunut kokeilemaan niitä. Yksi parhaita asioita bloggaamisessa on se, kun joku muu on innostunut kokeilemaan blogissa olevaa reseptiä ja tulee kertomaan onnistuneesta ja herkullisesta kokeilusta. Blogistani löytyy myös muita ihania vuohenjuustoreseptejä, kuten mansikka-vuohenjuustoleivät, vuohenjuusto-kasvispasta, vuohenjuusto-kasvisleivät, sitruunainen vuohenjuusto-kanapasta, vuohenjuustosalaatti, ja ruusukaali-saksanpähkinäpaistos vuohenjuustomuruilla. 

Viikonlopuksi on luvassa kivoja juttuja ja paljon kokkailua. Kävin ostamassa tänään kolme isoa kurpitsaa, joten herkullisia reseptejä on luvassa jälleen ensi viikolla.

Meillä on täällä pieni vatsatautipotilas Mauno, jonka kanssa kävin tänään eläinlääkärissä ja saatiin onneksi apua vaivoihin. Nyt uunissa paistuu kanankoivet, jonka kanssa keitän vielä riisiä ja sekaan vähän raejuustoa. Koirien vatsatautia ja suolistotulehdusta on kuulemma paljon liikkeellä, mutta toivotaan nyt että vatsa rauhoittuu ja pikkaraisen olo helpottaa.

Oikein ihanaa viikonloppua! ♥

Kommentit (10)

Hyvän näköinen keitto ja leipä 🙂 Mutta ei kai koiraa tarvi lääkäriin viedä vatsataudin takia vai oliko niin pahana jo? Meillä on riittänyt riisin keitto ja paastoaminen. Toivottavasti paranee pian 🙂

Kiitos! 🙂 Riippuu toki ihan tilanteesta, jos nyt muutaman päivän koiralla on vatsa löysällä niin voihan sitä hyvin hoitaa kotona nesteytyksellä ja juurikin vaikka keittää riisiä ruoaksi. Meillä vaan oli sellainen tilanne, että Maunolla oli ollut vatsa löysällä kolmisen päivää ja sen vuoksi anaalirauhaset oli täyttyneet ja ne piti käydä tyhjentämässä. Maunolla on aiemminkin ollut samaa vaivaa vatsaoireilun yhteydessä ja tiesin kyllä heti mistä oli kysymys kun alkoi vetää rallia olohuoneen matolla. Onneksi saatiin vaiva hoidettua ja koira on jo selkeästi pirteämpi! 🙂

Paranemisia ja rapsutuksia Maunolle!! ♥ Tuntuu että tuota koirien vatsatautia on joka syksy ja kevät liikkeellä ja välillä jopa tosi ärhäkkää lajia. Muistan että Jimillä kans kerran oli tosi ärhäkkä suolistotulehdus. Viski on onneksi moisilta (vielä) välttynyt. Ehkä auttaa vähän asiaa, kun asumme täällä maalla, eikä niin usein pääse haistelemaan toisten "tautipesäkkeitä".
Annan muutenkin Viskille pari kertaa viikossa naudan mahaa ja kerran päivässä 1 rkl Molkosania, joten uskon että ne pitävät sen suoliston oman puolustuskyvyn tosi korkealla.
Ja mitä tuohon keittoon tulee, niin *slurps*. Vuohenjuusto on ihan parasta!! ♥ Olen kerran jo tehnyt sun ohjeella tomaatti-vuohenjuustokeittoa ja pakkohan se on tämäkin testata! Sitäpaitsi nuo linssit on mulle ihan uusi tuttavuus.

Voi kiitos hurjasti! Ihana kuulla että maistui ja kiva kun kokeilit tätä! 🙂

Kiitos, rapsutukset meni perille! 🙂 Maunollakin on joskus ollut jotain pientä vatsatautia, mutta nyt oli selkeästi pahempi kun oli muutaman päivän vähän allapäin eikä syönyt kunnolla. Onneksi ton lääkärikäynnin jälkeen helpotti jo selkeästi ja illalla maistui kana-riisiateria niin hyvin, että aamulla tuli jo herättelemään mua aamupalan toivossa 😀 Molkosania on meilläkin ollut joskus, mutta voisin kyllä ostaa sitä taas lisää. Kiitos muistutuksesta ja toivottavasti teilläpäin ei ole tätä tautia liikkeellä!

Ja totta tosiaan, vuohenjuusto on aivan ihanaa ja sopii mielettömän hyvin näihin tomaattipohjaisiin keittoihin. Linssit heitin joukkoon ihan sattumalta kun huomasin että paketissa oli vielä muutama desi jäljellä. Kannattaa kokeilla! 🙂

Voi vitsi miten herkulliset kuvat! Ja tuo keittokaan ei voi olla kuin taivaallisen hyvää. Pitäisi opetella syömään enemmän keittoja.

Kiitos kovasti! Keitto on tosiaan taivaallisen hyvää! ♥ Meillä syödään aika paljon keittoja, suosikkejani ovat erilaiset kasvissosekeitot tai mausteiset kanakeitot 🙂

Moikka! Linssit ei oikein sovi vatsalleni,
Voiko ne jättää kokonaan pois tai korvata jollakin? 🙂 resepti kuulostaa todella herkulliselta ja olisi ihanaa päästä kokeilemaan!

Kommentoi juttua: PAAHDETTU TOMAATTI-VUOHENJUUSTO-LINSSIKEITTO

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Blogissa tarjolla ihanaa jäädytettyä suklaajuustokakkua. Tämä 80-luvulla suuren suosion saavuttanut kakku on päätynyt aikoinaan suomeen Nina Lincolnin kautta. Kurkkaa helppo ja herkullinen resepti blogista! 😋 #juustokakku #suklaakkaku #jäädytettysuklaakakku #ninalincolninkakku #isänpäiväkakku #leivontapäivä #leivontablogi #leivojakoristele #ihanitsetehty #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #cheesecake #chocolatecake #cake #ninalincolnscake #baking #bakingblog
  • *Kaupallinen yhteistyö: @sudio 🎧 Muistuttelen teitä vielä alekoodista Sudion valikoimaan! Saat 15% alennusta kun käytät koodia: minkavi. Lisäksi kaikki toimitukset ovat ilmaisia ja kaupan päälle saat söpöt lasinaluset 😚✌️ .
Mulla on nyt ollut jo tovin käytössä Sudion Regent-kuulokkeet sekä nämä langattomat bluetoothin avulla toimivat Nivåt. Voin lämpimästi suositella molempia 🎧✨ @sudio #yhteistyö #sudio #sudiomoments #sudiosweden #nivå #sudionivå #music #kuulokkeet #bluetoothkuulokkeet #musiikki
  • Tänä vuonna isänpäiväkakuksi valikoitui Nina Lincolnin jäädytetty suklaakakku. Oli ihan super hyvää ja kiva kun sai tehtyä juustokakun ilman liivatetta 😊 #isänpäiväkakku #juustokakku #suklaakakku #kakku #jäädytettysuklaakakku #leivonta #leivontablogi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #ninalincolnscake #cheesecake #chocolatecake #baking #bakingblog
  • Uusimmassa postauksessa ollaan joulutunnelmissa ja arvotaan ihana Ilona Pietiläisen joulukirja 🎄 #yhteistyö @docendon_kirjat #arvonta #joulu #joulukirja #tervetuloajouluun #docendo #koti #joulukoti #glögi #joulutortut #piparit #joulutunnelmaa #hmhome #christmas #chirstmasvibes
  • Blogissa nyt meidän isänpäivän tunnelmia ja brunssiherkkuja 😚☕ #uusipostausblogissa #ruokablogi #leivontablogi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #isänpäivä #isänpäiväbrunssi #brunssi #brunssiherkut #kakku #juustokakku #isänpäiväkakku #suklaakakku #tarjoiluideat #koti #sisustus #sisustusinspiraatio #brunch #fathersday #cake #cheesecake #brunchallday #home #myhome #homesweethome #interior #homeinterior
  • Hyvää isänpäivää! ❤️ #isänpäivä #brunssi #isänpäiväbrunssi #herkkuja #kakku #suklaakakku #juustokakku #isänpäiväkakku #pannacotta #brunssiherkut #kolmioleivät #juustolautanen #tarjoiluideat #fathersday #happyfathersday #brunch #cake #cheesecake
  • Tulipa leivottua pitkästä aikaa bostonkakkua 😊 Täytteenä kanelilla ja kardemummalla maustettuja omenoita + pekaanipähkinöitä. Kurkkaa herkullinen ohje blogista! ✨ Kuvan tarjotin ihanan Annan @hiilit_design valikoimasta ❤️ #leivonta #leivontablogi #leivontapäivä #pullapäivä #bostonkakku #omenaboston #bostonbulla #omenaherkku #ihanitsetehty #leivojakoristele #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #hiilit #hiilitdesign #tarjotin #baking #bakingblog #bakingday #bostoncake

minkavi

X