Mmm! Täällä on leijaillut vappuherkkujen tuoksu jo monta päivää. Olen valmistanut muutaman erän simaa, ollaan grillattu takapihalla ja nautittu vappupiknik sisätiloissa. Eilen innostuin vielä leipomaan näitä ihanan pehmoisia banaanidonitseja, joita olen tehnyt jo monena vappuna minimuffinipellillä. Taikina valmistuu todella helposti, sillä ainekset vain sekoitetaan keskenään. Banaanin ansiosta donitsit säilyttävät mehevyytensä vielä muutaman päivän leipomisen jälkeen. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä helppoa reseptiä vapuksi. Banaanidonitsit sopivat lyömättömästi yhteen kuplivan siman kanssa!

Saat kivaa lisämakua donitseihin, kun lisäät päälle tulevan sokerin joukkoon hieman kanelia!

BANAANIDONITSIT18kpl


2 kypsää banaania
100g voita
3 munaa
1dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
2tl kanelia

Lisäksi: voita, sokeria ja kanelia

1. Muussaa banaanit taikinakulhossa ja sekoita joukkoon sulatettu voi.
2. Lisää munat ja sokeri ja keskenään sekoitetut vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaneli.
3. Sekoita taikina tasaiseksi. Voitele donitsipellin kolot kevyesti öljyllä, kaada taikina pursotinpussiin ja pursota koloihin noin 2/3 osa taikinaa.
4. Paista uunin keskitasolla 180 asteessa noin 15 minuuttia. Irrota donitsit pellistä ja asettele leivinpaperilla vuoratulle pellille tai lautaselle. Paista myös loppu taikina ohjeen mukaan.
5. Sulata noin 60g voita ja sekoita reunallisessa astiassa sokeria ja muutama lusikallinen kanelia keskenään.
6. Sivele sulanutta voita donitsien päälle esimerkiksi pullasudin avulla, sokeroi donitsit ja asettele tarjolle.

Vinkkejä!
– Voit valmistaa donitsit jo edellisenä päivänä sokerointia vaille valmiiksi. Säilytä donitsit ilmatiiviissä rasiassa tai kelmun alla, jotta ne säilyttävät mehevyytensä.
– Tähän reseptiin on käytetty 12 donitsin peltiä. Jos et omista donitsipeltiä, kokeile näitä ihastuttavia banaani-donitsimuffineja miniversioina.

Tein tosiaan simaa vielä 8 litraa lisää ja nyt vaan odotellaan että rusinat nousevat pintaan ja päästään maistamaan. Meinasin tehdä vapuksi siman kanssa churroja ja mies toivoi suolaista piirakkaa, joten leivontahommia riittää siis. Me haetaan aina kolmenkymmenen munan kenno Vaahteramäen munia torilta ja tätä tahtia ne hupenevat kovaa vauhtia, sillä mun tekisi vain mieli leipoa kokoajan jotain. Ollaan pian kaksi vuotta käytetty pelkästään näitä free range-munia ja enää en kyllä vaihtaisi muihin. Täytynee vaan ensi kerralla tilata kaksi kennoa, jotta niistä riittää myös munakkaisiin.

Nyt taidan juoda kupin kahvia ja valmistaa aamupalaa. Saatiin kutsu vanhempieni luokse syömään ja tuollaisesta kutsusta ei voi kieltäytyä, sillä isäni tekee maailman parasta lasagnea. Mukavaa sunnuntaita!

Kommentit (15)

Kanelisokeri tuossa päällä tekee näistä niin maukkaita ja omanlaisiaan. Nam! – Mama P.

Totta! Kaneli sopii näihin ihan mielettömän hyvin 🙂

Oi, pakkohan näitäkin on kokeilla! Odottelen myös kieli pitkällä simaa ja tuoreita munkkeja. Tippaleipiäkin pitää varmaan vähän maistella 🙂

Sima ja munkit ovat kyllä niin ihana yhdistelmä! Itse en niin kovin välitä tippaleivistä, mutta nämä donitsit ja munkit ovat kyllä suurta herkkua 🙂

Näitä on varmaan ihan pakko kokeilla jo ennen vappua! Siman tein eilen ja vappuna ajattelin paistaa tavalliseen tapaan perinteisiä munkkeja. Pakko on päästä kokeilemaan myös tuota uutta donitsipeltiä ja tämä resepti on niin ihanan helppo ja vastustamaton että ehdottomasti menee kokeiluun! 🙂

Suosittelen! Ovat ihanan helppotekoisia ja niiin maukkaita! Me juuri syötiin vikat donitsit kahvin kanssa 🙂 Donitsipelti oli kyllä hyvä ostos ja vielä on monta ideaa mitä meinaan kokeilla siinä. Mukavia leivontahetkiä! 🙂

Näyttääpä hyviltä! Donitsipelti onkin ollut jo jonkin aikaa hakusessa,mutta vielä ei oo tärpännyt…Vappuna meilläkin tehdään churroja(gluteenittomana)koska ne nyt vaan on niin hyviä!!!!

Ja maistuvat myös! 🙂 Itsekin olin katsellut donitsipeltiä jo pitkään, kunnes sitten vihdoin viime kesänä ostin omani kun yhdessä leivontakaupassa oli loppuunmyynti. Oli hyvä ostos! Ja churroja meinaan itsekin tehdä, ovat niin herkkuja siman kanssa 🙂

Kiitos ohjesta! Ensi viikolla päräytän donitsipellin täyteen näitä 🙂 Pelti onkin ollut vähällä käytöllä, sillä en ole oikein löytänyt vielä mieluista donitsireseptiä. Tämä kuulostaa oikein houkuttelevalta.

Hienoa! Itsekin olen innostunut tuosta donitsipellin käytöstä vasta tässä ihan lähiaikoina ja nyt tekisi kokoajan mieli kehitellä jotain uusia donitsireseptejä 🙂

Minä en niin välitä banaanista leivonnaisissa, mutta uppoaisi lapsille kyllä.. Simakin on vielä tekemättä ja tarvikkeet kaupan hyllyllä.. Taitaa tullq kiire.. 🙂

Itse taas tykkään kovasti. Banaani tuo mielestäni leivonnaisiin maun lisäksi ihanan koostumuksen 🙂 Vielä ehtii kyllä hyvin tehdä simaa! 🙂

tätä on pakko kokeilla! onko käytössäsi millainen donitsipelti? tuleeko 18kpl minidonitseja (4,5cm)? vai ihan normeja (8cm) ? 🙂 ostin juuri wiltonin minidonitsipellin ja mieitn että onko se kelpo kokoinen tähän ohjeeseen 🙂

Mulla on 12 donitsin pelti käytössä. Yhden donitsin halkaisija on tuon 8cm, eli muutaman pellillisen saa paistaa tällä ohjeella. Mutta se kannattaa, sillä nää on niin hyviä! 🙂

Siis mä en oo muistanu tänne kommentoida näitä ollenkaan! Ehdottomasti parhaita uunidonitseja ikinä, kiitos vielä reseptistä!!! ♥

Kommentoi juttua: SOKEROIDUT BANAANIDONITSIT

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Blogissa tarjolla ihanaa jäädytettyä suklaajuustokakkua. Tämä 80-luvulla suuren suosion saavuttanut kakku on päätynyt aikoinaan suomeen Nina Lincolnin kautta. Kurkkaa helppo ja herkullinen resepti blogista! 😋 #juustokakku #suklaakkaku #jäädytettysuklaakakku #ninalincolninkakku #isänpäiväkakku #leivontapäivä #leivontablogi #leivojakoristele #ihanitsetehty #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #cheesecake #chocolatecake #cake #ninalincolnscake #baking #bakingblog
  • *Kaupallinen yhteistyö: @sudio 🎧 Muistuttelen teitä vielä alekoodista Sudion valikoimaan! Saat 15% alennusta kun käytät koodia: minkavi. Lisäksi kaikki toimitukset ovat ilmaisia ja kaupan päälle saat söpöt lasinaluset 😚✌️ .
Mulla on nyt ollut jo tovin käytössä Sudion Regent-kuulokkeet sekä nämä langattomat bluetoothin avulla toimivat Nivåt. Voin lämpimästi suositella molempia 🎧✨ @sudio #yhteistyö #sudio #sudiomoments #sudiosweden #nivå #sudionivå #music #kuulokkeet #bluetoothkuulokkeet #musiikki
  • Tänä vuonna isänpäiväkakuksi valikoitui Nina Lincolnin jäädytetty suklaakakku. Oli ihan super hyvää ja kiva kun sai tehtyä juustokakun ilman liivatetta 😊 #isänpäiväkakku #juustokakku #suklaakakku #kakku #jäädytettysuklaakakku #leivonta #leivontablogi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #ninalincolnscake #cheesecake #chocolatecake #baking #bakingblog
  • Uusimmassa postauksessa ollaan joulutunnelmissa ja arvotaan ihana Ilona Pietiläisen joulukirja 🎄 #yhteistyö @docendon_kirjat #arvonta #joulu #joulukirja #tervetuloajouluun #docendo #koti #joulukoti #glögi #joulutortut #piparit #joulutunnelmaa #hmhome #christmas #chirstmasvibes
  • Blogissa nyt meidän isänpäivän tunnelmia ja brunssiherkkuja 😚☕ #uusipostausblogissa #ruokablogi #leivontablogi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #isänpäivä #isänpäiväbrunssi #brunssi #brunssiherkut #kakku #juustokakku #isänpäiväkakku #suklaakakku #tarjoiluideat #koti #sisustus #sisustusinspiraatio #brunch #fathersday #cake #cheesecake #brunchallday #home #myhome #homesweethome #interior #homeinterior
  • Hyvää isänpäivää! ❤️ #isänpäivä #brunssi #isänpäiväbrunssi #herkkuja #kakku #suklaakakku #juustokakku #isänpäiväkakku #pannacotta #brunssiherkut #kolmioleivät #juustolautanen #tarjoiluideat #fathersday #happyfathersday #brunch #cake #cheesecake
  • Tulipa leivottua pitkästä aikaa bostonkakkua 😊 Täytteenä kanelilla ja kardemummalla maustettuja omenoita + pekaanipähkinöitä. Kurkkaa herkullinen ohje blogista! ✨ Kuvan tarjotin ihanan Annan @hiilit_design valikoimasta ❤️ #leivonta #leivontablogi #leivontapäivä #pullapäivä #bostonkakku #omenaboston #bostonbulla #omenaherkku #ihanitsetehty #leivojakoristele #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #hiilit #hiilitdesign #tarjotin #baking #bakingblog #bakingday #bostoncake

minkavi

X