VUOHENJUUSTOSALAATTI PAAHDETULLA LEIVÄLLÄ

Voitin joskus viime vuoden puolella Instagramin kautta ilmaisen Komero-ruokakassin. Pienen hämmingin ja selvittelyn jälkeen sain vihdoin valitsemani kassin kotiinkuljetettuna pari viikkoa sitten. Oli aurinkoinen päivä, käytiin äitini kanssa kirppiksellä ja tultiin meille tekemään ruokakassin aineksista vuohenjuustosalaattia. Salottisipulin tilalle kassiin olikin jostain syystä sujahtanut pussi pastaa, joten päätin muunnella reseptiä sitten muutenkin oman mielen mukaan ja jätin pastat keittämättä. Lisäsin annoksiin mm. kurkkua, paprikaa, mansikoita ja suolapähkinöitä. Näistä tulikin täydelliset kesäpäivän lounaat, jotka nautimme takapihalla kylmien juomien kera.

Vuohenjuustosalaatti paahdetulla leivällä kahdelle
Salaattia
Kurkkua
Tomaattia
Paprikaa
Punasipulia
Mansikoita
2 isoa vuohenjuustokiekkoa
2 palaa paahtoleipää
Hunajaa
Suolapähkinöitä
Balsamicokastiketta

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Asettele paahtoleivät leivinpaperilla vuoratulle pellille ja laita päälle vuohenjuustokiekot.
2. Lorauta vuohenjuuston päälle reilusti hunajaa ja paahda uunin keskitasolla noin 10 minuuttia tai kunnes leipä on rapea ja juusto on saanut kauniin paistovärin. Siirrä peltiä tarvittaessa uunin ylätasolle.
3. Kokoa annokset suoraan lautasille. Revi pohjalle salaattia ja pilko päälle kurkkua, tomaattia, paprikaa, punasipulia sekä mansikoita.
4. Viimeistele annokset paahdetuilla vuohenjuustoleivillä. Ripottele lautasille suolapähkinöitä, lisää vielä loraus hunajaa ja balsamicokastiketta. Tarjoile salaatit heti.

Torilta ostetut makeat mansikat, paahdettu hunajainen vuohenjuusto, rapea leipä ja suolapähkinät toivat salaattiin herkullisia makuja. Ja salaatin päällä oleva paahdettu vuohenjuustoleipä toi elävästi mieleen Prahan reissumme vuoden takaa. Kävimme Petrinin kukkulalla sijaitsevassa ravintolassa lounaalla ja siellä söin aivan mielettömän hyvän vuohenjuustosalaatin, jossa oli mm. paahdettua leipää, vuohenjuustoa sekä karamellisoitua sipulia. Olin jo kokonaan unohtanut tämän yksinkertaisen herkun, jolla saa kivaa vaihtelua salaatteihin. Tämä oli kyllä todella hyvää, joten täytyy tehdä ehdottomasti useamminkin! 🙂

Kommentit (12)

Näyttää todella hyvältä, kuten sun herkut aina 🙂

Suussa sulavan suloinen kesäherkku!
Lempeää kesäviikonloppua täältä Mantelilaaksosta!

Sitä tämä kyllä todella oli 🙂 Kiitos kommentista!

Näyttää herkulliselta! 🙂

Herkkua tää olikin! 🙂 Pakko tehdä uudestaan joku päivä!

Upeat kuvat ja kylläpä salaatti näyttää herkulliselta myös pienillä lisäjutuilla höystettynä! Pahoittelut hämmingistä ja vahinkopastapussista!
Saanko jakaa postauksesi meidän KomeroFoodin Twitterissä? 🙂

Kiitos kovasti! Ja oli kyllä mielettömän hyvää salaattia 🙂 Saat jakaa postauksen 🙂

Kommentoi juttua: VUOHENJUUSTOSALAATTI PAAHDETULLA LEIVÄLLÄ

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Blogissa nyt resepti helppoon ja herkulliseen kasvispastaan! 🌱 Päälle on ripoteltu ravintohiivahiutaleita, jotka tuovat ruokiin kivan "pähkinäisen & juustoisen" vivahteen 😋 Onko ravintohiivahiutaleet sulle tuttuja? Suosittelen kokeilemaan niitä joskus! 😊 #kasvisruoka #kasvis #kasvispasta #vege #vegaaninen #vegaani #ruokablogi #ravintohiivahiutale #ravintohiivahiutaleet #hiivahiutaleet #vegaanihaaste #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #food #pasta #foodblog #vegetarin #vegan #eatyourgreens #nutritionalyeast #nooch
  • Tää itse tehty talvinen maisema lasipurkissa ja siellä loistava kynttilä luovat ihanaa tunnelmaa kotiin ❤️ #talvi #kynttilät #itsetehty #sisustus #sisustisidea #candles #winter #diy #home #homedecor
  • Tein kolmen suklaan juustokakkua eilisiin juhliin✨ #leivonta #leivontablogi #leivontapäivä #leivojakoristele #ihanitsetehty #juustokakku #kakku #synttärikakku #syntymäpäiväkakku #suklaakakku #suklaajuustokakku #kolmensuklaanjuustokakku #tummasuklaa #maitosuklaa #valkosuklaa #suklaa #marjat #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #baking #bakinblog #bakingday #cake #cheesecake #chocolatecheesecake #chocolate #birthdaycake #berries
  • Mun lempparityyppi ja yksi lempparitauluista ❤️ Kaupallinen yhteistyö @desenio ✨ Vielä tämän päivän ajan saat 25% alennuksen Desenion valikoimasta koodilla "KAAKAOKERMAVAAHDOLLA" *Ei koske kehyksiä, handpicked-, collaboration- ja persoonallisia julisteita. 
#yhteistyö #desenio #julisteet #deseniotaulut #deseniojulisteet #lastenhuone #lastenhuoneensisustus #taapero #tauluseinä #sisustus #desenioposters #home #homedecor #kidsroom #art #decoration #toddler #kidsroomdecor #loveyoutothemoonandback
  • Ihanaa kun saatiin taas lisää lunta! ❄️ #talvi #muumimuki #kahvi #kahvihetki #hentolumisade #muumitalvimuki #talvimuki #moominmug #winter #wintermug #moominwintermug #lightsnowfall #moominlightsnowfall #moomintroll #tovejansson #moominofficial #wintermoomin #moomins #muminmugg
  • Kaupallinen yhteistyö @desenio ✨ Edellisen kuvan lastenhuoneen julisteiden lisäksi löysin muutaman kivan Desenion julisteen myös keittiöön! 😊 Kurkkaa alennuskoodi Desenion nettikauppaan edellisestä kuvasta tai blogin uudesta postauksesta ❤️ Mukavaa keskiviikkoa! #yhteistyö #desenio #deseniojulisteet #deseniotaulut #juliste #julisteet #keittiö #sisustus #pannukakut #herkkuhetki #kodinsisustus #desenioposters #posters #kitchen #kitchenposter #bonappetit #pancakes #bananapancakes #homeinterior #
  • Kaupallinen yhteistyö @desenio ❤️ Sain toteuttaa yhteistyössä Desenion kanssa ihanan tauluseinän meidän pojan sänkynurkkaukseen. Blogissa postaus sekä alennuskoodi ja lisää kuvia lopputuloksesta. Näiden lisäksi valitsin myös keittiöön muutaman kivan taulun 😊 
Tässä kuvassa olevat taulut vasemmalta oikealle:
▪️Forest Animals
▪️Moon and Back
▪️Penguin family
▪️Three penguins
Koodilla "KAAKAOKERMAVAAHDOLLA" saat 25% alennusta julisteista* 10.1. asti. Seuraa @desenio
löytääksesi lisää inspiraatiota! *Ei koske kehyksiä tai handpicked-, collaboration- ja persoonallisia julisteita. #desenio #yhteistyö #taulut #tauluseinä #deseniojulisteet #julisteet #lastenhuone #lastenhuoneensisustus #eläintaulu #sisustus #home #homedecor #posters #desenioposters #kidsroom #art #decoration #instahome #interiordesign #kidsroomdecor

minkavi

X