Täällä on sairasteltu vuoron perään pientä mutta pitkään kestänyttä flunssaa. Kun nenä on ollut viikon verran niin tukossa, ettei haista tai maista mitään – on aivan mahtava tunne astua ulos ovesta ja vetää keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Ulkona tuoksuu kevät! Aurinko paistaa, lumen alta pilkottaa asvaltti ja pölypallerot heräävät talviuniltaan. 

Perjantaisin ostan kotiin kimpun tulppaaneja. Se on ikään kuin palkinto itselleni kuluneesta viikosta ja kruunaa juuri siivotun kodin. Perjantain kauppareissulla valitsen tulppaanit ja kotona kauppakassien purkamisen jälkeen asettelen kukat maljakkoon. Mies tulee töistä kotiin ja keitetään kahvit. Siitä alkaa meidän viikonloppu!

Paremmat yöt ovat nyt jatkuneet noin kuukauden verran, joten uskallan oikeasti iloita asiasta! Yöt menevät yleensä 3-4 syötöllä. Siinä välissä kyllä herätään konttaamaan, kierähdetään äidin kainaloon tai uutena villityksenä noustaan taputtamaan sängyn päätyä.

Tänään tuli 7,5kk täyteen ja voisin vannoa, että päivän liikunnat tulevat täyteen kun aamusta iltaan saa juosta tämän tutkimusmatkailijan perässä. Täällä ryömitään sellaista vauhtia, ettei perässä meinaa pysyä. Osa matkasta taittuu kontaten ja kaikkea mahdollista vasten noustaan ylös. Muutamia sivuaskeleitakin otetaan pidellen kiinni sohvan reunasta, pöydästä tai aikuisen jaloista.

Oon nyt jotenkin niin tarmoa täynnä, etten tiedä miten päin olisin! Tekisi kamalasti mieli pistää sisustusta uusiksi, vaihtaa ainakin sohva, tv-taso ja keittiön pöytä uusiin. Oon järjestellyt jo pidemmän aikaa kaikenlaisia sisustustavaroita ja muuta krääsää pois ja sainkin ihan kivasti myytyä vaatteita ja tavaraa eteenpäin kahden viikon kirppisjaksolla. Nyt täytyisi laittaa vielä facebookin nettikirppikselle myyntiin muutamia huonekaluja, vauvan leikkimatto ja sitteri ja loput pieneksi jääneet vaatteet.

Ollaan käyty beben kanssa vauvajumpassa ja muskarissa ja oon saanut kivasti uusia äitikavereitakin.  Oli hyvä päätös vaihtaa reilu kuukausi sitten vaunukoppa ratasistuimeen. Pikkutyyppi viihtyy niin paljon paremmin kaupoilla, kirppiksillä ja kahviloissa kun voi istua ja katsella ympärilleen.

Nyt luvassa ulkoilua järven jäällä ja sit haetaan kuumat kaakaot kahvilasta. Mukavaa sunnuntaita!

Kommentit (2)

Mukavaa että yöt jo sujuu paremmin 🙂 Liikuntaa se tosiaan on pienen perässä meno. Mukavaa Sunnuntaita 🙂

On kyllä aivan ihanaa niiden unettomien öiden jälkeen 🙂 Iloista alkavaa viikkoa!

Kommentoi juttua: IHANA KEVÄT

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Tänä vuonna isänpäiväkakuksi valikoitui Nina Lincolnin jäädytetty suklaakakku. Oli ihan super hyvää ja kiva kun sai tehtyä juustokakun ilman liivatetta 😊 #isänpäiväkakku #juustokakku #suklaakakku #kakku #jäädytettysuklaakakku #leivonta #leivontablogi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #ninalincolnscake #cheesecake #chocolatecake #baking #bakingblog
  • Uusimmassa postauksessa ollaan joulutunnelmissa ja arvotaan ihana Ilona Pietiläisen joulukirja 🎄 #yhteistyö @docendon_kirjat #arvonta #joulu #joulukirja #tervetuloajouluun #docendo #koti #joulukoti #glögi #joulutortut #piparit #joulutunnelmaa #hmhome #christmas #chirstmasvibes
  • Blogissa nyt meidän isänpäivän tunnelmia ja brunssiherkkuja 😚☕ #uusipostausblogissa #ruokablogi #leivontablogi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #isänpäivä #isänpäiväbrunssi #brunssi #brunssiherkut #kakku #juustokakku #isänpäiväkakku #suklaakakku #tarjoiluideat #koti #sisustus #sisustusinspiraatio #brunch #fathersday #cake #cheesecake #brunchallday #home #myhome #homesweethome #interior #homeinterior
  • Hyvää isänpäivää! ❤️ #isänpäivä #brunssi #isänpäiväbrunssi #herkkuja #kakku #suklaakakku #juustokakku #isänpäiväkakku #pannacotta #brunssiherkut #kolmioleivät #juustolautanen #tarjoiluideat #fathersday #happyfathersday #brunch #cake #cheesecake
  • Tulipa leivottua pitkästä aikaa bostonkakkua 😊 Täytteenä kanelilla ja kardemummalla maustettuja omenoita + pekaanipähkinöitä. Kurkkaa herkullinen ohje blogista! ✨ Kuvan tarjotin ihanan Annan @hiilit_design valikoimasta ❤️ #leivonta #leivontablogi #leivontapäivä #pullapäivä #bostonkakku #omenaboston #bostonbulla #omenaherkku #ihanitsetehty #leivojakoristele #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #hiilit #hiilitdesign #tarjotin #baking #bakingblog #bakingday #bostoncake
  • And on sundays we do nothing ✨ Painting by @noonamariaa #sunnuntai #kotoilu #hyggeily #hygge #sunday #sundayvibes #hyggehome
  • Sunnuntait ❤️ #kotipäivä #koti #sisustus #sisustusvalot #kirjaintaulu #sisustusinspiraatio #homesweethome #interior #homeinterior #letterboard #sundayvibes #ohhappydays

minkavi

X