Heippa! Onkin tehnyt jo pitkään mieli kirjoitella tänne ja nyt kun siihen löytyi sopiva hetki, istahdin keittiön pöydän ääreen naputtelemaan. Me palattiin toissayönä reissusta kotiin ja suorastaan hihkun intoa käydä matkakuvia läpi ja kirjoitella meidän lomasta tänne. Oltiin 12 päivää Tsekeissä, joista vietettiin kolme yötä pienessä alle tuhannen asukkaan kylässä ja muu aika oltiin veljeni luona Prahassa. Kaiken kaikkiaan aivan ihana ja ikimuistoinen melkein kaksiviikkoinen takana.

Pari viikkoa sitten meidän oli aika jättää hyvästit rakkaalle vanhalle pappakoirallemme Maunolle ja päätimme varata matkan heti siihen perään, jotta päästiin hetkeksi muihin maisemiin. Reissu teki tosi hyvää, sillä kotona oli  tyhjän tuntuista ilman pientä kuorsaavaa vanhaa herraa. Vaikka lomalta olikin kiva palata kotiin, niin ei se helppoa ollut kävellä tyhjään eteiseen. Kuitenkin yli yksitoista vuotta on aina kotiin palatessa ollut oma koira häntää heiluttaen vastassa.

Takaisin lomatunnelmiin. Prahassa oli vielä tosi kesäiset ja lämpimät säät, muutamina päivinä lämpötilat nousivat jopa 32 asteeseen, jolloin teki tosi hyvää jokeen uimaan. Muutamana päivänä satoi ja se teki oikeastaan tosi hyvää sen hiostavan sään jälkeen. Täällä suomessa oli kotiin palatessa jo ihan syksyinen keli ja yöllä kotiin palatessa kaivoin kaapista pörrösukat varpaita lämmittämään.

Pienen vilkkaan yksivuotiaan kanssa reissu meni kaikin puolin todella hyvin. Oikeastaan ihan yli odotusten! Ainoastaan nyt kotiin palattua on selkeää reissuväsymystä ilmassa, niin äidillä kuin lapsellakin..mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa. Kerron sitten matkasta lisää erillisessä postauksessa.

Matkalaukut on purettu ihan ennätysajassa ja melkein kaikki pyykitkin jo pesty. Oli ihana palata siistiin kotiin, jossa odotti aamupalatarvikkeet ja puhtaat pussilakanat. Eilinen ja tämä päivä ollaankin otettu ihan iisisti kotosalla, mutta huomenna täytyisi varmaan saada jotain aikaiseksi sunnuntaisia syntymäpäiviäni varten. En ole vielä yhtään suunnitellut mitä leipoisin kahvin kanssa, mutta aina sitä jotain keksii. Ainakin porkkanakakku tai cupcaket voisivat olla kivoja, sillä porkkanakakku on yksi lemppareistani ja sitä mulla on ollut tapana leipoa omille synttäreilleni.

Meillä alkoi nyt syyskuussa taaperon kanssa jumppa, jonne mennään ekaa kertaa ensi perjantaina. Miehellä on vielä viikko lomaa, mutta sen jälkeen palaillaan taas arkeen ja mun olisi tarkoitus ottaa enemmän omaa aikaa myös blogille. Blogiin on tulossa muutamia kivoja arvontoja lähiaikoina, joten pysykäähän kuulolla. Toinen sisustukseen tai oikeastaan keittiöön liittyvä ja toinen kahvin ystäville. Nyt taidan oikaista jalkani sohvalle. Mukavaa viikonloppua!

Avainsanat

Kommentit (5)

Osanottoni, lemmikin menetyksen johdosta.. Meillä on 16- vuotias kissa ja näyttää siltä ettei kovin pitkään voida pitää.. Syö huonosti ja on omissa oloissaan.
Mukavaa,että reissu on mennyt hyvin ☺
Mukavia hetkiä taaperon kanssa jumppaan. Arki on ihanaa vaikka joskus väsyttää meitä kaikkia.
Ruskaa odottelen tulevaksi ja sen vuoksi tahtoisin yöpakkaset 😊

Kiitos. Tänään haettiin Maunon tuhkat kotiin. Valittiin samanlainen uurna kuin meidän toiselle koiraenkelille Maisalle. Joskus sitten haudataan heidät samaan pihaan. Tsemppiä ja ihania yhteisiä hetkiä kissavanhuksen kanssa. ♥

Ensi viikolla tosiaan alkaa arki, kivaa kun on kuitenkin paljon puuhaa ja tekemistä ja sitten välillä niitä kotipäiviäkin tietty 🙂 Mukavaa syksyn jatkoa!

Osanottoni, lemmikin menetyksen johdosta.. Meillä on 16- vuotias kissa ja näyttää siltä ettei kovin pitkään voida pitää.. Syö huonosti ja on omissa oloissaan.
Mukavaa,että reissu on mennyt hyvin ☺
Mukavia hetkiä taaperon kanssa jumppaan. Arki on ihanaa vaikka joskus väsyttää meitä kaikkia.
Ruskaa odottelen tulevaksi ja sen vuoksi tahtoisin yöpakkaset 😊

Voi Mauno ♥ hyvää matkaa sateenkaarisillalle!
Ja osanotot suuren menetyksen johdosta!! Onneksi hyvät muistot elävät ikuisesti! Täällä sun blogissakin on paljon kivoja kuvia Maunosta, joita katselemalla on helppo palata ajassa hetkeksi taaksepäin. Voimia ♥

Teidän reissu kuulosti niin kivalta! Instagramista seurailin päivittäin. Oli mukava täällä vesisateessa ja kylmyydessä ihastella auringonpaistetta edes kuvien välityksellä. Teillä oli niin ihanan reipas pikkureissaaja mukana! 🙂

Kiitos Nanne!♥ Mulla on edelleen vaan ihan epätodellinen olo. Tuntuu, että niin eri tavalla ehtii edes koko asiaa käsitellä ja surra, kun on niin paljon kaikkea puuhaa kokoajan. Vieläkin käyn välillä keittiössä katsomassa, onko pikkujäbä kaatanut Maunon vesikipon ja kotiin tullessa odotan jo ovea avatessa kuulevani sen tutun haukahduksen. Voi että.. kyllähän tämä aikaa vie..

Meidän reissu oli kyllä todella onnistunut ja piristi meitä tosi tosi paljon 🙂 Näin jälkeenpäinkin on kiva palata niihin hetkiin kuvia katselemalla. Kiitos kommentista!

Kommentoi juttua: SYYSKUUN KUULUMISIA

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Kaupallinen yhteistyö:@kauppakassi_fi @boksiapp☀️
En vaan voi tarpeeksi hehkuttaa tätä arkea ja juhlaa helpottavaa Kauppakassi-palvelua! Ollaan tilattu jo monet kerrat isot ruokaostokset Järvenpään Prisman noutopalvelun kautta 😊
🔸Verkkokaupassa on samat hinnat kuin myymälässä, joten maksetaan ylimääräistä ainoastaan tuotteiden keräilystä. 🔸Suhteessa säästettyyn aikaan keräilymaksut ovat pieniä ja sen maksaa tosi mielellään! 🔸Lämmin suositus tälle palvelulle, joka jää meidän käyttöön myös yhteistyön jälkeen 👍
×
×
×
#kauppakassi #nehelpommatostokset #yhteistyö #prisma #kauppakassifi #ruokaostosket #noutopalvelu #prismajärvenpää #aamupala #boksiapp
  • Ihanaa tiistaita! 🌸
×
×
×
#koti #keittiö #meilläkotona #ruusut #ruusukimppu #astiakaappi #muumimukit #instablogitfinland #instablogit #sisustus #homesweethome #kitchen #kitchendecor #roses #moominmugs #myhome #interiordesign
  • Yhteistyössä @sudio ☀️
Kesäpäivän pieni oma hetki jääkahvin, marjojen ja podcastien parissa. Ihan parasta! 😎
Sain uudet langattomat Sudion Tolv-kuulokkeet, joissa on uudistettu kannettava latauskotelo. 🔸Molemmissa kuulokkeissa on mikrofoni, eli voin musiikin kuuntelun lisäksi puhua puhelimessa kuulokkeet päässä. Niin kätevää! 🔸Langaton kantomatka 15 metriä ja toistoaika näissä kuulokkeissa on jopa 35 tuntia.
🔸Mun pelastus kun voin samalla kuunnella musiikkia, podeja tai kavereiden ääniviestejä ja tehdä kotitöitä 😂
〰️ Koodilla minka15 saat -15% alennusta Sudion tilauksesta ja mukaan lähtee myös uusi kuvassa näkyvä kangaskassi!
×
×
×
#yhteistyö #sudio #sudiomoments #sudiosweden #sudiotolv #tolv #kuulokkeet #langaton #kesä #kesäloma #jääkahvi #podcast #tolvblack #music #summer #icedcoffee #berries #lifeisgood
  • Hyvää juhannusta! 🌼
×
×
×
#juhannus #juhannus2019 #keskikesä #keskikesänjuhla #kesä #mansikat #mansikka #midsummer #happymidsummer #strawberries #summer #holiday #lifeisgood
  • Huomenta! ☀️ Tänään luvassa kiva päivä, kun istutetaan terassin istutuslaatikkoon yrttejä ja  kukkia ja ehkä vielä muutama köynnös lisää. Lisäksi olisi luvassa uuden grillin kasaus, jotta päästään illalla grillaamaan 😊 Vielä riittää myös sisustettavaa terassilla, mutta kyllä täällä jo hyvin viihtyy! 🌼
×
×
×
#terassi #kesä #aamupala #aamukahvi #takapiha #sisustus #terassinsisustus #omakoti #meilläkotona #muumimuki #instablogitfinland #jysksuomi #jysk #oatly #breakfast #coffee #moominmug #terrace #backyard #summer #hmhome
  • Leivoin aivan ihanaa gluteenitonta mansikka-raparperipiirakkaa 😊 Blogista löytyy ohje pellilliseen. Tässä ihana herkku vaikkapa juhannuksen kahvipöytään tai viemisiksi kesämökille!🌼
×
×
×
#leivonta #leivontablogi #raparperipiirakka #maisemakahvilanraparperipiirakka #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #kotiliesi #leivojakoristele #ihanitsetehty #raparperileivonnaiset #raparperi #mansikkaraparperipiirakka #gluteeniton #gluteenitonleivonta #kesä #baking #glutenfree #glutenfreebaking #rhubarbpie #rhubarb
  • Kaupallinen yhteistyö: @organixfood 🌼
🔸Me tehtiin tänään kesäretki omalle terassille! Herkuteltiin Organixin naksuilla, kekseillä ja hedelmäpaloilla.
🔸Nää on ihan parhaita herkkuja jo pienillekin sormiruokailijoille ja maistuu hyvin myös hieman isommallekin lapselle ☺️
🔸Organixin kaikki tuotteet ovat luomua ja ainesosaluettelot lyhyet. Me ollaan tykätty näistä tosi paljon!
×
×
×
#yhteistyö #organixfood #organixfi #organix #luomu #lastenruoka #sormiruoka #sormiruokailu #kesä #kesäloma #eväsretki #piknik #taapero #keksit #naksut #hedelmät #boostified #fingerfood #organic #babyfood #toddler

minkavi

X