Yhteistyössä Sukhimatot

Sain keväällä viestiä Sukhi nimiseltä mattoja valmistavalta yritykseltä. Heidän ihanat matot olivatkin jo ennestään tuttuja Instagramin kautta, mutta nyt pääsin tutustumaan vielä paremmin yrityksen toimintaan. Sukhin valikoimaan kuuluu runsaasti erilaisia käsintehtyjä mattoja, joista jokaisella on oma tarinansa. Matot valmistetaan laadukkaista myrkyttömistä materiaaleista ja jokainen matto tarkistetaan huolellisesti ennen uuteen kotiin lähettämistä. Sukhi tekee yhteistyötä suoraan maton valmistajien kanssa ilman välikäsiä ja heille on erityisen tärkeää varmistaa käsityöläisille kunnolliset työolosuhteet ja hyvä palkka. Osa työntekijöistä työskentelee esimerkiksi omassa kodissaan.

Yhteistyössä Sukhin kanssa pääsin valitsemaan meille maton heidän valikoimastaan. Olen tunnetusti hidas tekemään päätöksiä ja niimpä nytkin meni hetki, ennen kuin osasin päättää millainen matto meille sopisi.

Päädyin lopulta aina vaan selaamaan näitä Marokkolaisia Beni Ourain-mattoja, joissa on valittavana niin suorakulmaisia kuin pyöreitäkin malleja joko tummalla tai vaalealla pohjalla ja kuviolla. Tilasin meille vaalean salmiakkikuvioisen paimentolaismaton, joka on valmistettu 100% lampaanvillasta. Matto on täysin luonnollinen, eikä siinä ole käytetty lainkaan väriaineita. Sukhin matot ovat saaneet nimensä mattojen valmistajien mukaan, esimerkiksi tämä suorakulmainen matto on nimeltään Aicha. Tältä videolta pääset näkemään, kuinka Beni Ouarain Berber-mattoa valmistetaan. 

Matto saapui meille kesällä ja oli juuri niin pehmeä kuin olin kuvitellutkin. Ensin matto oli meillä makuuhuoneessa sängyn vieressä, koska pidän siitä että voin aamulla astella pehmoisen maton päällä. Lopulta päätin kuitenkin siirtää mattoa, sillä tuntui etten oikeastaan näe sitä koskaan kun ollaan kuitenkin suurin osa päivistä keittiön ja olohuoneen puolella. Matto päätyi siis olohuoneeseen ja siitä tuli samantien koiramme päiväunimatto. Tämän päällä on luettu kirjoja, istuskeltu telkkaria katsellen ja rakennettu palikoilla. Meidän 1-vuotias on kaatanut villan sekaan pähkinöitä ja murustellut voileipäkeksejä. Matto on siis todellakin joutunut koetukselle, mutta olen saanut pidettyä sen hyvässä kunnossa ja puhtaana imuroimalla maton säännöllisesti.

Kuin ihmeen kaupalla tämän päälle ei muuten ole läikkynyt yhtä ainutta smoothieta, kahvia tai kylpyhuoneesta varastettua kasvovoidetta. Sukhin sivuilla neuvotaan puhdistamaan läikkyneet nesteet näin:

Voit välttää tahrojen syntymistä poistamalla kaikki läikkyneet nesteet heti. Ripottele kaatuneen nesteen päälle ruokasoodaa, jotta neste imeytyisi matosta soodaan. Odota noin 20 sekuntia ja imuroi sooda sen jälkeen matolta. Toista tämä menettely niin monta kertaa, ettei soodaan enää imeydy nestettä.” 

Marokkolaisten paimentolaismattojen lisäksi valikoimaan kuuluu runsaasti muitakin käsintehtyjä mattoja, kuten Intialaisia villa- ja huopamattoja, Nepalilaisia huopapallomattoja sekä pieniä huopapalloalusia ja ihania Turkkilaisia tilkkumattoja.

Matot valmistetaan tilaustyönä aina sitä mukaa kun tilauksia tulee, joten niitä ei erikseen säilytetä varastossa vaan valmiit matot lähetetään suoraan tilaajalle. Toimitusaika on matosta riippuen noin 4-12 viikkoa, mikä saattaa kuulostaa malttamattomalle ehkä pitkältä ajalta – mutta on varmasti odottamisen arvoista. Mun mielestä on ihanaa tietää, että matto on oikeasti laadukas ja se on valmistettu myrkyttömästi. Sivuilta on muuten mahdollsita tilata räätälöity matto täysin omien toiveiden mukaan. Mulla olisi haaveissa olohuoneeseen suuri, pehmoinen ja paksu matto. Mutta sen hankintaa taidetaan kuitenkin odottaa vielä hetki, että tämä pahin sotkuvaihe menee ohi!










ARVONTA

Sain teille arvottavaksi Sukhin valikoimasta yläpuolella näkyvän paketin, johon kuuluu Sang huopapalloalunen 1kpl (15x20cm) sekä 2kpl Sang- lasinalusia (10cm).

Voit osallistua arvontaan kirjoittamalla kommenttiboksiin oman lempituotteesi Sukhimatot-sivuston valikoimasta ja kertomalla mihin maton sijoittaisit. Muista jättää kommenttiin toimiva sähköpostiosoite.

Arvonta-aika päättyy sunnuntaina 22.10. klo 21.


Onnea arvontaan!

Kommentit (56)

Aruna pyöreä on lempparini.
s.kansakoski(at)luukku.com

Suorakulmainen musta Jessica matto olisi tosi nätti olohuoneessa tai makkarissa. 🙂

Terv. Irmeli N
irmeli.nieminen (at) hotmail.com

Mun mielestä kaikki Sukhit on ihania <3 Mutta sellain tilkkumatto tai huopapallomatto varmaan ekana kotiutuisi ja tietty olohuoneeseen ilahduttamaan 🙂

Noita olen sellannut useastikin ja löytyykin monia kauniita mattoja, lempparina huopapallomatot, värinä vihreä. Pannunalusen ajattelin ostaa joululahjaksi minulle tärkeälle ihmiselle joten toivonkin sen voittavani täältä 🙂

tuominensanna@hotmail.com

Amina vaaleana olisi ihana <3

hao @lailanet.fi (väli pois)

Yagmur on ihanan värikäs, ja keittiöön se tulisi tuomaan lisää väriä.
Teija/ katatei79@gmail.com

Kiitos Minka tästä ihanasta postauksesta + herkullisista kuvista! Ja kaikille onnea arvontaan 🙂

Tämä sama matto sopisi hyvin meillekkin 🙂

Aischa-matot, pyöreä ja suorakulmainen molemmat kauniita. Olohuone tarvitsisi mattoja.
Kristiina

Oonjustiina@ gmail.com

Belinay ja ehdottomasti olohuoneeseen!

Niin ihania kuvia ja ihan mahtava koko postaus! ♥ meille tulisi Aicha matto sitten uuteen kotiin sängyn vierelle.

Amina vaaleana olohuoneeseen.��

Maire
Hullutellen(A)gmail.com

Paljon hienoja mattja, mutta ainakin pyöreä Jessica-matto mustana sopisi hyvin olohuoneeseemme. 🙂 hiltuha(at)gmail.com

Monta kiinnostavaa. Vaikkapa Lala olohuoneeseen.
Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

Mukana arvonnassa !

Punainen huopapallomatto olisi ihana lapsen huoneessa.

Bianca pyöreä olohuoneeseen. 🙂

sannamaria77 at gmail.com

Kommentoi juttua: IHANAT SUKHI-MATOT JA ARVONTA

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Taateli-suklaakakkua, jonka salaisuus on kattilassa soseutetut taatelit ja tumma suklaa. Niin ihanan pehmeää, tahmaisaa ja suklaista. Kurkkaa resepti blogista! ✨ #leivonta #leivontapäivä #leivontablogi #taatelisuklaakakku #taatelikakku #suklaakakku #joulu #joululeivonta #kotiliesi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #herkkuhetki #ihanitsetehty #leivojakoristele #baking #bakingblog #cake #christmas #christmasbaking
  • Blogissa tarjolla ihanaa jäädytettyä suklaajuustokakkua. Tämä 80-luvulla suuren suosion saavuttanut kakku on päätynyt aikoinaan suomeen Nina Lincolnin kautta. Kurkkaa helppo ja herkullinen resepti blogista! 😋 #juustokakku #suklaakkaku #jäädytettysuklaakakku #ninalincolninkakku #isänpäiväkakku #leivontapäivä #leivontablogi #leivojakoristele #ihanitsetehty #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #cheesecake #chocolatecake #cake #ninalincolnscake #baking #bakingblog
  • *Kaupallinen yhteistyö: @sudio 🎧 Muistuttelen teitä vielä alekoodista Sudion valikoimaan! Saat 15% alennusta kun käytät koodia: minkavi. Lisäksi kaikki toimitukset ovat ilmaisia ja kaupan päälle saat söpöt lasinaluset 😚✌️ .
Mulla on nyt ollut jo tovin käytössä Sudion Regent-kuulokkeet sekä nämä langattomat bluetoothin avulla toimivat Nivåt. Voin lämpimästi suositella molempia 🎧✨ @sudio #yhteistyö #sudio #sudiomoments #sudiosweden #nivå #sudionivå #music #kuulokkeet #bluetoothkuulokkeet #musiikki
  • Tänä vuonna isänpäiväkakuksi valikoitui Nina Lincolnin jäädytetty suklaakakku. Oli ihan super hyvää ja kiva kun sai tehtyä juustokakun ilman liivatetta 😊 #isänpäiväkakku #juustokakku #suklaakakku #kakku #jäädytettysuklaakakku #leivonta #leivontablogi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #ninalincolnscake #cheesecake #chocolatecake #baking #bakingblog
  • Uusimmassa postauksessa ollaan joulutunnelmissa ja arvotaan ihana Ilona Pietiläisen joulukirja 🎄 #yhteistyö @docendon_kirjat #arvonta #joulu #joulukirja #tervetuloajouluun #docendo #koti #joulukoti #glögi #joulutortut #piparit #joulutunnelmaa #hmhome #christmas #chirstmasvibes
  • Blogissa nyt meidän isänpäivän tunnelmia ja brunssiherkkuja 😚☕ #uusipostausblogissa #ruokablogi #leivontablogi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #isänpäivä #isänpäiväbrunssi #brunssi #brunssiherkut #kakku #juustokakku #isänpäiväkakku #suklaakakku #tarjoiluideat #koti #sisustus #sisustusinspiraatio #brunch #fathersday #cake #cheesecake #brunchallday #home #myhome #homesweethome #interior #homeinterior
  • Hyvää isänpäivää! ❤️ #isänpäivä #brunssi #isänpäiväbrunssi #herkkuja #kakku #suklaakakku #juustokakku #isänpäiväkakku #pannacotta #brunssiherkut #kolmioleivät #juustolautanen #tarjoiluideat #fathersday #happyfathersday #brunch #cake #cheesecake

minkavi

X