Päätin vihdoinkin kokeilla tätä paljon kehuttua suolakinuski-juustokakkua, jota onkin jo näkynyt monissa blogeissa. Kinuskikissan sivuilta löytyi resepti salted caramel cheesecake jota muokkasin hieman vähentämällä perunajauhon määrää ja vaihtamalla vaniljauutteen vaniljasokeriin. Pohjan tein myös kokonaan digestivekekseistä ja kinuskia keittelin hieman alkuperäistä reseptiä enemmän. Päälle lisäsin koristeeksi tuoreita vadelmia ja prezeleitä. Hippunen sormisuolaa viimeistelee kakun, sillä makean ja suolaisen yhdistelmä toimii aina.

Tämä oli ihan mielettömän hyvää!

 

 



SUOLAKINUSKI-JUUSTOKAKKU  vuoka Ø 24cm


POHJA
180g digestivekeksejä
80g voita

  1. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele reunat huolellisesti tai leikkaa reunojen suojaksi palat leivinpaperia. Näin kakku irtoaa vuoasta helpommin.
  2. Murskaa keksit tehosekoittimessa ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele muruseos vuoan pohjalle ja noin 1cm verran reunoille.

JUUSTOTÄYTE
500g maustamatonta tuorejuustoa
4 munaa
2dl ruokosokeria
2tl vaniljasokeria
2rkl sitruunamehua
2dl kuohukermaa
0,25dl perunajauhoja

  1. Notkista tuorejuusto kulhossa, sekoita joukkoon munat, ruokosokeri, vaniljasokeri ja sitruunamehu.
  2. Sekoita kerma ja perunajauhot keskenään. Lisää tuorejuuston joukkoon ja sekoita massa tasaiseksi.
  3. Kaada tuorejuustotäyte vuokaan keksipohjan päälle ja paista kakkua uunissa +170 asteessa noin 1 tunti. Sammuta uuni ja jätä kakku sinne vielä noin puoleksi tunniksi. Nosta pöydälle jäähtymään ja anna tekeytyä jääkaapissa mielellään yön yli. Valmista kinuski seuraavana päivänä.

KINUSKI

2dl kuohukermaa

2dl fariinisokeria

  1. Kuumenna kerma ja fariinisokeri pienessä kattilassa. Sekoittele, anna kiehua ja kuplia hiljalleen noin 10-15 minuuttia. Kinuski on valmista, kun pieni tippa pysyy vedessä muodossaan eikä liukene veteen.
  2. Jäähdytä kinuskia hetken aikaa ja kaada juustokakun päälle. Levitä kinuski tasaiseksi ja valuta hieman reunojen yli. Anna kohmettua hetki jääkaapissa ja koristele.

 

KORISTELUUN:
tuoreita vadelmia
prezeleitä
ripaus sormisuolaa

  • VINKIT!
    – Kakun kypsentäminen vesihauteessa auttaa siihen, että kakun pintaan ei niin helposti muodostu halkeamia. Vuoraa vuoan pohja ja reunat ulkopuolelta huolellisesti foliolla ennen juustokakkumassan kaatamista vuokaan.
    – Aseta kakkuvuoka syvälle uunipellille ja laita pelti uuniin. Kaada uunipellille noin 2cm kerros vettä ja paista kakku ohjeen mukaan.
    – Uunista otetun kakun reunat kannattaa vetää varovasti palettiveitsellä tai ohuella lastalla irti vuoran reunoilta.
    – Aseta pala foliota vuoan päälle, jos näyttää siltä että kakun pinta saa liikaa väriä uunissa.
    – Kakku on parhaimmillaan kun on saanut olla hetken aikaa huoneenlämmössä ennen tarjoilua.

 

Olen todennut, että uunissa paistettavat juustokakut kannattaa aina paistaa niin että vuoka on syvällä uunipellillä vesihauteessa. Tämä estää todella hyvin halkeamien muodostumisen kakun pintaan, sillä vaikka kuinka ennen jäähdytin juustokakun hitaasti ja irroitin varovasti reunoilta niin pinta usein rakoili. Vesihauteen ansiosta tätä ongelmaa ei enää ole, joten kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Tässä alkaa jo väkisinkin ajatukset pyörimään joululeivonnaisissa. Joka vuosi mulla on ne perinteiset herkut mitä teen ja niiden lisäksi teen aina jotakin uutta joulupöytään. Tätä menoa lista taas kasvaa lisää, sillä olen aloittanut hyvissä ajoin joululehtien reseptisivujen selailun.. 🙂

PSST!
Kiitos kaikille Slurp-kahvipostauksen arvontaan osallistuneille. Oli kiva lukea teidän täydellisistä kahvihetkistä. Voi kunpa olisin voinut lähettää paketin kahvia teille jokaiselle! Suoritin arvonnan niin, että ensin arvoin voittaako blogiin vai Instagramiin kommentoinut ja tällä kertaa voitto meni Instagramin puolelle ja sieltä käyttäjälle hamalainenteija. Paljon onnea!

 

 

Kommentit (4)

Leivoin samantyyppistä vähän aikaa sit, mutta ei onnistunut. Kokeilen seuraavaksi tätä ohjetta 🙂

Voi ei! Mikä kakussa meni pieleen? Tällä ohjeella tuli todella herkullinen kakku 🙂

Tosi kiva toi sun uusi profiilikuva! Mullakin käy niin, että teen joko samoja vanhoja ruokia tai sitten juuri sen hetken uutuutta, mutta harvemmin "to do" -listalla olevia reseptejä ja lista kasvaa…

Kiitos! Olikin jo aika saada uusi kuva profiiliin 🙂 Täällä tosiaan ihan sama homma, tuntuu että usein tulee tehtyä niitä samoja ruokia uudelleen ja uudelleen. Täytyy selkeästi petrata tämän kanssa ja kokeilla enemmän uusia reseptejä!

Kommentoi juttua: Suolakinuski-juustokakku

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Blogissa tarjolla ihanaa jäädytettyä suklaajuustokakkua. Tämä 80-luvulla suuren suosion saavuttanut kakku on päätynyt aikoinaan suomeen Nina Lincolnin kautta. Kurkkaa helppo ja herkullinen resepti blogista! 😋 #juustokakku #suklaakkaku #jäädytettysuklaakakku #ninalincolninkakku #isänpäiväkakku #leivontapäivä #leivontablogi #leivojakoristele #ihanitsetehty #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #cheesecake #chocolatecake #cake #ninalincolnscake #baking #bakingblog
  • *Kaupallinen yhteistyö: @sudio 🎧 Muistuttelen teitä vielä alekoodista Sudion valikoimaan! Saat 15% alennusta kun käytät koodia: minkavi. Lisäksi kaikki toimitukset ovat ilmaisia ja kaupan päälle saat söpöt lasinaluset 😚✌️ .
Mulla on nyt ollut jo tovin käytössä Sudion Regent-kuulokkeet sekä nämä langattomat bluetoothin avulla toimivat Nivåt. Voin lämpimästi suositella molempia 🎧✨ @sudio #yhteistyö #sudio #sudiomoments #sudiosweden #nivå #sudionivå #music #kuulokkeet #bluetoothkuulokkeet #musiikki
  • Tänä vuonna isänpäiväkakuksi valikoitui Nina Lincolnin jäädytetty suklaakakku. Oli ihan super hyvää ja kiva kun sai tehtyä juustokakun ilman liivatetta 😊 #isänpäiväkakku #juustokakku #suklaakakku #kakku #jäädytettysuklaakakku #leivonta #leivontablogi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #ninalincolnscake #cheesecake #chocolatecake #baking #bakingblog
  • Uusimmassa postauksessa ollaan joulutunnelmissa ja arvotaan ihana Ilona Pietiläisen joulukirja 🎄 #yhteistyö @docendon_kirjat #arvonta #joulu #joulukirja #tervetuloajouluun #docendo #koti #joulukoti #glögi #joulutortut #piparit #joulutunnelmaa #hmhome #christmas #chirstmasvibes
  • Blogissa nyt meidän isänpäivän tunnelmia ja brunssiherkkuja 😚☕ #uusipostausblogissa #ruokablogi #leivontablogi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #isänpäivä #isänpäiväbrunssi #brunssi #brunssiherkut #kakku #juustokakku #isänpäiväkakku #suklaakakku #tarjoiluideat #koti #sisustus #sisustusinspiraatio #brunch #fathersday #cake #cheesecake #brunchallday #home #myhome #homesweethome #interior #homeinterior
  • Hyvää isänpäivää! ❤️ #isänpäivä #brunssi #isänpäiväbrunssi #herkkuja #kakku #suklaakakku #juustokakku #isänpäiväkakku #pannacotta #brunssiherkut #kolmioleivät #juustolautanen #tarjoiluideat #fathersday #happyfathersday #brunch #cake #cheesecake
  • Tulipa leivottua pitkästä aikaa bostonkakkua 😊 Täytteenä kanelilla ja kardemummalla maustettuja omenoita + pekaanipähkinöitä. Kurkkaa herkullinen ohje blogista! ✨ Kuvan tarjotin ihanan Annan @hiilit_design valikoimasta ❤️ #leivonta #leivontablogi #leivontapäivä #pullapäivä #bostonkakku #omenaboston #bostonbulla #omenaherkku #ihanitsetehty #leivojakoristele #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #hiilit #hiilitdesign #tarjotin #baking #bakingblog #bakingday #bostoncake

minkavi

X