Meillä oli eilen leivontapäivä siskoni kanssa. Tehtiin litran pullataikina, joka jaettiin neljään osaan ja leivottiin perinteisiä korvapuusteja, näitä ihanan jouluisia piparipullia, sekä täytettyjä vanilja-luumupullia. Lisäksi tehtiin pieni testierä, joihin laitettiin täytteeksi vaniljakreemiä ja vihreitä kuulia.

Piparitaikina tuo perinteiseen kierrepullaan kivan jouluisen twistin, jota voi korostaa viimeistelemällä pullat valkoisella sokerikuorrutteella ja teemaan sopivilla nomparelleilla. Näistä löytyy kultaisia hippuja sekä valkoisia lumihiutaleita. Ihana piparkakun ja pullan tuoksu leijaili keittiössä vielä myöhään illalla.

Sen verran houkutteleva tuoksu taisi olla, että meidän keittiössä kävi pieni pullavaras heti aamutuimaan. Valmistin juuri aamupalaa kun ihmettelin, että onpa täällä hiljaista.. Huomasin lattialla pullapussin ja suuntasin makuuhuoneeseen jossa pieni taapero nakerteli vaniljapullan reunaa aivan onnessaan. Vähän kyllä nauratti, kuinka hissukseen hän olikaan ujuttanut pussin keittiön pöydältä alas mun selkäni takana, heh!

PIPARI-KIERREPULLAT  n.16 kpl

TAIKINA:
2,5dl maitoa
0,5dl sokeria
0,25dl fariinisokeria
2tl kardemummaa
1 muna
0,5tl suolaa
6,5-7dl vehnäjauhoja
1pss kuivahiivaa
80g pehmeää voita
500g piparitaikinaa

1. Mittaa taikinakulhoon lämmitetty maito, sokeri, fariinisokeri, kardemumma, kananmuna ja suola. Sekoita ja mittaa joukkoon 6dl vehnäjauhoja, joihin on sekoitettu kuivahiiva.
2. Vaivaa taikinaa voimakkaasti, jotta saat aikaan hyvän sitkon. Lisää pehmeä voi ja jatka vaivaamista. Lisää loput jauhot vähitellen. Taikina on valmista kun se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoilta.
3. Kumoa taikina kevyesti jauhotetulle pöydälle, peitä liinalla ja kohota kaksinkertaiseksi.
4. Kaulitse kohonnut taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi niin, että pidempi sivu on leveydeltään noin 50cm.
5. Kaulitse piparitaikina saman kokoiseksi levyksi ja asettele pullataikinan päälle. Kääri levy rullaksi ja leikkaa noin 3cm paloiksi. Asettele pullat paperivuokiin tai suoraan pellille niin, että pullan ”häntä” jaa alle. Kohota pullia liinan alla.
6. Voitele kohonneet pullat kananmunalla ja paista uunin keskitasolla +225 asteessa 13-15 minuuttia. Koristele jäähtyneet pullat sokerikuorrutteella.

KORISTELUUN:
1 munan valkuainen
2dl tomusokeria
pieni tilkka sitruunamehua
nomparelleja

1. Vaahdota valkuaista sähkövatkaimella hetken aikaa. Mittaa joukkoon tomusokeri ja tilkka sitruunamehua. Sekoita tasaiseksi ja pursota tai lusikoi jäähtyneiden pullien päälle. Ripottele päälle nomparelleja.

VINKKEJÄ!
– Voit halutessasi koristella pullat raesokerilla ennen paistoa, jolloin sokerikuorrutteen voi jättää pois.
– Hyödynnä sokerikuorrutteesta yli jäävä keltuainen pullien voiteluun.
– Pullat ovat parhaimmillaan jäähtyneinä, jolloin piparitaikina on ehtinyt ”kovettua” paiston jälkeen.
– Pullat voi pakastaa ja koristella sokerikuorrutteella sulatuksen jälkeen.

Kierrepullassa on juuri sopivassa suhteessa pullataikinaa ja piparitaikinaa. Nämä ovat täydellisiä joulupullia niin kahvin kuin glöginkin kanssa nautittavaksi. Korvasin osan pullataikinan valkoisesta sokerista fariinisokerilla ja se toikin värin lisäksi taikinaan kivan makuvivahteen, joka tuli mielestäni parhaiten esiin korvapuusteissa. Ensi kerralla fariinisokeria voisi laittaa vielä enemmän.

Nämä pullat olisivat muuten kiva idea myös joulun herkkulahjoiksi ja viemisiksi kyläpaikkoihin. Pullat voi pakata kauniisti sellofaaniin tai vaikka kauniiseen peltirasiaan, jonka pohjalle voi laittaa kakkupaperin. Kirjoittelen lisää herkkulahjavinkkejä blogiin joulukuun aikana. En ole vielä päättänyt mitä kaikkea leipoisin, mutta listalla olisi ainakin suolapähkinä-kinuskipaloja, fudgea ja jouluista rocky roadia.

Nyt teen pienen perjantaisiivouksen ja sitten taidan keitellä glögiä. Hyvää viikonloppua!

Kommentit

Kommentoi juttua: JOULUISET PIPARI-KIERREPULLAT

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Tänä vuonna isänpäiväkakuksi valikoitui Nina Lincolnin jäädytetty suklaakakku. Oli ihan super hyvää ja kiva kun sai tehtyä juustokakun ilman liivatetta 😊 #isänpäiväkakku #juustokakku #suklaakakku #kakku #jäädytettysuklaakakku #leivonta #leivontablogi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #ninalincolnscake #cheesecake #chocolatecake #baking #bakingblog
  • Uusimmassa postauksessa ollaan joulutunnelmissa ja arvotaan ihana Ilona Pietiläisen joulukirja 🎄 #yhteistyö @docendon_kirjat #arvonta #joulu #joulukirja #tervetuloajouluun #docendo #koti #joulukoti #glögi #joulutortut #piparit #joulutunnelmaa #hmhome #christmas #chirstmasvibes
  • Blogissa nyt meidän isänpäivän tunnelmia ja brunssiherkkuja 😚☕ #uusipostausblogissa #ruokablogi #leivontablogi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #isänpäivä #isänpäiväbrunssi #brunssi #brunssiherkut #kakku #juustokakku #isänpäiväkakku #suklaakakku #tarjoiluideat #koti #sisustus #sisustusinspiraatio #brunch #fathersday #cake #cheesecake #brunchallday #home #myhome #homesweethome #interior #homeinterior
  • Hyvää isänpäivää! ❤️ #isänpäivä #brunssi #isänpäiväbrunssi #herkkuja #kakku #suklaakakku #juustokakku #isänpäiväkakku #pannacotta #brunssiherkut #kolmioleivät #juustolautanen #tarjoiluideat #fathersday #happyfathersday #brunch #cake #cheesecake
  • Tulipa leivottua pitkästä aikaa bostonkakkua 😊 Täytteenä kanelilla ja kardemummalla maustettuja omenoita + pekaanipähkinöitä. Kurkkaa herkullinen ohje blogista! ✨ Kuvan tarjotin ihanan Annan @hiilit_design valikoimasta ❤️ #leivonta #leivontablogi #leivontapäivä #pullapäivä #bostonkakku #omenaboston #bostonbulla #omenaherkku #ihanitsetehty #leivojakoristele #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #hiilit #hiilitdesign #tarjotin #baking #bakingblog #bakingday #bostoncake
  • And on sundays we do nothing ✨ Painting by @noonamariaa #sunnuntai #kotoilu #hyggeily #hygge #sunday #sundayvibes #hyggehome
  • Sunnuntait ❤️ #kotipäivä #koti #sisustus #sisustusvalot #kirjaintaulu #sisustusinspiraatio #homesweethome #interior #homeinterior #letterboard #sundayvibes #ohhappydays

minkavi

X