Jälleen on se aika vuodesta, kun kotona leijailee jatkuvasti aivan mielettömän herkullinen tuoksu. Ripaus kanelia, vasta paistettuja joulutorttuja ja muita leivonnaisia, kynttilöitä, hyasintteja, pipareita ja höyryävää glögiä..

On tullut aika kääriä herkkulahjoja paketteihin ja tänään oli vuorossa ensimmäinen erä pipari-suklaamarenkeja. Näissä yhdistyy kolme täydellisesti jouluun sopivaa herkkua – hieman rapea, sisältä sitkeä marenki, laadukas tumma suklaa ja perinteinen piparkakku. Aivan ihania ja aika kivan näköisiäkin, vai mitäs sanotte? Nyt kannattaa ottaa resepti talteen, sillä tästä saat paketoitua monta pientä herkkulahjaa. Muista jättää osa myös oman väen herkuteltavaksi!


PIPARI-SUKLAAMARENGIT 75 KPL

6 munanvalkuaista
2,25dl sokeria
1,5dl tomusokeria
2tl vaniljasokeria
3tl perunajauhoja
250g suklaata
200g piparkakkuja

1. Vaahdota valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Tämä vie aikaa noin 5-8 minuuttia.
2. Sekoita keskenään tomusokeri, vaniljasokeri sekä perunajauhot ja siivilöi vaahdon joukkoon. Sekoita tasaiseksi, mutta älä kuitenkaan vatkaa liikaa. Ainoastaan sen verran että massa on tasaista.
3. Lusikoi massa pursotinpussiin ja pursota marengit leivinpaperin päälle pellille. Kypsennä kaikki kolme pellillistä kerralla kiertoilmauunnissa +100 asteessa 1 tunnin ajan. Sammuta uuni ja anna marenkien kuivua vielä muutama tunti. Jäähdytä marengit kunnolla ennen koristelua, esimerkiksi vasta seuraavana päivänä.
4. Murskaa piparkakut pieneksi muruksi ja sulata suklaa mikrossa tai vesihautessa. Dippaa marengin pohja sulatettuun suklaaseen ja paina sen jälkeen kevyesti lautaselle jossa on piparkakkumurua. Asettele marengit leivinpaperin päälle jähmettymään. Voit käyttää marenkeja myös hetken aikaa pakastimessa, jolloin suklaa kovettuu nopeammin.

VINKKEJÄ!
– Tällä reseptillä saat 75kpl keskikokoisia marenkeja, joita mahtuu 25kpl/pelti.
– Saat näistä helposti gluteenittomia, käyttämällä gluteenittomia piparkakkuja tai jättämällä piparkakkumurun kokonaan pois.

Marenkivaahdon resepti on muokattu Pullahiiren herkulliset marengit-ohjeesta.

Ihme kyllä täällä alkaa olla jouluvalmistelut jo aika hyvällä mallilla. Yleensä fiilistelen tulevaa joulua ensin pari kuukautta ja sitten huomaan olevani taas kerran ihan viime tipassa monenkin asian kanssa. Nyt olen hankkinut maltillisesti lahjoja ja paketoinut niitä aina iltaisin muutaman, kun lapsi on nukahtanut.

Herkkulahjat ja joulun leivonnaiset on suunniteltu ja osa valmistettu tai ainakin ainekset ostettu valmiiksi. Perinteeksi muodostunut tsekkiläinen juusto on maustumassa ja oliivit marinoitu. Kuusi on koristeltu ja joulusiivoustakin olen parhaani mukaan koittanut tehdä joka päivä. Täällä vaan asuu sen verran vauhdikas taapero että välillä näyttää siltä, ettei täällä mitään oo tehty.

Otin juuri yhden erän marenkeja uunista ja niitä meinaan huomenna pakata lisää lahjoiksi. Tavoitteena on, että lauantaina kaikki lahjat on viety perille, koti on puunattu ja voin kaikessa rauhassa keskittyä viimeisiin askareisiin ilman kiirettä. Haluaisin kerrankin istua aaton aattona sohvalla glögimuki kädessä, ilman stressiä siitä että kaikkia lahjoja ei ole vielä paketoitu.

Kommentit (5)

Tein näitä tänään ja voi luoja miten hyviä ovat. Näitä on ilo viedä kyläpaikkoihin joulun välipäivinä. Kiitos tuhannesti ja Hyvää Joulua sinulle.

Voi kiitos kommentista! Ihana kuulla, että nämä maistuivat 🙂 Hyvää joulua!

Juuri uunissa! Tein päivällä Marianne-jäädykettä ja mietin hetken mihin laitan turhat valkuaiset-no näihin:)

Mulla on yleensä tarvetta ohjeille, joissa voisi hyödyntää ylimääräiset keltuaiset. Marianne-jäädyke kuulostaa herkulta! Melkein tekisi mieli tehdä itsekin joku jäädyke vielä, yleensä sellainen löytyykin joulun jälkkäripöydästä 🙂 Kiva kun innostuit tekemään marenkeja ja oikein Ihanaa Joulua!♥

Kommentoi juttua: PIPARI-SUKLAAMARENGIT

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Blogissa nyt resepti helppoon ja herkulliseen kasvispastaan! 🌱 Päälle on ripoteltu ravintohiivahiutaleita, jotka tuovat ruokiin kivan "pähkinäisen & juustoisen" vivahteen 😋 Onko ravintohiivahiutaleet sulle tuttuja? Suosittelen kokeilemaan niitä joskus! 😊 #kasvisruoka #kasvis #kasvispasta #vege #vegaaninen #vegaani #ruokablogi #ravintohiivahiutale #ravintohiivahiutaleet #hiivahiutaleet #vegaanihaaste #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #food #pasta #foodblog #vegetarin #vegan #eatyourgreens #nutritionalyeast #nooch
  • Tää itse tehty talvinen maisema lasipurkissa ja siellä loistava kynttilä luovat ihanaa tunnelmaa kotiin ❤️ #talvi #kynttilät #itsetehty #sisustus #sisustisidea #candles #winter #diy #home #homedecor
  • Tein kolmen suklaan juustokakkua eilisiin juhliin✨ #leivonta #leivontablogi #leivontapäivä #leivojakoristele #ihanitsetehty #juustokakku #kakku #synttärikakku #syntymäpäiväkakku #suklaakakku #suklaajuustokakku #kolmensuklaanjuustokakku #tummasuklaa #maitosuklaa #valkosuklaa #suklaa #marjat #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #baking #bakinblog #bakingday #cake #cheesecake #chocolatecheesecake #chocolate #birthdaycake #berries
  • Mun lempparityyppi ja yksi lempparitauluista ❤️ Kaupallinen yhteistyö @desenio ✨ Vielä tämän päivän ajan saat 25% alennuksen Desenion valikoimasta koodilla "KAAKAOKERMAVAAHDOLLA" *Ei koske kehyksiä, handpicked-, collaboration- ja persoonallisia julisteita. 
#yhteistyö #desenio #julisteet #deseniotaulut #deseniojulisteet #lastenhuone #lastenhuoneensisustus #taapero #tauluseinä #sisustus #desenioposters #home #homedecor #kidsroom #art #decoration #toddler #kidsroomdecor #loveyoutothemoonandback
  • Ihanaa kun saatiin taas lisää lunta! ❄️ #talvi #muumimuki #kahvi #kahvihetki #hentolumisade #muumitalvimuki #talvimuki #moominmug #winter #wintermug #moominwintermug #lightsnowfall #moominlightsnowfall #moomintroll #tovejansson #moominofficial #wintermoomin #moomins #muminmugg
  • Kaupallinen yhteistyö @desenio ✨ Edellisen kuvan lastenhuoneen julisteiden lisäksi löysin muutaman kivan Desenion julisteen myös keittiöön! 😊 Kurkkaa alennuskoodi Desenion nettikauppaan edellisestä kuvasta tai blogin uudesta postauksesta ❤️ Mukavaa keskiviikkoa! #yhteistyö #desenio #deseniojulisteet #deseniotaulut #juliste #julisteet #keittiö #sisustus #pannukakut #herkkuhetki #kodinsisustus #desenioposters #posters #kitchen #kitchenposter #bonappetit #pancakes #bananapancakes #homeinterior #
  • Kaupallinen yhteistyö @desenio ❤️ Sain toteuttaa yhteistyössä Desenion kanssa ihanan tauluseinän meidän pojan sänkynurkkaukseen. Blogissa postaus sekä alennuskoodi ja lisää kuvia lopputuloksesta. Näiden lisäksi valitsin myös keittiöön muutaman kivan taulun 😊 
Tässä kuvassa olevat taulut vasemmalta oikealle:
▪️Forest Animals
▪️Moon and Back
▪️Penguin family
▪️Three penguins
Koodilla "KAAKAOKERMAVAAHDOLLA" saat 25% alennusta julisteista* 10.1. asti. Seuraa @desenio
löytääksesi lisää inspiraatiota! *Ei koske kehyksiä tai handpicked-, collaboration- ja persoonallisia julisteita. #desenio #yhteistyö #taulut #tauluseinä #deseniojulisteet #julisteet #lastenhuone #lastenhuoneensisustus #eläintaulu #sisustus #home #homedecor #posters #desenioposters #kidsroom #art #decoration #instahome #interiordesign #kidsroomdecor

minkavi

X