Blogiin on toivottu lisää näitä meidän arkiruokia ja tässä olisi nyt yksi tämän hetken lempparini. Keiton valmistaminen vie hetken aikaa, mutta tätä tulee niin suuri kattilallinen että siitä riittää hyvin muutamaksi päiväksi. Pyrin usein tekemään ruokaa sen verran, että sitä riittää vielä seuraavan päivän lounaalle. Helpottaa huomattavasti, kun voi ulkoilun tai kerhon jälkeen tulla lapsen kanssa kotiin ja lämmittää jääkaapissa valmiina odottavan aterian.

KOSKENLASKIJA-KANAKEITTO

3 kpl broilerin koipireisiä
10 perunaa
10 porkkanaa
1 parsakaali
1 punainen paprika
2 yksikyntistä valkosipulia
1tlk maissia
250g vahvaa koskenlaskijajuustoa
tuoretta persiljaa
juustokuminaa
paprikajauhetta
chilijauhetta
suolaa
2 kanaliemukuutiota
1 kasvisliemikuutio

1. Kypsennä broilerin koivet uunissa pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Kuori perunat ja porkkanat ja pilko kuutioksi. Paloittele parsakaali pieniksi nupuiksi ja pilko paprika.
3. Kaada isoon kattilaan hieman öljyä ja lisää mukaan perunat, porkkanat ja parsakaali. Kuullota hetken aikaa ja purista joukkoon valkosipulit. Lisää joukkoon noin 1tl juustokuminaa ja 1tl paprikajauhetta sekä ripaus chilijauhetta.
4. Mittaa kattilaan vettä niin että vihannekset peittyvät kunnolla. Lisää kana- ja kasvisliemikuutiot kun vesi kiehuu. Anna keiton porista kunnes perunat ja porkkanat ovat pehmeitä. Lisää mukaan pilkottu paprika ja maissi.
5. Ota kypsät koipireidet uunista, irrota liha ja lisää sopivina paloina keittoon.
6. Lisää lopuksi koskenlaskija ja anna sulaa keiton joukkoon. Lisää vielä halutessasi mausteita ja viimeistele annokset tuoreella persiljalla.

Vahva koskenlaskijajuusto sopii keittoon mielettömän hyvin ja tuo siihen kivasti lisämakua. Voit laittaa mausteita oman mielesi mukaan, itse en lisännyt suolaa enää erikseen kun sitä tuli jo valmiista maustekuutioista ja tätä meillä söi hyvällä ruokahalulla myös taapero.

Tähän aikaan vuodesta tulee kokkailtua paljon erilaisia keittoja. Tykkään kasvissosekeitoista ja esimerkiksi tämä paahdettu tomaatti-vuohenjuustokeitto on ihan ehdottomasti yksi suosikeistani. Blogista löytyy reseptit myös mm. näihin: myskikurpitsa-salviakeitto, meksikolainen kanakeitto, jossa kanaliemi on tehty alusta asti itse sekä peruna-kukkakaalisosekeitto ja kasvissosekeitto, jossa on perunaa, purjoa ja porkkanaa.

Leppoisaa sunnuntaita!

Kommentit (6)

Keitot ovat käteviä,kun niitä voi syödä parina kolmena päivänä peräkkäin.

Totta! Maku melkeinpä vain paranee muutamassa päivässä 🙂

Oi, uunissa ensin paahdettu kana kuulostaa tosi hyvältä, täytyy kokeilla ensi kerralla, kun tekee mieli kanakeittoa 🙂 Ja tammikuu on kyllä niin parasta keittoaikaa.

Talvi on niin parasta keittoaikaa! Ja tosiaan teen aina kanakeiton niin, että kypsennän koivet uunissa ja sillä aikaa valmistan muun keiton. Täytyykin tehdä tätä taas viimeistään ensi viikolla 🙂

Kommentoi juttua: KOSKENLASKIJA-KANAKEITTO

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Sain @kanelikeidas haasteen, jossa kerron 5 faktaa itsestäni. Sellaisia, joita ette ehkä vielä tienneet ja sitten haastaja mukaan viisi ihana tyyppiä! 😊
Ensin faktat:
▪️Oon niin aamuihminen kuin olla ja voi! Rakastan herätä uuteen päivään ja monesti odotan jo illalla sitä hetkeä, että voin aamulla nousta ylös keittämään kahvia ☕ Lapsen myötä tosin välillä voisi nukkua vähän pidempäänkin, mutta aamuissa vaan on jotain ihanaa. Aamupala ja uusi ihana päivä odottaa!
▪️Opiskelin aikoinaan taidekoulussa, mutta jätin sen kesken ja vaihdoin toiseen kouluun. Ammatiltani olen siis leipuri-kondiittori, mutta ennen äitiyslomaa olin lähes kaksi vuotta töissä päiväkodissa.
▪️Aina kun löydän jonkun uuden hyvä biisin, kuuntelen sitä repeatilla monta päivää putkeen 🤭 Saan aina kuulla tästä, sillä näin kuulemma pilaan aina kaikki hyvät laulut 😂
▪️Mulle alkoi aikoinaan ihan vahingossa kerääntymään muumimukeja! Sain niitä aina lahjaksi ja kaikki jotenkin luuli että kerään niitä 🙈 Olen kyllä aina pitänyt niistä ja jossain vaiheessa tajusin että kokoelma alkaa olla aika suuri ja nykyään voinkin jo sanoa kerävääni niitä, koska kaikki uudet mukit on aina saatava 😍
▪️Oon kovasti yrittänyt päästä eroon turhasta tavarasta ja muutenkin minimoida ostoksia kotiin. Oon vaan ihan hulluna kaikkiin ihaniin mattoihin, tyynyihin, koreihin ja purnukoihin! Niitä vaan ilmestyy aina jostain lisää vaikka kuinka koitan olla ostelematta mitään turhaan 😄
Mukaan haastan viisi inspiroivaa naista! ❤️ @miiametsoblog @iinamou @noonamariaa @ferdanifamily @iidanmatkassa 😘😘
  • Hyvää huomenta! Olipa ihanaa herätä kun ulkoa kuului linnunlaulua! 😗✨
.
.
.
#huomenta #makuuhuone #lastenhuoneensisustus #lastenhuone #sisustus #julisteet #hmhome #desenio #deseniotaulut #deseniojulisteet #instakodit #instablogitfinland #instablogit #maileg #hmkids #interiordesign #kidsroomdecor #homedecor #iloveyoutothemoonandback #dontgrowupitsatrap *Desenion julisteet saatu 💕
  • Blogissa nyt nää ihanat herkut eli vegaaniset laskiaispullat 😍 Suora linkki profiilissa ☝️ #laskiaispulla #laskiaispullat #leivonta #leivontapäivä #leivontablogi #herkkublogi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #ihanitsetehty #leivojakoristele #vegaanihaaste #vegaanileivonta #vegaani #vegaaninen #pulla #pullapäivä #kauravispi #aitomeininki #baking #bakingday #vegan #dairyfree #semlar
  • Hyvää uutta alkanutta viikkoa just sulle! 😊 #maanantai #huomenta #koti #ruusut #kukat #olohuone #instakodit #instablogit #instablogitfinland #monday #goodmorning #lifeisgood #home #homesweethome #hmhome #livingroom #flowers #interiordesign
  • Tää viikko alkoi sillä, että lähetti toi ovelle paketin ja loppuu siihen että saan kaikessa rauhassa nauttia hyvää kahvia 😍 Kiitos @kaffaroastery ihanasta lähetyksestä, hyvästä kahvista ja söpöistä @oatly tuotteista! Näistä osan saa mun lemppari kahviseura @noonamariaa ☕ Stoorien puolella näet vielä tarkemmin paketin sisällön! 😊 Aurinkoista sunnuntaita ☀️ #gifted #kaffaroastery #kahvi #kahvihetki #kahvipavut #espresso #oatly #ikaffe #desenio #coffee #coffeetime #idrinkcoffeelikeagilmore #coffeeisalwaysagoodidea
  • Viikonloppu ja tuorepuuro ❤️ Tämä vadelmainen versio löytyy nyt blogista! Vain neljä raaka-ainetta, sekoitus ja yöksi jääkaappiin tekeytymään. Ihanan vaivatonta ja silti niin herkullista 😍 #aamupala #tuorepuuro #puuro #vadelmapuuro #vadelmatuorepuuro #vadelmat #kaurajogurtti #vegaanihaaste #vegaani #vegaaninen #ruokablogi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #breakfast #raspberries #overnightoats #foodblog #vegan #dairyfree
  • Ystävänpäivän huikea arvonta! ❤️ Kaupallinen yhteistyö: @moominofficial 
Uudet muumiastiat ovat ilmestyneet 😊 
Arvotaan yhdelle onnekkaalle: 1kpl Ninni-muki, 1kpl Muumipeikko-muki sekä ihana MOOMIN-logo kangaskassi. Postitan palkinnon Suomessa sijaitsevaan osoitteeseen ja lisään mukaan vielä pienen yllätyksen 😍 Voit voittaa nämä kaikki osallistumalla arvontaan seuraamalla näitä ohjeita:
🌷Seuraa tilejä @minkavi ja @moominofficial 🌷Tägää mukaan ystäväsi, joka tykkää myös muumeista. Jokainen kommentti on uusi arpa. 🌷Arvonta päättyy 28.2.2019 ja olen sen jälkeen voittajaan yhteydessä.
🌷Onnea arvontaan ja ihanaa ystävänpäivän iltaa muruset! 👉Blogissa myös uusi postaus ja lisää kuvia näistä ihanista uutuuksista sekä alennuskoodi Moomin.com- kauppaan! 
#yhteistyö #moominofficial #moomincom

minkavi

X