Hyvää J.L. Runebergin päivää! 

Leivoin eilen ihania minikokoisia Runebergin torttuja. Olen aiempina vuosina paistanut nämä leivokset normaalikokoisella muffinipellillä, mutta tänä vuonna halusin tehdä minileivoksia. Pienet leivokset ovat kivoja tarjottavia kahvipöydässä ja nämä saivatkin kehuja niin makunsa kuin kokonsakin puolesta. Reseptistä tulee yhteensä 48 pientä leivosta, eli kaksi pellillistä. Jos määrä tuntuu hurjalta, voit hyvin puolittaa ohjeen tai paistaa leivokset normaalikokoisella muffinipellillä.

 

MINIKOKOISET RUNEBERGINTORTUT 48kpl

200g voita
2,5dl fariinisokeria
3 munaa
3dl vehnäjauhoja
2,5dl mantelijauhetta
2tl leivinjauhetta
4,5dl murusteltuja piparkakkuja (n.150g)
2dl kermaa
Vadelmamarmeladia (yhteensä n.300g)

  1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmunat, vehnäjauhot, mantelijauhe ja leivinjauhe.
  2. Lisää piparimurut sekä kerma ja sekoita taikina tasaiseksi.
  3. Voitele minimuffinipelti ja annostele taikinaa koloihin joko pursottamalla tai lusikan avulla. Taikinaa riittää juuri sopivasti kahteen pellilliseen.
  4. Pursota tai lusikoi jokaisen taikinanokareen keskelle hieman vadelmamarmeladia. Paista kaksi pellillistä kerrallaan kiertoilmauunissa 180 asteessa noin 15 minuuttia.
  5.  Irrota leivokset vuoasta ja anna jäähtyä hetki. Kostuta leivokset dippaamalla ne hetkeksi molemmin puolin kostutusliemeen. Asettele leivokset kostutuksen jälkeen pohjapuoli ylöspäin.
  6. Pursota tai lusikoi keskelle vadelmamarmeladia ja viimeistele pursottamalla marmeladin reunoille tomusokerikuorrutetta.

KOSTUTUSLIEMI:

2,5dl vettä
3rkl sokeria
Rommiaromia

  1. Mittaa vesi ja sokeri pieneen kattilaan, kuumenna ja sekoita kunnes sokeri on liuennut veteen. Ota kattila pois iedeltä ja lisää joukkoon rommiaromia makusi mukaan. Itse käytin aromia reilusti, eli melkein 1 pullollisen verran.

TOMUSOKERIKUORRUTE:

2dl tomusokeria
2-3 rkl kylmää vettä

Mittaa tomusokeri kulhoon, lisää 2 rkl vettä ja sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa vettä, mutta seos saa olla aika paksua. Kuitenkin sellaista, että sitä on helppo pursottaa leivoksen päälle.

  • Vinkit!
    – Voit halutessasi paistaa leivokset myös normaalikokoisella muffinipellillä, jolloin saat 12 leivosta / pelti.
    – Kostutukseen voi käyttää aromien lisäksi myös rommia tai punssia.
    – Säilytä leivokset kannellisessa rasiassa.

 

 

Eikö olekin ihana tuo kuvassa näkyvä kortti? Tilasin sen siskoltani  Kortin karhut kuvastavat meidän perhettä ja sitä, että sunnuntait yritetään aina pyhittää vain yhdessä ololle. Siskoni on juuri avannut nettikaupan osoitteeseen www.noonamaria.fi. Puodista löytyy aivan ihania postikortteja, pakettikortteja ja kuvituksia. Tuotteita tulee kauppaan jatkuvasti lisää ja vielä ehdit hyvin tilata esimerkiksi söpöt Ystävänpäiväkortit. Ostamalla 5 korttia tai enemmän, saat koodilla Avajaiset1 tilauksestasi yhden kortin veloituksetta. Noonalta voi myös tilata kustoimoituja kortteja, kirjanmerkkejä ja tauluja.

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa!

 

Kommentit (10)

Herkullisen näköiset Runebergin tortut.

Kiitos! Nämä olivat tosi hyviä 🙂

Tehtiin näitä puolitetulla ohjeella ja oli täydellisiä. Ainut mikä harmitti että olisi pitänyt leipoa enemmän..:)

Heh, ensi kerralla sitten täytyy tehdä enemmän 🙂 Kiva kun kokeilit reseptiä!

Ovat varmasti hyvänmakuisia, mutta miksi niiden pitäisi olla aina niin epäterveellisiä, paljon kovaa rasvaa ja sokeria, kun ihan hyviä voisi saada aikaan paljon terveellisemmin (ja vastuullisemmin).

Heippa! Varmasti näistä saa tehtyä myös terveellisemmän version. Jotain sellaista olen tässä kehitellytkin tulevaa Runeberginpäivää varten 🙂

Erinomaista tuo minikoko. Teen varmasti. Gluteenittomana kuitenkin.

Nämä miniversiot on kyllä ihania! Ja kiva jos meinaat kokeilla, toivottavasti maistuu 🙂

Kommentoi juttua: MINIKOKOISET RUNEBERGINTORTUT

Vastaa käyttäjälle minka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Kaupallinen yhteistyö @sigdalbakerisuomi✨
Tässä vinkki ihan mielettömään kesäherkkuun! Rapeat Sigdal-näkkileivät taipuvat moneen ja ovat sekä hyvän makuisia että ravintorikkaita. Näkkärit sisältävät mausta riippuen mm. gluteenitonta kauraa, spelttiä, kurpitsansiemeniä, yrttejä ja merisuolaa.
▪️Kuvan rapeat kesäherkut ovat gluteenittomia Sigdal Bakerin kaura-näkkileipiä.
▪️Sipaise näkkärin päälle vuohenjuustolevitettä ja ripottele päälle tuoreita marjoja sekä rouhittuja pähkinöitä. Viimeistele herkut hunajalla ja timjamilla.
▪️Täytetyt näkkileivät sopivat tarjoiltavaksi niin kahvin kanssa kuin illanistujaisiin tai vaikka piknikille, sillä näkkärit on helppo ja nopea valmistaa missä vain!
×
×
×
#sigdalbakeri #sigdalbakerisuomi #yhteistyö #kesäherkku #näkkileipä #näkkäri #tarjoiluideat #kesäjuhlat #vuohenjuusto #marjat #gluteeniton #herkkuhetki #boksiapp
  • Täällä on pidetty pientä blogilomaa ihan vahingossa, sillä tuntuu että aika ei ole vain millään riittänyt blogin päivittämiseen. Muutamia ihania herkkureseptejä ja juttua takapihan muutoksesta sekä kodin sisustuksesta on kuitenkin tulossa, joten blogiloma taitaa pian loppua sillä asiaa olisi vaikka kuinka paljon 😄👌
×
×
×
#aamupala #aamukahvi #kahvi #kahvihetki #jogurtti #marjat #kesä #kesäloma #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #coffee #morningcoffee #breakfast #brekkielove #brekkiebowl #summerholiday
  • 🌿Kaupallinen yhteistyö @matsmart.fi 🌿
Ootko huomannut, että Matsmartissa on nykyään myös Beauty Sale-puoli? Sieltä löytyy jopa -80% alennuksella luonnonkosmetiikkaa, hiustuotteita, meikkejä ja ihonhoitotuotteita! 🌸
▪️Näiden lisäksi pelastin taas ison kasan smoothieita, kahvia, chiansiemeniä, pillimehuja, pastaa, papuja ja muita ruokatarvikkeita!
▪️Koodilla YMPÄRISTÖ6 saat 5€ alennusta yli 30€ tilauksesta.
@matsmart.fi #matsmartsuomi #hävikkiruoka
×
×
×
#yhteistyö #kaupallinenyhteistyö #ruokahävikki #olematsmart #luomuruoka #ruokaostosket #luonnonkosmetiikka
  • Huomenta! 🌞 Me noustiin tänään aikaisin ja malttamattomina odotellaan takapihalla yhtä ihanaa lähetystä saapuvaksi! Ollaan touhuttu koko viikko kaikenlaista, joten tänään vietetään kotipäivää ja laitetaan pihaa kuntoon 😊 Ihanaa perjantaita! 🌿
×
×
×
#aamupala #aamiainen #aamukahvi #takapiha #terassi #kahvihetki #kesäloma #instablogitfinland #meilläkotona #kesä #kesäaamu #goodmorning #breakfast #coffee #morningcoffee #breakfastideas #brekkielove #brekkiebowl #summer #summerholiday #lifeisgood
  • Me vietettiin eilen ihana päivä Koiramäen Pajutallilla! 🌿 Käytiin ihastelemassa uusittua Peikkometsää ja moikkaamassa minipossuja, kaneja, lampaita ja kanalan väkeä. Täällä on niin paljon kaikkea ihanaa, kuten sisustuspuoti ja uunituoreita korvapuusteja! Kirjoittelin myös blogiin meidän päivästä, linkki postaukseen löytyy profiilista 😙 @koiramaen.pajutalli
×
×
×
#koiramäenpajutalli #pajutalli #uusipostausblogissa #menovinkki #kesäloma #tekemistä #lapsiperhe #sisustus #sisustuspuoti #sisustusmyymälä #visittuusula #sisustusinspiraatio #peikkometsä #kotiliesi #kotiliesiruokablogit
  • Aurinkoista huomenta! ☀️ Tänään on luvassa kiva päivä, toivottavasti sulla myös 😙
×
×
×
#huomenta #aamu #aamupala #aamiainen #aamukahvi #kahvi #takapiha #mansikat #muumimuki #muuminpäivä #muuminpäivämuki #peikonlehti #instablogitfinland #meilläkotona #goodmorning #breakfast #brekkiebowl #brekkielove #coffee #moominmug #moominsdaymug #morning #terrace #lifeisgood
  • Keittiössä odottaa jälleen iso nippu raparperia. Nyt pitäisi vaan päättää mitä siitä leipoisi? 😍 Tää kookossokerilla ja kanelilla maustettu piirakka oli kyllä aivan super hyvää!
×
×
×
#raparperipiirakka #raparperileivonnaiset #leivonta #leivontablogi #leivontapäivä #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #leivojakoristele #ihanitsetehty #kookossokeri #raparperi #herkkuhetki #baking #rhubarbpie #rhubarb #coconutsugar #bakingblog

minkavi

X