Kokkailin meille viime viikolla lounaaksi pastaa, johon käytin jo valmiiksi kaapista löytyviä aineksia. Tästä tulikin niin hyvää, että ajattelin jakaa reseptin myös blogiin.

Me käytetään ruoanlaitossa usein parsakaalia ja sitä löytyykin lähes aina kaapista. Parsakaali valmistuu nopesti höyryttämällä ja maistuu tosi hyvin myös taaperolle. Parsakaalin lisäksi tästä löytyy maissia, fetajuustoa, kermaa sekä sitruunalla maustettua öljyä. Todella simppeliä ja niin hyvää!

SITRUUNAINEN FETA-PARSAKAALIPASTA

300g tagliatelle pastaa
1 parsakaali
2 sipulia
2 yksikyntistä valkosipulia
1prk maissia (285g)
2dl kermaa
200g fetajuustoa
1tl curryjauhetta
rouhittua mustapippuria
öljyä paistamiseen
sitruunalla maustettua öljyä

1. Höyrytä parsakaalin nuput kattilassa ja keitä pasta paketin ohjeen mukaan.
2. Kuori ja pilko sipulit, kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulit pehmeiksi. Purista joukkoon valkosipulinkynnet ja lisää curryjauhe.
3. Lisää pannulle parsakaalin nuput, maissi, kerma ja fetajuusto. Sekoita ja lisää muutama rouhaisu mustapippuria.
4. Kaada kypsän pastan joukkoon 3rkl sitruunalla maustettua öljyä ja yhdistä pasta ja kastike keskenään. Viimeistele annos rouhaisemalla päälle mustapippuria ja lisää vielä halutessasi loraus sitruunalla maustettua öljyä.

Vinkki!
– Voit jättää osan fetajuustosta sivuun ja murustella sen lopuksi valmiin annoksen päälle.

Onpa kiva kun tulee välillä kehiteltyä näitä uusia helppoja arkireseptejä. Tätä tulee varmasti tehtyä uudelleenkin.

Nyt ajattelin tehdä vielä ihan pikaisen siivouksen, sillä tultiin vasta hetki sitten kaupan kautta kotiin ja lähdettiin lapsen kanssa jo aamulla kotoa. Sitten pääseekin viettämään pitkää yhteistä pääsiäislomaa perheen kanssa. Ihanaa!

Kommentit (4)

Kuulostaapa ihanalta (mutta siltä että yksin (=enemmän)saisin meillä kyllä syödä).. 🙂

Heh no joo, meilläkin mies haluaisi usein syödä lihaa kun taas itse kokkailen mielummin kasvisruokia. Kyllä hän niitä sitten kuitenkin aina syö 🙂

Onpahan herkut kuvat ja raaka-aineet. Huomenna tehdään ohjeellasi pestopastasalaattia, mutta aion kokeilla tätäkin kun ehdin!

Kiitos kovasti! Me syötiin tätä pastaa tänään uudestaan, on kyllä hyvää! 🙂

Kommentoi juttua: SITRUUNAINEN FETA-PARSAKAALIPASTA

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Kaupallinen yhteistyö: @hotelkatajanokka ✨
Me päästiin viettämään parisuhdeaikaa miehen kanssa kun saimme kutsun Hotel Katajanokkaan. Tämä oli meidän ensimmäinen yön yli reissu ilman lasta ja ikävä ehti tulla nopeasti! Olikin ihana palata sunnuntaina takaisin kotiin, kun oli saanut syödä ja nukkua hyvin. Nyt jaksaa taas! Hotel Katajanokka oli täydellinen paikka viettää aikaa kahdestaan. Kirjoitin blogiin postauksen meidän minilomasta. Linkki löytyy profiilista ☺️🥂
.
.
.
#yhteistyö #hotelkatajanokka #linnankellari #hotelli #katajanokka #miniloma #aamupala #hotellihuone #prisonhotel #jailhotel #escapetheordinary #restaurantlinnankellari #breakfast #hotelbreakfast
  • Ihanaa uutta viikkoa! 🌿
.
.
.
#maanantai #smoothie #vegaaninen #vegaanihaaste #viherkasvi #koti #kirjaintaulu #monday #smoothietime #vegan #plants #letterboard #throwkindnessaroundlikeconfetti
  • 🍋 ARVONTA 🍋 Yhteistyössä: @messukeskus ▪️Helsingin Messukeskuksessa järjestetään Lautasella-tapahtuma 5.-6.4. sekä Lähiruoka & Luomu + Kevätmessut 4.-7.4.
▪️Luvassa runsaasti gluteenittomia, vege- ja vegaaniruokia sekä raakaravintotuotteita. Lähiruokaa, luomutuotteita ja messutarjouksia. Sekä tietenkin ihania ideoita kotiin ja puutarhaan Kevätmessujen puolella!
▪️Voit voittaa itsellesi 2 lippua, jotka oikeuttavat messuille yhtenä päivänä.
▪️Osallistu arvontaan seuraamalla tiliäni @minkavi ja tägäämällä mukaan ystävä, joka voisi myös olla kiinnostunut tapahtumasta.
▪️Arvonta päättyy perjantaina 29.3. ja olen voittajaan sen jälkeen yhteydessä.
🌻 Onnea arvontaan! 🌻
  • Blogissa ihanien voisilmäpullien ohje + 7 muuta pullareseptiä ☺️ Mikä on sun lempi pullasi?
.
.
.
#leivontapäivä #leivontablogi #pulla #pullapäivä #voisilmäpulla #voisilmäpullat #pullakahvit #ihanitsetehty #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #muumimukit #muumimuki #muuminpäivä #muuminpäivämuki #baking #bakingblog #buttereyebun #buttersugarbun #moominmug #moominsday #moominsdaymug
  • Hyvää huomenta! Me noustiin tänään aikaisin ja lapsi ilmoitti, että häneltä oli kuulemma aamuhalit loppu 😄 Ihanaa viikonloppua kaikille! 😍 .
.
.
#aamupala #aamu #aamukahvi #tuorepuuro #kuningatartuorepuuro #marjat #kauramaito #kaurajogurtti #vegaaninen #vegaanihaaste #aitomeininki #hyväähuomenta #morning #coffee #overnightoats #berries #vegan #breakfast
  • Me saatiin testiin bambusta valmistettuja täysin muovittomia Patch-laastareita 🌿 Yhteistyössä: @kiddex_suomi
▪️Laastareita on saatavilla neljää erilaista: natural, kookosöljy, aloe vera ja aktiivihiili.
▪️Näistä jokaisella on erilaisia hoitavia ominaisuuksia.
▪️Yhdessä pakkauksessa on 25 biohajoavaa laastaria ja myös pakkaus on kompostoituva.
▪️Kaikin puolin siis loistava valinta! Söpöt pakkaukset ja laastarit, täysin ilman muovia, silikonia, parabeeneja tai lateksia. Jes! ☺️
▪️Kaikki jälleenmyyjät löydät tältä listalta:
@atlastenturva
@bebeliiniofficial
@bebes.fi
@cillaswebshop
@decotime_lifestyle
@ecoteekki
@ekosoppi
@iloinenheppu
@ipanainen.fi
@kaarnaliving
@kideco.fi
@lastentavaratalohuvikumpu
@lelukauppa_tingeling
Natural (Oulu) 
@ozbaby_lastentarvikeliike
@pur_kauppa
@wauvakauppa
  • Blogissa nyt ohje tähän ihanaan vegaaniseen mangojuustokakkuun! 😍 .
.
.
#mangojuustokakku #vegaaninen #vegaanihaaste #vegaaninenjuustokakku #vegaaninenkakku #juustokakku #kakku #leivontablogi #vegaanileivonta #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #ihanitsetehty #leivojakoristele #baking #bakingblog #mangocheesecake #vegan #vegancheesecake #dairyfree #veganbaking

minkavi

X