MAUSTEINEN JA MEHEVÄ PORKKANAKAKKU


Osa teistä blogin lukijoista ehkä muistaakin, että porkkanakakku on ehdottomasti yksi lempi leivonnaiseni. Pohjan tulee olla mehevää ja mausteista, sekä kuorrutetta sopivassa suhteessa leivonnaisen kanssa. Päätin leipoa pitkästä aikaa porkkanakakkua pojan syntymäpäiville ja se osoittautui hyväksi ideaksi näillä helteillä. Kakku pysyy hyvin kasassa, jolloin se on helppo siirtää tarvittaessa takaisin jääkaappiin ja taas tarjolle.

Löysin Annin Uunissa-blogista herkullisen kuuloisen reseptin maailman parhaaseen porkkanakakkuun ja muokkasin reseptin itselleni sopivaksi. Lisäsin mm. kanelin ja inkiväärin määrää, sillä pidän mausteisesta porkkanakakusta. Lisäksi vaihdoin ruokokidesokerin fariinisokeriin ja tein taikinan 1,5 kertaisena suurempaan vuokaan. Tällä reseptillä tulee kyllä mielettömän herkullinen ja mehevä porkkanakakku!

MAAILMAN PARAS PORKKANAKAKKU vuoka 26cm

KAKKUPOHJA
5 munaa
4,5dl fariinisokeria
4,5dl rypsiöljyä
6,75dl vehnäjauhoja
1,5tl ruokasoodaa
1,5tl leivinjauhetta
2,5tl kanelia
1-1,5tl inkivääriä jauhettuna
0,5tl suolaa
1tl vaniljasokeria
450g porkkanoita raastettuna
125g hasselpähkinärouhetta

1. Mittaa kulhoon munat ja fariinisokeri. Vatkaa sekaisin ja lisää joukkoon rypsiöljy. Sekoita sähkövatkaimella.
2. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi.
3. Lisää lopuksi porkkanaraaste ja pähkinärouhe.
4. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista uunin keskitasolla +180 asteessa noin 40-50 minuuttia. Jos pohja uhkaa tummua liikaa, laita vuoan päälle pala foliota paistoajan lopussa. Tarkista pohjan kypsyys keskeltä puutikulla.
5. Anna valmiin kakkupohjan jäähtyä, peitä kelmulla ja täytä mielellään seuraavana päivänä.



KUORRUTE
450g maustamatonta tuorejuustoa
200g pehmeää voita
n.9dl tomusokeria

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri sekaisin sähkövatkaimella. Lisää tuorejuusto ja vatkaa täyte tasaiseksi.
2. Leikkaa kakkupohja kahteen osaan ja täytä väli ja päällimmäinen kerros kuorrutteella.
3. Koristele esimerkiksi tuoreilla marjoilla ja hasselpähkinärouheella.

Suosittelen leipomaan porkkanakakun valmiiksi tarjoilua edeltävänä päivänä. Kakku kannattaa tosin kuorruttaa vasta tarjoilupäivänä, mutta tarvittaessa myös kuorrutteen voi laittaa kakun päälle myös leivontapäivänä. Porkkanakakku mehevöityy entisestään ja säilyy hyvänä vielä muutamankin päivän valmistuksen jälkeen.

Blogista löytyy reseptit myös näihin herkkuihin:

Mehevät porkkanaleivokset

Porkkanakakkudonitsit

Porkkana-kuppikakut tuorejuustokuorrutteella

Kommentit (10)

Tätä reseptiä odottelinkin kun näin kuvan instassa 🙂 Kiitos, menee ensi viikonloppuna testiin.

Kiva kuulla että meinaat leipoa tätä! Toivottavasti maistuu 🙂

Nam, tämä(kin) menee testiin! Porkkanakakku on mun mieheni lempparia.
Ja vitsit että olet koristellut kakun ihanasti!! Jotenki yhdistän porkkanakakun aina syksyyn, mutta tämä on ihanan kesäinen herkku.

Minäkin miellän porkkanakakun syksyn herkuksi, sillä usein leivon porkkanakakkua syntymäpäivilleni 🙂 Tuoreet marjat sopivat ihanasti koristeeksi ja tosiaan tekevät kakusta kuin kakusta heti kesäisen herkun. Voi että kun saisi tätä nyt palan!

Herkullisen näköinen. Porkkanakakku on kyllä yksi parhaimmista!

Kiitos! Porkkanakakku on kyllä niiin herkullista 🙂

Eikö jauhoja käytetä ollenkaan?

Hei!
Kiitos kommentista ja pahoittelut että en ole ollut tarkkana reseptin kanssa. Nyt vasta itsekin huomasin, että jauhojen määrä oli jäänyt ohjeesta kokonaan pois vaikka niitä siihen tuleekin. Oikoluen reseptit aina moneen kertaan, mutta näköjään sitä on välillä näin sokea ja noinkin tärkeä ainesosa on jäänyt vahingossa pois. Kiitos kun huomasit tämän, korjasin tuon nyt myös postaukseen 🙂

Kommentoi juttua: MAUSTEINEN JA MEHEVÄ PORKKANAKAKKU

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Terkkuja Kreikasta! 🇬🇷 Ollaan syöty joka päivä fetasalaattia, tsatsikia ja oliiveja, juotu tuorepuristettua appelsiinimehua ja litroittain vettä. Uitu meressä ja uima-altaalla ja käyty läpi sääntöjä: allas-alueella ei juosta, aikuisten altaaseen ei hypitä ja vettä ei roiskuteta muiden päälle. Tänään meni vihdoin "aikuisten ihan tyhmät säännöt" perille 😂 Ja vietettiinkin melkein koko päivä altaalla. Täällä on ihanaa! ☀️
.
.
.
#loma #kesäloma #kreikka #zakynhtos #argassi #oliivit #lomamatka #aurinkomatkat #holiday #holidayvibes #greek #greece #zante #olives #lifeisgood
  • Terkkuja pakkausrumban keskeltä 😁👋 Matkalaukut täynnä puuhakirjoja, kesävaatetta ja vähän lukemistakin 🤔 Jossain sanottiin hyvin, että optimistisinta maailmassa on se kun äiti pakkaa perhelomalle kirjan mukaan 😂 
Vielä piti yhdet kahvit keittää ja seuraavat juodaan sitten aamulla Kreikassa. Voi kyllä lähteä hyvillä mielin, kun tietää että täällä on niin hyvät talovahdit pitämässä kodista huolta ❤️ .
.
.
#loma #kesäloma #lomamatka #aurinkomatkat #kreikka #kahvi #kahvihetki #muumimuki #holiday #summer #vacayvibes #greece #coffee #moominmug #lifeisgood
  • Tasan kaks viikkoa sitten juhlittiin ja syötiin näitä ihania pikkulettuja täytteineen 🥞 Kirjoittelen blogiin vielä meidän juhlista ja tarjoiluista, niitä kun ootte paljon kyselleet! ☺️ Mutta nyt pakko rojahtaa hetkeksi sohvalle ja sit nukkumaan. Kauniita unia! 😴
.
.
#juhlat #syntymäpäivät #syntymäpäivätarjoilut #pikkuletut #lettubuffet #lettukestit #letut #synttärit #ihanitsetehty #leivojakoristele #leivontablogi #kotiliesi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #birthday #pancakes #pancakebuffet #yummy
  • Kaupallinen yhteistyö @beliani_suomi 🌿

Me ollaan uudistettu koko alkukesä takapihaa ja täällä viihtyy nyt ihan super hyvin! ☀️ Yhteistyössä Belianin kanssa meidän terassille valikoitui tämä ihana Messina-sohvasetti, johon kuuluu lisäksi kaksi pöytää. Tykkään nurkkauksesta niin paljon! Blogista löytyy uusi postaus ja lisää kuvia, suora linkki profiilissa 🙂
〰️ Koodilla MINKA10 saat -10% koko @beliani_suomi valikoimasta! 😍
〰️ Blogista löytyy myös koodi, jolla saat erikseen alennuksen juuri tästä ihanasta sohvasetistä!
.
.
#yhteistyö #belianisuomi #mybeliani #beliani
  • Ah mitä jäätelöä! Ja vielä niin helposti ja nopeasti 🤭 Kurkkaa blogista ohje, jos haluat kokeilla tätä ihanaa kinuski-herukkajäätelöä 😍
×
×
×
#jäätelö #pikajäätelö #herukkajäätelö #punaherukka #kinuski #kinuskijäätelö #itsetehtyjäätelö #kotiliesiruokablogit #kotiliesi #kotiliesiblogit #ihanitsetehty #herkkuhetki #icecream #redcurrant #caramelsauce
  • Aamukahvit tästä mukista, tätä olikin jo odotettu! 💛 Ihanaa viikonloppua!
×
×
×
#aamukahvi #kahvi #kahvihetki #muumimuki #muumimukikeräilijä #coffee #coffeetime #moominmug # #moominvalleypark #moominvalleymug #japanese #muminmuggar #muminmugg
  • Kolme vuotiaan juhlat oli eilen ja meillä oli aivan ihana päivä! 😍 Stoorien puolella lisää tunnelmia eiliseltä ja lisää on tulossa blogiin, kunhan ehdin käydä kaikki kuvat läpi. Tänä vuonna Hemmo toivoi kakkuun sitruunaa ja mansikkaa, joten päädyin tällaiseen sitruunajuustokakkuun jonka kuorrutin sveitsiläisellä marengilla. Helteellä saa kyllä olla tarkkana tarjoilujen kanssa, mutta uskon että marengin ansiosta kakku pysyi edes joten kuten kasassa 😅🍋
×
×
×
#syntymäpäivät #syntymäpäivätarjoilut #kakku #syntymäpäiväkakku #synttärikakku #juustokakku #sitruuna #marenki #sveitsiläinenmarenki #marenkikakku #sitruuna #mansikka #juhlat #leivontablogi #leivonta #kotiliesi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiblogit #birthday #birthdaycake #cheesecake #lemoncheesecake #meringue #meringuecake #swissmeringue #swissmeringuecake #strawberries #baking #bakingblog

minkavi

X