Helppo ja nopea omenapiirakka (myös gluteeniton versio)

Pääsin keräämään ystävän pihalta pienen kulhollisen omenoita, joista osa päätyi tähän piirakkaan. Välillä on kiva leipoa jotain nopeaa kahvipöytään ja sen vuoksi tällaiset yhden kulhon taikinat ovat tosi käteviä. Sähkövatkaintakaan ei tarvita, sillä ainekset vain sekoitetaan keskenään ja taikina levitetään vuokaan.

Sain tämän ohjeen mummiltani, joka oli muokannut taikinan vielä gluteenittomaksi. Täytteeksi voi laittaa hyvin myös esimerkiksi mustikoita.

OMENAPIIRAKKA     vuoka 26cm

2 munaa
2dl sokeria
100g voita
1dl maitoa/piimää/jogurttia
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
5 pientä omenaa
2tl kanelia
2rkl fariinisokeria

1. Vispaa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon sokeri, sulatettu voi ja maito.
2. Lisää vehnäjauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä voideltuun piirakkavuokaan.
3. Kuori ja pilko omenat pieniksi lohkoiksi ja painele taikinaan. Ripottele päälle kanelia ja fariinisokeria.
4. Paista uunissa 175 asteessa noin 25 minuuttia. Tarjoile vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera.

Vinkki!
– Saat piirakasta helposti gluteenittoman vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomiin jauhoihin. Voit laittaa esimerkiksi 2dl gluteenitonta jauhoseosta ja 1dl maissijauhoja.

Omenoista ajattelin leipoa vielä ainakin omenapullaa ja myös hilloa olisi kiva tehdä lettujen kanssa. Suosittelen muuten kokeilemaan tätä aiemmin tekemääni herkkusuun omenatoscaa, joka vie kielen mennessään!

Kommentit (3)

Näyttäö kyllä herkulta! Täytyypä kokeilla, nämä helpot ja nopeat reseptit on k

Kiitos! Tämä on ihana resepti juuri sen vuoksi, että saa vähällä vaivalla hyvää piirakkaa 🙂

Höh, karkasi.. siis on kyllä parhaita, piti sanomani! 🙂

Kommentoi juttua: Helppo ja nopea omenapiirakka (myös gluteeniton versio)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Me jouduttiin tänään perumaan puistotreffit, kun tuntuu että ollaan tulossa kipeäksi. Jäätiin siis kotiin ja leivottiin pullaa 😊
.
.
.
#pullapäivä #pulla #leivonta #voisilmäpulla #voisilmäpullat #leivontablogi #leivontapäivä #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #ihanitsetehty #kahvi #kahvihetki #pullakahvit #baking #bakingblog #coffee #buttersugarbun #buttereyebun
  • Tänään me paistettiin banaanilettuja nimipäivien kunniaksi ja päätin jo aiemmin, että kerron pojan nimen täällä ja blogissa juuri tänään. Hyvää nimipäivää meidän ihana Hemmo! ❤️ Blogissa uusi postaus, jossa kerron myös mitä nimiä me oltiin aluksi suunniteltu ja miten kerroimme nimen muille ☺️
.
.
.
#nimipäivä #nimipäivät #banaaniletut #banaanipannarit #lettukestit #nallepannarit #herkkuhetki #nimpparit #taapero #heinäkuiset2016 #uusipostausblogissa #pancakes #bananapancakes #loveyoutothemoonandback
  • Viikonlopun menojen jälkeen alkoi taas arki ja tänään aamupala näytti vähän erilaiselta, kuin eilinen hotelliaamiainen 😁 Rakastu Arkeen-lautanen saatu @martinex.fi 🍍
.
.
.
#arki #maanantai #ananas #mansikka #kahvihetki #astiat #rakastuarkeen #nautihetkestä #rakastuarkeennautihetkestä #monday #pineapple #strawberries #coffeetime #lifeisgood
  • Tästä kakusta löytyy päältä rapea ja sisältä pehmeä marenkipohja. Reunoilla itse keitettyä kinuskia ja täytteenä kerma-mascarponevaahtoa. Päälle vielä reilusti tuoreita marjoja ja täydellinen pavlova-kakku on valmis! 😘

Tein pavlovapohjan @dansukkersuomi  ohjeella. Suora linkki uuteen postaukseen löytyy profiilista 👆

Ihanaa viikonloppua! ❤️
.
.
.
#leivonta #leivontablogi #ihanitsetehty
#pavlova #pavlovakakku #marenki #marenkikakku #kinuski #kinuskikakku #marjat #mansikkakakku #kesäkakku #kesäjuhlat #juhlatarjoilut #tarjoiluideat #leivojakoristele #gluteeniton #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #pavlovacake #meringue #meringuecake #strawberrycake #cake #glutenfree #bakingblog #baking #ilovebaking
  • Torstaista on muodostunut meillä siivouspäivä. Mun mielestä on ihanaa aloittaa perjantai ja viikonlopun vietto niin, että on edes vähän siistimpi koti 😁 Siivoan kyllä joka päivä jotain, mutta usein torstaisin vaihdan myös lakanat ja pesen lattiat jos jaksan.

Meillä on takapiha ihan mullin mallin salaojaremontin vuoksi, joten ostin muutamia yrttejä sisälle ennen kuin voidaan laittaa ne ulos multiin. Tämä yrttituukku on saatu @martinex.fi ja kuuluu ihanaan Rakastu Arkeen-sarjaan.

Onko sulla joku tietty siivouspäivä? ✨
.
.
.
#koti #siivouspäivä #olohuone #sisustus #instablogitfinland #meilläkotona #olohuoneensisustus #yrtit #yrttiruukku #rosmariini #rakastuarkeen #nautihetkestä #rakastuarkeennautihetkestä #martinexfi #martinex #home #homesweethome #livingroom #interior #herbs #decor #homedecor
  • Meidän sunnuntain brunssipöydästä löytyi näitä ihania rocky roadeja! Sattumina popcornia, lakritsia, vaahtokarkkeja ja suolapähkinöitä. Makean ja suolaisen yhdistelmä sopii rocky roadiin niin hyvin 😊 Kurkkaa ohje blogin uudesta postauksesta!
.
.
.
#rockyroad #suklaa #suklaaherkut #popcorn #lakritsi #suolapähkinä #vaahtokarkki #ihanitsetehty #leivontablogi #ruokablogi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #chocolate #marshmallow #peanuts #liquorise #bakingblog
  • Kaupallinen yhteistyö: @lego ✨
Meidän olohuoneen on vallannut junarata! Saatiin yhteistyönä Lego Duplo höyryjuna, josta on riittänyt iloa koko perheelle. Innostuttiin tästä niin paljon, että käytiin jo ostamassa lisäosia rataan 😀
▪️Junaa on helppo liikuttaa kevyesti painamalla eteen- ja taaksepäin.
▪️Rataan kuuluu viisi erilaista toimintopalikkaa, joiden kohdalla juna mm. pysähtyy, vaihtaa suuntaa tai valot syttyvät ja sitä voi tankata.
▪️Juna toimii myös hauskalla puhelimeen ladattavalla sovelluksella. Sen avulla junaa voi liikuttaa, vaihtaa valojen väriä, jarruttaa, antaa kuljettajalle eväitä ja pelata erilaisia junaan liittyviä pelejä.
▪️Tää rata on ollut meidän olohuoneen matolla jo viikon verran. Ollaan rakenneltu erilaisia ratoja, taloja radan ympärille ja keksitty tosi kivoja leikkejä! 😊
.
.
.
#legoduploplayoutloud #legoduplo #yhteistyö @lego #junarata #höyryjuna #duplo #duplojuna #duplot #taapero #olohuone #junaleikit

minkavi

X