Isänpäivä ja ideoita brunssipöytään

Tänä vuonna isänpäivän perinteinen päivällinen vaihtui meidän luona vietettyyn aamupäivään ja yhteiseen brunssiin. Mikäs sen parempi tapa viettää aikaa perheen kesken ja nauttia herkuista.

Pöydästä löytyi mm. jo tavaksi muodostunut juustolautanen hilloineen ja kekseineen. Lisäksi valmistin erilaisia täytettyjä kolmioleipiä ja miesten toiveesta pöydästä löytyi tietenkin pekonia. Äitini paistoi pikkulettuja suolaisen täytteen kanssa ja makeana herkkuna tarjoilin panna cottaa sekä jäädytettyä suklaakakkua Nina Lincolnin ohjeella.

Tarkoitus oli tehdä kaikille myös smoothiet, mutta valitettavasti meidän vastikään ostettu blenderi hajosi ja smoothiet jäi sitten tekemättä. Kaikki maistui kyllä tosi hyvin ja ruokaa oli paljon. Osa vietiin vielä myöhemmin mukanamme sukuloimaan mennessä.

 

 

 

ISÄNPÄIVÄN BRUNSSI

 

 

 

 

 

 

 

 

Olin katsonut joskus aiemmin Pinterestistä kivoja ideoita isänpäiväaskarteluun ja tehtiin sitten tällainen kortti yhdessä taaperon kanssa. Mielestäni tämä on aivan ihana! Olen ajatellut, että jos tehdään joka vuosi pojan kanssa tämän tyyliset isänpäiväkortit niin näistä jää ihanat muistot ja myöhemmin voi seurata käden- ja jalanjäljen kasvua vuosi vuodelta. Kortin taakse kirjoitettiin pojan omia ajatuksia iskästä, eikä hän meinannut millään malttaa odottaa aamulla että pääsee antamaan kortin ja lahjan.

Isi on tosi pitkä ja syödään aina ruokaa yhdessä. Isi tykkää katsoa jalkapalloa ja uida mun kanssa.

 

 

Viime vuoden isänpäivänä tein suolakinuski-juustokakkua, joka oli ihan mielettömän hyvää! Tänä vuonna päädyin tekemään kahta eri jälkiruokaa, joista toinen oli Nina Lincolnin ohjeella tehtyä jäädytettyä suklaakakkua ilman liivatetta ja toinen herkullista panna cottaa. Kirjoittelen myöhemmin brunssin reseptejä blogiin ja lisään niihin myöhemmin linkit myös tähän postaukseen.

Paljon onnea vielä kaikki isät! ♥

 

Seuraa uusia päivityksiä ja muita juttuja myös Facebookissa ja Instagramissa!

Kommentit

Kommentoi juttua: Isänpäivä ja ideoita brunssipöytään

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Tänään me paistettiin banaanilettuja nimipäivien kunniaksi ja päätin jo aiemmin, että kerron pojan nimen täällä ja blogissa juuri tänään. Hyvää nimipäivää meidän ihana Hemmo! ❤️ Blogissa uusi postaus, jossa kerron myös mitä nimiä me oltiin aluksi suunniteltu ja miten kerroimme nimen muille ☺️
.
.
.
#nimipäivä #nimipäivät #banaaniletut #banaanipannarit #lettukestit #nallepannarit #herkkuhetki #nimpparit #taapero #heinäkuiset2016 #uusipostausblogissa #pancakes #bananapancakes #loveyoutothemoonandback
  • Viikonlopun menojen jälkeen alkoi taas arki ja tänään aamupala näytti vähän erilaiselta, kuin eilinen hotelliaamiainen 😁 Rakastu Arkeen-lautanen saatu @martinex.fi 🍍
.
.
.
#arki #maanantai #ananas #mansikka #kahvihetki #astiat #rakastuarkeen #nautihetkestä #rakastuarkeennautihetkestä #monday #pineapple #strawberries #coffeetime #lifeisgood
  • Tästä kakusta löytyy päältä rapea ja sisältä pehmeä marenkipohja. Reunoilla itse keitettyä kinuskia ja täytteenä kerma-mascarponevaahtoa. Päälle vielä reilusti tuoreita marjoja ja täydellinen pavlova-kakku on valmis! 😘

Tein pavlovapohjan @dansukkersuomi  ohjeella. Suora linkki uuteen postaukseen löytyy profiilista 👆

Ihanaa viikonloppua! ❤️
.
.
.
#leivonta #leivontablogi #ihanitsetehty
#pavlova #pavlovakakku #marenki #marenkikakku #kinuski #kinuskikakku #marjat #mansikkakakku #kesäkakku #kesäjuhlat #juhlatarjoilut #tarjoiluideat #leivojakoristele #gluteeniton #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #pavlovacake #meringue #meringuecake #strawberrycake #cake #glutenfree #bakingblog #baking #ilovebaking
  • Torstaista on muodostunut meillä siivouspäivä. Mun mielestä on ihanaa aloittaa perjantai ja viikonlopun vietto niin, että on edes vähän siistimpi koti 😁 Siivoan kyllä joka päivä jotain, mutta usein torstaisin vaihdan myös lakanat ja pesen lattiat jos jaksan.

Meillä on takapiha ihan mullin mallin salaojaremontin vuoksi, joten ostin muutamia yrttejä sisälle ennen kuin voidaan laittaa ne ulos multiin. Tämä yrttituukku on saatu @martinex.fi ja kuuluu ihanaan Rakastu Arkeen-sarjaan.

Onko sulla joku tietty siivouspäivä? ✨
.
.
.
#koti #siivouspäivä #olohuone #sisustus #instablogitfinland #meilläkotona #olohuoneensisustus #yrtit #yrttiruukku #rosmariini #rakastuarkeen #nautihetkestä #rakastuarkeennautihetkestä #martinexfi #martinex #home #homesweethome #livingroom #interior #herbs #decor #homedecor
  • Meidän sunnuntain brunssipöydästä löytyi näitä ihania rocky roadeja! Sattumina popcornia, lakritsia, vaahtokarkkeja ja suolapähkinöitä. Makean ja suolaisen yhdistelmä sopii rocky roadiin niin hyvin 😊 Kurkkaa ohje blogin uudesta postauksesta!
.
.
.
#rockyroad #suklaa #suklaaherkut #popcorn #lakritsi #suolapähkinä #vaahtokarkki #ihanitsetehty #leivontablogi #ruokablogi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #chocolate #marshmallow #peanuts #liquorise #bakingblog
  • Kaupallinen yhteistyö: @lego ✨
Meidän olohuoneen on vallannut junarata! Saatiin yhteistyönä Lego Duplo höyryjuna, josta on riittänyt iloa koko perheelle. Innostuttiin tästä niin paljon, että käytiin jo ostamassa lisäosia rataan 😀
▪️Junaa on helppo liikuttaa kevyesti painamalla eteen- ja taaksepäin.
▪️Rataan kuuluu viisi erilaista toimintopalikkaa, joiden kohdalla juna mm. pysähtyy, vaihtaa suuntaa tai valot syttyvät ja sitä voi tankata.
▪️Juna toimii myös hauskalla puhelimeen ladattavalla sovelluksella. Sen avulla junaa voi liikuttaa, vaihtaa valojen väriä, jarruttaa, antaa kuljettajalle eväitä ja pelata erilaisia junaan liittyviä pelejä.
▪️Tää rata on ollut meidän olohuoneen matolla jo viikon verran. Ollaan rakenneltu erilaisia ratoja, taloja radan ympärille ja keksitty tosi kivoja leikkejä! 😊
.
.
.
#legoduploplayoutloud #legoduplo #yhteistyö @lego #junarata #höyryjuna #duplo #duplojuna #duplot #taapero #olohuone #junaleikit
  • Eilen oli ihana äitienpäivä ❤️ Sain onnitella omaa äitiä, mummoa ja mummia. Olen onnekas kun he kaikki ovat täällä ja osa meidän elämää. Ja että meillä on ihana ja niin rakas poika. Äitiys ei ole itsestäänselvyys. Olen onnellinen kun saan olla äiti! Ehkä vielä jonain päivänä useammallekin lapselle, mutta ainakin yhdelle maailman rakkaimmalle ❤️
.
.
.
#äidit #äitienpäivä #äiti #äitienpäiväkortti #äitienpäiväbrunssi #brunssi #perhe #miramallius #mother #mothersday #brunch #mothersdaybrunch #art #mothersdaycard #family #loveyoutothemoonandback

minkavi

X