Kinuski-pavlova tuoreilla marjoilla

Tänä vuonna tein äitienpäiväkakuksi pavlovan. Olin jo pidemmän aikaa pyöritellyt päässä ajatusta marengin ja itse keitetyn kinuskin yhdistelmästä ja nyt pääsin vihdoin toteuttamaan ideani.

Pavlova on balettitanssija Anna Pavlovan mukaan nimetty kakku, josta löytyy siis alimpana marenkikerros. Uunissa kypsennetty marenkipohja täytetään yleensä kermavaahdolla ja tuoreilla marjoilla. Tein pavlovan Dansukkerin ohjeella lisäten vain hieman vaniljasokerin määrää.

Omaan versiooni keittelin vielä kinuskin, jonka valutin jäähtyneen marengin päälle ja reunoille. Täytteestä löytyy kerma-mascarponevaahtoa sekä runsaasti tuoreita marjoja. Täytyy sanoa että kinuskin ja kesäisen marenkikakun yhdistelmä oli aivan ihana.

Tämä kakku kruunaa kesän juhlat!

 

KINUSKI-PAVLOVA TUOREILLA MARJOILLA (G) 10-12 annosta

Marenki:

6 munanvalkuaista

teelusikan kärjellinen suolaa

5dl sokeria

2tl vaniljasokeria

2tl etikkaa

  1. Aloita vaahdottamalla valkuaiset ja ripaus suolaa kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sokeri, vaniljasokeri ja etikka.
  2. Jatka vatkaamista, kunnes marenki on paksua ja kiiltävää ja pysyy hyvin muodossaan.
  3. Levitä marenkivaahto leivinpaperin päälle pellille pyöreäksi (halkaisija noin 25cm) levyksi. Tee lusikan avulla pienet reunat.
  4. Paista uunin keskitasolla 100 asteessa noin 1,5 tuntia. Sammuta tämän jälkeen uuni, avaa hieman luukkua ja anna marengin olla uunissa vielä 30-60 minuuttia.
  5. Anna marenkipohjan jäähtyä ritilän päällä yön yli ja täytä kakku seuraavana päivänä. Voit hyvin valmistaa kinuskin myös täyttöä edellisenä päivänä. Katso tähän ohjeet alempaa.
  6. Valuta jäähtynyt kinuski marenkipohjan reunoille ja keskelle. Laita hetkeksi jääkaappiin, jotta kinuski jähmettyy.
  7. Lisää kerros pilkottuja marjoja kinuskin päälle ja levitä päälle kerma-mascarponevaahto pieneksi keoksi. Viimeistele kakku marjoilla ja lisää koristeeksi tuoreita mintunlehtiä. Sihtaa päälle tomusokeria ennen tarjoilua.

Kinuski:

2dl kermaa

2dl fariinisokeria

  1. Mittaa kerma ja fariinisokeri pieneen kattilaan.
  2. Kuumenna ja anna kiehua ja kuplia miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia, kunnes kinuski alkaa paksuuntua.
  3. Jäähdytä kinuski hyvin ennen kuin kaadat sen maregin päälle. Halutessasi voit valmistaa kinuskin kakun täyttöä edeltävänä päivänä samaan aikaan marenkipohjan kanssa. Anna kinuskin jäähtyä ja siirrä jääkaappiin. Lämmitä kinuskia seuraavana päivän hetken aikaa mikrossa, jotta se notkistuu.

Täytteeksi:

2dl vispikermaa

250g mascarponejuustoa

1dl tomusokeria

1tl vaniljasokeria

2tl sitruunamehua

500-600g tuoreita marjoja

  1. Vaahdota kerma. Notkista toisessa kulhossa mascarpone ja mittaa joukkoon tomusokeri, vaniljasokeri ja sitruunamehu.
  2. Lisää vaahto mascarponen joukkoon sähkövatkaimella sekoittaen. Täytä kakku ohjeen mukaan.

Kurkkaa myös nämä:

 

Voit käyttää kakkuun mitä tahansa tuoreita marjoja ja halutessasi voit säästää osan kinuskista marjojen päälle valutettavaksi. Pavlova on  gluteeniton, joten sopii myös sen puolesta hyvin juhlapöytään gluteenittomaksi tarjottavaksi.

 

Kommentit (2)

Ihana! Niin kaunis! Voisin kokeilla onnistuisiko tästä vegaaninen versio aquafaballa, oatlyn ”juustolla” ja soijavispillä 😛 Osaatko sanoa, että mikä kasviskerma olisi paras tuohon kinuskiin?

Voi kiitos paljon! Ja hei mulla oli ihan sama idea mielessä, että tekisin tästä vielä vegaanisen version! 🙂 Mulla on kokemusta ainoastaan Kaslink Aito-kaurakermasta kinuskin keittämiseen ja se ainakin toimi hyvin! Tuuthan hei kertomaan millainen lopputulos oli, jos kokeilet itse tästä vegaanista versiota? <3

Kommentoi juttua: Kinuski-pavlova tuoreilla marjoilla

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Ihanaa tiistaita! 🌸
×
×
×
#koti #keittiö #meilläkotona #ruusut #ruusukimppu #astiakaappi #muumimukit #instablogitfinland #instablogit #sisustus #homesweethome #kitchen #kitchendecor #roses #moominmugs #myhome #interiordesign
  • Yhteistyössä @sudio ☀️
Kesäpäivän pieni oma hetki jääkahvin, marjojen ja podcastien parissa. Ihan parasta! 😎
Sain uudet langattomat Sudion Tolv-kuulokkeet, joissa on uudistettu kannettava latauskotelo. 🔸Molemmissa kuulokkeissa on mikrofoni, eli voin musiikin kuuntelun lisäksi puhua puhelimessa kuulokkeet päässä. Niin kätevää! 🔸Langaton kantomatka 15 metriä ja toistoaika näissä kuulokkeissa on jopa 35 tuntia.
🔸Mun pelastus kun voin samalla kuunnella musiikkia, podeja tai kavereiden ääniviestejä ja tehdä kotitöitä 😂
〰️ Koodilla minka15 saat -15% alennusta Sudion tilauksesta ja mukaan lähtee myös uusi kuvassa näkyvä kangaskassi!
×
×
×
#yhteistyö #sudio #sudiomoments #sudiosweden #sudiotolv #tolv #kuulokkeet #langaton #kesä #kesäloma #jääkahvi #podcast #tolvblack #music #summer #icedcoffee #berries #lifeisgood
  • Hyvää juhannusta! 🌼
×
×
×
#juhannus #juhannus2019 #keskikesä #keskikesänjuhla #kesä #mansikat #mansikka #midsummer #happymidsummer #strawberries #summer #holiday #lifeisgood
  • Huomenta! ☀️ Tänään luvassa kiva päivä, kun istutetaan terassin istutuslaatikkoon yrttejä ja  kukkia ja ehkä vielä muutama köynnös lisää. Lisäksi olisi luvassa uuden grillin kasaus, jotta päästään illalla grillaamaan 😊 Vielä riittää myös sisustettavaa terassilla, mutta kyllä täällä jo hyvin viihtyy! 🌼
×
×
×
#terassi #kesä #aamupala #aamukahvi #takapiha #sisustus #terassinsisustus #omakoti #meilläkotona #muumimuki #instablogitfinland #jysksuomi #jysk #oatly #breakfast #coffee #moominmug #terrace #backyard #summer #hmhome
  • Leivoin aivan ihanaa gluteenitonta mansikka-raparperipiirakkaa 😊 Blogista löytyy ohje pellilliseen. Tässä ihana herkku vaikkapa juhannuksen kahvipöytään tai viemisiksi kesämökille!🌼
×
×
×
#leivonta #leivontablogi #raparperipiirakka #maisemakahvilanraparperipiirakka #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #kotiliesi #leivojakoristele #ihanitsetehty #raparperileivonnaiset #raparperi #mansikkaraparperipiirakka #gluteeniton #gluteenitonleivonta #kesä #baking #glutenfree #glutenfreebaking #rhubarbpie #rhubarb
  • Kaupallinen yhteistyö: @organixfood 🌼
🔸Me tehtiin tänään kesäretki omalle terassille! Herkuteltiin Organixin naksuilla, kekseillä ja hedelmäpaloilla.
🔸Nää on ihan parhaita herkkuja jo pienillekin sormiruokailijoille ja maistuu hyvin myös hieman isommallekin lapselle ☺️
🔸Organixin kaikki tuotteet ovat luomua ja ainesosaluettelot lyhyet. Me ollaan tykätty näistä tosi paljon!
×
×
×
#yhteistyö #organixfood #organixfi #organix #luomu #lastenruoka #sormiruoka #sormiruokailu #kesä #kesäloma #eväsretki #piknik #taapero #keksit #naksut #hedelmät #boostified #fingerfood #organic #babyfood #toddler
  • Huomenta! ☀️ Täällä on kahvit juotu ja nyt nautin aamuauringosta takapihalla. Viikonloppuna valmistui meidän uusi terassi ja pian pääsee kukkaostoksille! 🌻
×
×
×
#huomenta #aamu #aamupala #marjat #kesä #kesäloma #terassi #mansikka #pensasmustikka #vadelma #morning #breakfast #brekkie #berries #berrybowl #strawberries #blueberries #raspberries #summer #holiday #lifeisgood

minkavi

X