Mehevä kurpitsakakku tuorejuustokuorrutteella

Lupasin jakaa tänään tämän mehevän kurpitsakakun ohjeen. Valmistin kakkua varten kurpitsasosetta, josta osan laitoin sivuun ja ajattelin että voisimme leipoa siitä tänään lapsen kanssa kurpitsasämpylöitä.

Monet ovat kysyneet maistuuko valmis kakku kurpitsalta? Kurpitsa tuo taikinaan ihanan mehevän koostumuksen ja kauniin värin, mutta kurpitsa ei mielestäni maistu erityisesti valmiissa kakussa. Kaneli ja inkivääri tuovat kakkuun lisämakua ja tätä pohjaa paistaessa keittiöön leijaileekin aivan ihastuttava tuoksu!

Kurpitsakakku muistuttaa paljon porkkanakakkua, joka onkin yksi lempileivonnaisistani.

 

 

KURPITSAKAKKU TUOREJUUSTOKUORRUTTEELLA

vuoka 20cm

Pohja:

4 munaa

3dl fariinisokeria

3,5dl vehnäjauhoja

1,5tl leivinjauhetta

1tl ruokasoodaa

1tl vaniljasokeria

1,5rkl kanelia

1,5tl jauhettua inkivääriä

250g kurpitsasosetta

1dl rypsiöljyä

Koristeluun: pekaanipähkinöitä, kanelia, vaahterasiirappia

  1. Vaahdota munat ja fariinisokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  2. Mittaa toiseen kulhoon kuivat ainekset ja siivilöi ne muna-sokerivaahdon joukkoon. Kääntele tasaiseksi nuolijan avulla. Sekoita joukkoon kurpitsasose ja öljy.
  3. Kaada taikina irtopohjavuokaan, jonka pohjaan on pingotettu leivinpaperi ja reunat voideltu.
  4. Paista uunin keskitasolla 180 asteessa 35-40 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä hyvin, kääri kelmuun ja säilytä huoneenlämmössä.
  5. Kuorruta kakku seuraavana päivänä. Leikkaa pohja 2 tai 3 osaan ja levitä väleihin kuorrutetta. Koristele kakku pekaanipähkinöillä ja ripauksella kanelia. Viimeistele halutessasi lusikoimalla reunoille vaahterasiirappia juuri ennen tarjoilua.

Kuorrute:

400g maustamatonta tuorejuustoa

80g huoneenlämpöistä voita

8dl tomusokeria

2tl vaniljasokeria

  1. Sekoita voi ja tuorejuusto tasaiseksi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri ja vatkaa kuorrutetta muutaman minuutin ajan.

Kurpitsasoseen valmistus:

  1. Halkaise kurpitsa pituussuunnassa, koverra siemenet lusikalla ja aseta leivinpaperin päälle pellille halkaistu puoli ylöspäin.
  2. Kypsennä puolikkaita 180 asteessa noin 45 minuuttia. Kokeile kypsyyttä haarukalla.
  3. Koverra kurpitsan pehmeä sisus lusikalla kulhoon ja anna jäähtyä. Soseuta blenderissä tai sauvasekoittimella ja käytä leivontaan, ruokiin tai kuumiin juomiin.
  • Saat 1,5kg painavasta kurpitsasta (esim. talvikurpitsa, hokkaidokurpitsa,myskikurpitsa) noin 700-800g valmista sosetta. Osan voit halutessasi pakastaa myöhempää käyttöä varten. Jos käytät pienempää kurpitsaa, muista lyhentää kypsennusaikaa uunissa.

Lisää kurpitsaohjeita:

 

 

 

 

 

Voi että rakastan tätä aikaa kun tekee mieli leipoa mausteisia kakkuja, tehdä höyryäviä keittoja ja tuoreita sämpylöitä. Ja tästä onkin hyvä siirtyä vähitellen suunnittelemaan joululeivontaa.. Ensimmäiset luumutortut meillä paistettiin tällä viikolla ja glögipullo odottaa kaapissa.

Etupihan kataja sai pihavalot ylleen jo parisen viikkoa sitten ja tänään ripustelin jo lisää valoja takapihalle. Aika aloittaa joulufiilistely ihan kunnolla ja se tulee varmasti näkymään myös täällä blogin puolella. Luvassa tarjoiluideoita pikkujoulukauteen, muutamia kivoja arvontoja ja DIY-ideoita 🙂

Ihanaa marraskuun ensimmäistä päivää!

 

Kommentit

Kommentoi juttua: Mehevä kurpitsakakku tuorejuustokuorrutteella

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X