Askartelu

Karoliinan kaltaista ei löydy toista Suomesta: Valmistaa korkokenkiä kierrätysmateriaaleista – ja millaisia kenkiä valmistaakaan!

Kun Karoliina Nikitin ei löytänyt mistään haluamiaan kenkiä, hän päätti valmistaa ne itse. Hän opiskeli jalkinekisälliksi, etsi vintin kätköistä kangasaarteita ja ryhtyi Suomen ainoaksi korkokenkien valmistajaksi.

Kun useimmat näkevät sohvan, vanhat verhot, nahkahousut tai auton kuramatot, Karoliina Nikitin, 47, näkee korkokenkiä, nilkkureita ja tennareita. Sastamalan Keikyässä asuva kengäntekijä valmistaa jalkineita kierrätysmateriaaleista.

Karoliinan tekemien kenkien tekstiilimateriaalit ovat ylijäämä- ja kierrätystavaraa, kuten villakangastakki tai parisängyn vakosamettipeite. Nykyisin Karoliina käyttää mieluiten verhoilukankaita niiden tukevuuden ja kulutuskeston vuoksi.

”Kun aloitin, hankin materiaaleja kirpputoreilta. Nykyisin hankin kankaita verhoilijoilta ja kierrätystekstiilitavaratalosta”, Karoliina kertoo.

Nahka on kenkätehtaiden ylijäämää. Jalkineessa nahalta vaaditaan erityisiä ominaisuuksia, joten Karoliina käyttää vain siihen tarkoitettua nahkaa. Somisteissa voi käyttää myös kierrätysnahkaa.

Kengät ovat aina olleet Karoliinan heikkous

Karoliina muistelee, miten jo ala-asteella hänen oli pakko saada tietyt kengät: Neumanin suunnittelemat Pomarin mustat matalakantaiset mokkanilkkurit, joissa oli varrensuussa eri värisiä kaistaleita ja leopardikuvioiset pompadour-korkoiset nilkkurit.

Kun hän reilu kymmenen vuotta sitten näki lehdessä Lontoon metron istuinkankaista tehtyjä tennareita, joita ei voinut ostaa mistään, hän sai idean alkaa valmistaa kenkiä itse kierrätys- ja ylijäämämateriaaleista. Oman kodin vintti oli täynnä vanhoja vaatteita, joita hän ei ollut raaskinut heittää pois.

Kierrätysmateriaalien käyttö oli Karoliinan mielessä, kun hän meni opiskelemaan Kankaanpäähän Sataeden jalkinelinjalle 2010.

”Koulussa tein ensimmäiset kierrätysmateriaalitennarit. Tekstiili oli mieheni farkuista ja lasten flanellipaidasta.”

Tennarit saivat pohjat perheen ensimmäisen Toyotan kuramatosta. Noiden tennarien kaava Nikitinillä on edelleen käytössään.

Ainoa korkokenkävalmistaja Suomessa

Karoliina on ollut aina luova ja tykännyt tehdä kaikenlaista käsillään. Hän oli suorittanut aiemmin tarpeistonvalmistajan opinnot ja valmistunut artesaaniksi ja työskennellyt parissa elokuvassa rekvisiitta-assistenttina.

Kotiäitivuosien jälkeen kiinnostus kenkiin vei takaisin koulun penkille. Hän suoritti jalkinealan perustutkinnon 2011 ja yritysstoiminnan ohessa jalkinealan ammattitutkinnon. Tänä vuonna hän toivoisi saavansa valmiiksi mestarintutkinnon. Yrityksensä Kenkiks hän perusti tasan kymmenen vuotta sitten.

Kenkien lisäksi hän on suunnitellut myös pari laukkumallia, jotka soveltuvat oman malliston kenkiin sekä tehnyt koruja ja muita asusteita asiakkaiden toiveiden pohjalta.

Karoliina on omien tietojensa mukaan tällä hetkellä ainoa korkokenkävalmistaja Suomessa. Kotimaiset kenkätehtaat ovat siirtäneet tuotantoaan ulkomaille, ja osa on lopettanut.

”Konkurssipesistä olen saanut hankittua materiaaleja ja mittavan konekannan. Ostin esimerkiksi Hiacellisen jonkin kenkätehtaan pohjavarastoa, josta riittänee vuosiksi. Kotipihallani ulkorakennuksen pienessä kenkätehtaassani on 27 erilaista ompelukonetta.”

Karoliina Nikitin suunnittelee ja valmistaa kengät kokonaan itse

Inspiraatiota kenkiinsä Karoliina hakee muun muassa kenkäkirjoista ja -näyttelyistä. Hän ihailee historiallisia, etenkin rokokoo ja viktoriaanisen ajan jalkineita.

”Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, erityisesti pukeutumisen menneistä ajoista. On ihana sukeltaa kenkien avulla toiseen aikaan.”

Mallistossa on parikymmentä kenkämallia, joista suosituimpia ovat rokokookengät ja nilkkurit. Karoliina on nimennyt mallit itselleen tärkeiden henkilöiden mukaan.

”Rokokookenkä on Angelica romaanisankarittaren ja Clifterssin biisin mukaan, Hildat ovat saaneet nimensä isoäidiltä, korkeavartinen kenkä on nimetty Virginia Woolfin mukaan, Josefine löytyi Pikkunaisista ja Peter, Arthur ja Ruth on nimetty brittidekkaristien mukaan.”

Kengän valmistuksessa on noin sata työvaihetta

Kun kenkä on suunniteltu, valitaan materiaali, leikataan palat ja ommellaan ne yhteen.

”Sitten aletaan rakentaa kenkää. Lempivaiheeni on se, kun kengän pinkoo lestiin ja kenkä saa muotonsa. Kaksiulotteinen muuttuu kolmiulotteiseksi.”

Karoliina laskeskelee, että hän on valmistanut joitakin satoja pareja kenkiä. Hän tekee eri työvaiheita sarjana ja samaan aikaan valmistuu kolmesta kuuteen kenkäparia. Yhden kenkäparin valmistukseen kuluu useita tunteja.

”Työ ei käy koskaan tylsäksi, kun on paljon erilaisia työvaiheita, malleja ja materiaaleja. Parasta on se, kun näkee kenkäparin valmiina.”

”Käsintehdyltä kengältä haetaan erikoisuutta ja yksilöllisyyttä. Joillekin ne ovat ainoa vaihtoehto saada omiin jalkoihin sopivat ja kauniit kengät. Teen tilauksesta kenkiä esimerkiksi asiakkaille, joiden jalat ovat eri paria. On hienoa nähdä se riemu, kun he saavat vihdoin istuvat kengät.”

Kenkien hinnat läntevät parista sadasta. Kesän mehiläishoitokautta lukuunottamatta Karoliina työllistää itsensä kenkien teolla.

Lue myös: Vääränkokoiset sukat voivat aiheuttaa monenlaista haittaa jaloille – näin valitset sopivat sukat

Korkkareissa aamusta iltaan

Joskus kengäntekijällekin käy ikävästi – kenkä hiertää ja nostattaa rakkulat kantapäähän. Näin kävi muun muassa silloin, kun Nikitin lähti miehensä kanssa Lontooseen ja teki heille reissua varten uudet kengät. Uusilla kengillä yli 20 km kävely päivässä oli liikaa. Rakkolaastarillla ja pohjallisilla avitettuna sai loppureissunkin kävellä 20 km päivämatkoja.

”Hyvät kengät istuvat jalkaan kuin hansikas. Niillä pystyy olemaan koko päivän, juoksemaan ja kiipeilemään. Ne ovat itselleni se juttu, joilla säväytetään.”

Karoliina käyttää itse lähes aina korkokenkiä, joiden korot ovat maltilliset. Saappaita ja lenkkareita hän ei edes omista.

”Vain koiralenkillä ja mehiläispesillä käytän maihareita.”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Karoliinan kaltaista ei löydy toista Suomesta: Valmistaa korkokenkiä kierrätysmateriaaleista – ja millaisia kenkiä valmistaakaan!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.