
Tee itse makramee-amppeli ja ripusta kasvit kekseliäästi seinälle
Nyt huonekasvit ripustetaan seinälle. Puno näyttävä makramee-amppeli ja askartele rottinkiruukku nahkanauhan varaan.
Näyttävä makramee-amppeli
Tarvikkeet: Oksa, puukko, hiomapaperia, valkoista Paulina-punoskudetta, sakset, mitta.
- Kuori tukeva puunoksa puukolla ja hio hienolla hiomapaperilla. Kuivata oksa tarvittaessa sateelta suojassa.
- Leikkaa punoskuteesta kuusi noin kahden metrin mittaista lankaa, taita kaksin kerroin ja solmi oksaan vierekkäin. Taita työlangan silmukka oksan takaa alas, pujota langan päät silmukasta ja kiristä.
- Katso ohjeet makrameesolmuihin. Mallityön amppeleissa on käytetty tasosolmuja, kaksoistasosolmuja ja silmusolmuja. Tee luovasti erilaisia kuvioita työn edetessä tai suunnittele mallit etukäteen.
- Tee pesä kukkaruukulle kaksoistasosolmuilla. Solmi ensin eteen keskelle amppelin kaksi reunimmaista lankaa molemmilta sivuilta ja tee sitten lopuilla vierekkäisillä langoilla pari muuta solmua. Tee toinen solmukerros limittäin edellisen kanssa tukemaan amppelin pohjaa.
- Sido pohja kääresolmulla ja katkaise lankojen päät tasaisiksi hapsuiksi.
- Puno viisi erilaista ja erikokoista amppelia tukevaan oksaan, joka jaksaa kannatella ruukkujen painon. Kevyemmän kokonaisuuden saat lasipalloissa viihtyvillä ilmakasveilla.
Huom! Oksien keräily ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Ilman maanomistajan lupaa voit kerätä maahan pudonneita risuja.
Lue myös Dekolehti.fi:stä: Helppo vai haastavampi makramee-amppeli – kumman valitset?
Ruukkuamppeli seinälle
Tarvikkeet: Kevyitä punottuja suojaruukkuja, nahkaa joko valmiina litteänä nauhana, vanhasta vyöstä tai vaatteesta leikattuna nauhana, sakset, huonekalunauloja, vasara.
- Leikkaa nahasta 10 cm:n mittaisia pätkiä.
- Leikkaa lähelle punosruukkujen yläreunaa kolot nahkanauhoille.
- Pujota nauhojen päät ruukkujen läpi, taivuta kaksin kerroin ja kiinnitä huonekalunaulojen avulla seinälle.
Lue myös: Parkkinahkainen seinäkotelo ja koukku pitävät tavarat järjestyksessä
Kommentoi
Kommentoi juttua: Tee itse makramee-amppeli ja ripusta kasvit kekseliäästi seinälle
Kirsin tekemät amppelit minunkin kotonani koristavatniin keittiötä kuin verantaakin. Olen laittanut niihin niin maustekasveja kuin kukkiakin. Aina vaan haluaisin uusia makrametöitä, mutta seinille ei mahdu.