Käsityö

Villasukkien aika ei ole ohi – tutustuimme uusiin villasukkakirjoihin

Me kaikki suomalaiset tiedämme, että villasukkia tarvitaan ympäri vuoden. Siksipä ei ole ihme, että villasukkakirjoja ilmestyy kevään korvallakin. Tutustuimme uusimpiin.

Uudet kotimaiset villasukkakirjat putkahtelevat painosta neulojien iloksi, vaikka varsinainen sukkasesonki on jo tältä talvelta takana. Mutta kun kesäillan aurinko painuu mailleen ja ilta viilenee mökkiterassilla, on ihanaa vetää jalkaan juuri villasukat. Kirjat ovat siis ajankohtaisia nytkin. Uudet tai aiemmista kirjoistaan tai blogeista tutut tekijät opastavat, vinkkaavat ja inspiroivat.

Sukka-aapinen

Jos haluat mukaan nyt niin suosittuun sukkaneulonnan boomiin, mutta taidot ovat joko unohtuneet tai jääneet kokonaan oppimatta, Sukka-aapinen auttaa. Kirja on nimensä mukaisesti perusteos, jossa edetään aasta ööhön.

Moni meistä neulojista on oppinut taitonsa hiljalleen vuosien saatossa, eikä milloinkaan ole saanut kokonaiskuvaa neuleeseen vaikuttavista asioista. Perusteellisen opaskirjan lukeminen saattaa meillekin antaa uusia oivalluksia. Ja vinkkejä tehdä asiat eri tavalla kuin aina ennen.

Tässä kirjassa esimerkiksi opetetaan neljä erilaista kantapäätä. Se perinteinen kansakoulussa opittu on nimeltään hollantilainen kantapää. Kun se on hallinnassa on kiva koittaa ranskalaista kantapäätä, tiimalasikantapäätä tai neuloa kantapää jälkikäteen.

Villasukka-aapinen sisäsivut
Kuvat auttavat aina, niin myös kantapään tekemisessä.

Kirja on perusteellinen ja laaja. Sääli, että kirjan taitto on sekava. Välillä kuvissa on kuvateksti, välillä tekstiin viittaava numero ja usein ei mitään. Myös muita pieniä epäselvyyksiä on kirjaan jäänyt, esimerkiksi tekstissä selitetään mitä ovat silmukkatiheys ja kerrostiheys, mutta vinkkilaatikossa puhutaan neuletiheydestä. Aapisen pitäisi olla kauttaaltaan selkeistä selkein.

Hanna-Kaisa Hämäläinen, Kristel Nyberg ja Eeva Turkka: Sukka-aapinen, aloittelijan opas, Minerva 2018

Villasukkien vuosi

Kun silmukoiden luominen, jakaminen sukkapuikoille ja laskeminen niin vaaka- kuin pystysuunnassa on hallussa, voi tarttua Niina Lahtisen kirjaan. Kirja tarjoaa viidet sukat joka vuodenajalle, siis parikymmentä erilaista mallia. Suurin osa malleista on pintaneulemalleja, joukossa on neljät kirjoneulesukat.

Villasukkien vuosi -aukeama
Kirjan ohjeissa on kivoja ideoita, kuten näissä sukissa, joissa kärkikavennukset syntyvät kuvion osana.

Ohjeet ovat tekijän omien sanojen mukaan rautalangasta väännettyjä, mikä onkin osoittautunut hänen bloginsa seuraajien innokkuudesta päätellen hyväksi ratkaisuksi. Ohjeita on helppo seurata ja julkaistut ruutupiirrokset ovat reilun kokoisia.

Viola Virtamon ottamat kuvat ovat selkeät, kauniit ja kirkkaat, niissä kuviot erottuvat hyvin. Se on neulojalle plussaa, ruutupiirroksia on helppo lukea kun tietää mitä tavoittelee.

Niina Laitinen: Villasukkien vuosi, Moreeni 2018

Kommentoi

Kommentoi juttua: Villasukkien aika ei ole ohi – tutustuimme uusiin villasukkakirjoihin

Eva2

Hei!

Villasukkien vuosi -kirjaesittelyn alkuteksteissä on tekijän nimi erheellisesti Nina Lahtinen.

YT. Eva Roos-Rautakorpi

Sinun täytyy kommentoidaksesi.