Neulonta

Neulo pirteät pintaneulesukat

Helppo pintaneule tekee sukanvarsista kuohkeat.

Eloisasta, hiukan epätasaisesti värjätystä langasta neulotut pintaneulesukat ovat raikkaan näköiset. Neulos on helppoa toteuttaa neulomalla kahta erilaista kerrosta vuorotellen, kuvion kohtaa vain vaihdetaan viistosti.

Pintaneulesukat

Suunnittelija: Susanna Mertsalmi Koko: Noin 38 Langanmenekki: Novita Duo tai 7 Veljestä -lankaa (75 % villa, 25 % polyamidi, 100 g =212 m) tummansinistä 150 g. Sukkapuikot: Nro 3,5 tai käsialan mukaan. Joustinneule suljettuna neuleena: neulo *2 o, 1 n*, toista *–*. Sileä neule suljettuna neuleena: neulo kaikki kerrokset oikein. Pintaneule: neulo ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan. Toista 1.-16. krs:ia Tiheys: 22 s sileää neuletta = 10 cm

Pintaneulesukat

Neulo näin: Luo 48 s sukkapuikoille ja jaa silmukat neljälle puikolle, 12 s kullekin. Kerroksen vaihtumiskohta on I ja IV puikon välissä. Neulo suljettuna neuleena joustinneuletta 5 cm. Neulo 1 krs sileää neuletta ja kavenna samalla 2 s jokaiselta puikolta =40 s. Aloita pintaneule ruutupiirroksen mukaan ruutupiirroksen 1. krs:lta. Toista 8 s:n mallikertaa yhteensä 5 kertaa ja toista ruutupiirroksen kerroksia 1.-16.

Kun varren korkeus on 19 cm, neulo I ja IV puikot s:t oikein ja lisää samalla 1 s molemmille puikoille, neulo II ja III puikoilla pintaneuletta edellisten kerrosten mukaan.

Aloita kantatilkku siten, että neulot I puikon s:t oikein IV puikolle (=22 s). Jätä muut s:t odottamaan. Käännä työ, nosta 1 s neulomatta ja neulo muut s:t nurin. Käännä työ, *nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s oikein*, toista *-* vielä 10 kertaa. Toista näitä kahta kerrosta kunnes kantatilkun korkeus on 22 krs ja neulo vielä nurjan puolen krs.

Kantapohjan kavennukset: Jatka samaa vahvennettua neuletta kuin aiemmin. Neulo työn oikeasta reunasta kunnes toisessa reunassa on jäljellä 8 s. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo 6 s nurin ja neulo 2 seu-raavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 7 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän s:t pysyvät samana eli 8:nä. Kun sivu-s:t loppuvat, jaa kantalapun s:t 2 puikolle. Poimi sitten vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 12 s. Neulo poimitut s:t oikein sillä vasemman puoleisella puikolla, jolle äsken siirsit 4 s. Jatka II ja III puikoilla pintaneuletta. Poimi nyt kantalapun oikeasta reunasta 12 s sillä puikolla, jolla on 4 s, neulo s:t oikein. Jatka näillä kaikilla 52 s:lla sileää sekä pintaneuletta ja tee kiilakavennukset: Neulo I puikon 2 viimeistä s:aa oikein yhteen ja IV puikon 2 ensimmäistä s ylivetäen oikein yhteen. Neulo 1 välikerros, tee kavennukset kuten edellä, neulo 2 välikerrosta, tee kavennuskerros, 3 välikerrosta jne. Kun kaikilla puikoilla on jäljellä 10 s, lopeta kavennukset. Jatka sileää neuletta ja pintaneuletta kunnes pohjan pituus on 20 cm tai pikkuvarvas peittyy.

Neulo loput sukasta sileää neuletta ja aloita kärkikavennukset: Neulo I ja III puikon lopussa 2 s oikein yhteen ja tee II sekä IV puikon alussa ylivetokavennus. Tee tällaiset kavennukset joka 2. krs kunnes joka puikolla on jäljellä 6 s. Tee sen jälkeen kavennukset joka krs:lla. Kun työssä on jäljellä 8 s, katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päätä hyvin. Viimeistely: Höyrytä sukat kevyesti. Ohjetiedustelut: @novita.fi tai 
(040)178 2266 ma ja ke 10–14. Lankatiedustelut: www.novitaknits.com, Novita (05)744 3335 ma-pe 9–16.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Neulo pirteät pintaneulesukat

Tii

Ohjeessa mainitaan ruutupiirros, mutta missään ei sellaista kuvaa ole. Mihin lienee ruutupiirros hukkunut?

Anna

Missä ruutupiirros?

Paula

Niin missä

Vastaa käyttäjälle TiiPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.