Neulonta

Sodankyläläinen Kyllikki, 80, on neulonut yli 200 sukkaparia hyväntekeväisyyteen – nyt sukat lämmittävät asunnottomien jalkoja Helsingissä

Kyllikki Huotari, 80, neuloo villasukkia Sodankylässä ja lahjoittaa niitä apua tarvitseville helsinkiläisille. Käsillä tekeminen ja muiden auttaminen tuovat Kyllikille hyvää mieltä.

Sodankyläläistä Kyllikki Huotaria, 80, voi kutsua hyvillä mielin todelliseksi sukkataituriksi. Kyllikki neuloo kymmeniä sukkapareja vuodessa. Hän neuloo mielellään televisiota katsellessaan talvisin, kun päivät ovat lyhyitä ja oman pihan kasvimaa on levossa.

”Neulominen on miulle sellaista terapiaa. Istahdan monesti kesken päivää sohvalle neulomaan, ja sitten taas vähän jumppailen, jotta veri kiertää hartioissa. Vedän kuminauhoja ja teen punnerruksia”, Kyllikki kertoo.

Lue myös: Eläinklinikka pyysi somessa käsityöläisten apua, ja neulojat ryhtyivät hommiin – näin hienoja sukkia toipilaat karvakaverit saavat pitää nyt tassuissaan

Kyllikin neulomat sukat ovat jo vuosikaudet menneet lahjoina perheenjäsenille ja ystäville, mutta nykyään Kyllikki neuloo villasukkia myös monelle muulle. Tällä hetkellä suurin osa sukista menee apua tarvitseville helsinkiläisille.

”Aina kun saan tusina sukkaparia valmiiksi, lähetän ne paketissa Helsinkiin. Tusina mahtuu juuri sopivasti yhteen laatikkoon.”

Sukat vastaanottaa Helsingissä Kyllikin poika Juha Huotari, joka vie sukat Hermannin diakoniatalolle. Siellä sukat annetaan asunnottomille, paperittomille ja päihdeongelmaisille, jotka tarvitsevat lämmintä vaatetusta. Sukkien varsiin on kiinnitetty viesti: Ajattelen lämpimästi sinua. Kyllikki, 80-v Lapista.

”Viesti kertoo, ettei sukkia ole tehnyt kone, vaan ihan oikea ihminen, jonka mielestä on kiva, että juuri sie saat jalanlämmikettä. Saan tällä tavalla yhteyden sukkien saajaan.”

Pitkät ruokajonot herättivät halun auttaa

Idea hyväntekeväisyysneulontaan syntyi vuonna 2019, kun Juha-poika näki kotikulmillaan Kalliossa Vailla vakituista asuntoa ry:n (VVA) ruokajonon. Hän halusi tietää, millaista apua ruokajonossa seisovat kaipaavat.

VVA:n henkilökunta kertoi, että asiakkaat tarvitsevat ruoan ja nukkumapaikan lisäksi lämpimiä vaatteita. Juha kuuli, että yömajoissa nukkuvilta saatetaan varastaa jopa sukat jaloista.

Juha kertoi kuulemastaan Kyllikille, ja yhteistuumin he päättivät lahjoittaa villasukkia asunnottomille. Sukkia meni myös Pelastusarmeijan Joulupata-keräykseen.

Suuremmin lahjoittaminen alkoi vuonna 2020, kun Juha törmäsi jälleen kotikulmillaan pitkään jonoon. Tällä kertaa kyseessä oli Hermannin diakoniatalon ruokajono, jossa ihmiset seisoivat vähissä vaatteissa pakkasessa.

Juha ehdotti Kyllikille säännöllisempää lahjoitusprojektia, ja Kyllikki ryhtyi tuumasta toimeen. Kahden vuoden aikana Kyllikki on neulonut yhteensä viitisenkymmentä sukkaparia Hermannin diakoniatalolle. Kaiken kaikkiaan hän on lahjoittanut yli 200 sukkaparia hyväntekeväisyyteen.

Kyllikki neuloo sukat markettien sukkalangoista, kuten Novitan 7 veljestä -langasta. Juha ostaa yleensä langat Helsingistä ja lähettää ne Sodankylään. Helsingistä lankoja saa jopa alle kolmella eurolla kerä. Kyllikki neuloo samaa sukkamallia kolmessa koossa: S, M ja L. Malli on klassinen, ja kuvio on yleensä yksinkertainen raidallinen. Mallista on muodostunut Kyllikin oma brändi.

”Se on miusta kiva vetää jalkaan ja helppo neuloa. Osaan neuloa sukat vaikka silmät ummessa.”

Jaettu ilo, paras ilo

Neulomisen taidon Kyllikki oppi aikanaan mummoltaan Anna-Marialta. Yhdessä mummon kanssa kehrättiin lampaiden villasta lankaa ja neulottiin sukkia ja lapasia.

Kyllikin nuoruudessa Etelä-Karjalan Savitaipaleella kotitaloutta pyöritettiin pitkälti omavaraisesti. Pienen maalaistalon kasvimaalta saatiin perunaa, lanttua, kaalia ja mansikkaa, lehmiltä maitoa ja järvestä kalaa. Jos ruokaa jäi yli, siitä jaettiin naapureille.

”Kun taikinakulhon pohjaa kaapii, taikina riittää usein vielä yhteen pieneen sämpylään. Muistan, että äitini paistoi sen pienen kakkaran ja pyysi minua viemään sen naapurin mummolle.”

”Meillä karjalaisilla on varmaan geeneissä, että jos voit antaa jotain toiselle, teet sen. Saat siitä moninkertaisen ilon ja onnen päivään”, Kyllikki sanoo.

Jäätyään 60-vuotiaana eläkkeelle luokanopettajan työstä Kyllikki on tehnyt monenlaista vapaaehtoistyötä. Hän on tehnyt käsitöitä Sodankylän seurakunnan diakoniatyön myyjäisiin, käynyt laulamassa vanhainkodeissa ja pitänyt lapsille hiihto-, jumppa- ja yleisurheilukoulua osana seurakunnan toimintaa. Entiset, nyt jo harmaapartaiset, hiihtokoululaiset moikkaavat Kyllikkiä vieläkin, kun törmäävät häneet.

Kyllikki on myös Unicef-lahjoittaja ja World Vision -kummi. Tällä hetkellä hänellä on kummityttö Kambodzasta. Kerran vuodessa nyt 14-vuotias Santuk kertoo kuulumisensa.

”Jos tukeni auttaa yhtäkään tyttöä kouluttautumaan, se on jo iso juttu.”

Niin hyvät sukat, ettei kenkiä tarvitse

Kyllikki ei ole koskaan tavannut ihmisiä, joille hänen lahjoittamansa sukat ovat päätyneet. Kun Juha vie sukat Hermannin diakoniataloon, ne vastaanottaa yleensä suntio Merja Korpinen.

Sukkien saajat ovat pääosin asunnottomia, jotka ovat tulleet diakoniataloon peseytymään, syömään ja vaihtamaan puuhtaat vaatteet ylleen.

Asiakkaat pysähtyvät usein ihmettelemään sukkiin lahjanauhalla sidottua lappua. Silloin Merja saattaa istua alas kävijöiden kanssa ja kertoa Kyllikistä, vanhasta rouvasta, joka neuloo sukkia Lapissa.

”Yksi vakikävijä oli sitä mieltä, että sukat ovat niin hyvät, ettei kenkiä tarvitse ollenkaan. Kengät kun usein hajoavat kulkijoilla ensimmäisenä. Sanoin, että ei, laita kuitenkin kengät jalkaasi”, Merja naurahtaa.

Merjan mukaan sukille ja muille lämpimille vaatteille on aina suuri tarve. Pääkaupunkiseudulla on paljon asunnottomia ja vähävaraisia, jotka joutuvat olemaan paljon ulkona.

”Kun nukkuu milloin missäkin ja kävelee jatkuvasti ympäri kaupunkia, tulee kylmä. Kaikki pipot ja sukat tulevat täällä tarpeeseen”, Merja kertoo.

Kun avunhuuto kuuluu Helsingistä, Kyllikki vastaa Sodankylästä.

”Kun Juha kertoi, että kaverit jonottivat jouluna t-paidassa kymmenen asteen pakkasessa, neulepuikkoni alkoivat heilua entistä nopeammin.”