Neulonta Tilaajille

80-luvulla puikot eivät pysyneet vasenkätisen Marian hyppysissä ensinkään, kunnes Aino-mummi opetti – nyt isoäidin vinkit on koottu kirjaan, joka kannustaa vasureita neulomaan 

Vasenkätisen on hankala neuloa samalla tavalla kuin oikeakätisen, mutta silti suurin osa vasenkätisistä tekee niin. Maria Laiho oli onnekas, koska hän pääsi jo pienenä tyttönä vasenkätisen Aino-mummin oppiin. Nyt hän levittää ilosanomaa: myös vasenkätinen voi neuloa!

Metalliset puikot kilahtelivat lattialle joensuulaisen alakoulun käsityötunnilla 1980-luvulla. Tehtävänä oli neuloa sukat, ja se oli Maria Laiholle suuri haaste. Maria seurasi hätääntyneenä, kun silmukat karkasivat ja työ lähti purkautumaan.

Monella on samanlaisia kokemuksia ensimmäisiltä käsityötunneiltaan. Mutta Maria oli tavallisesti kätevä käsistään ja osasi jo ennen alakoulua virkata. Hän harrasti myös kuvataidetta, kuten piirtämistä ja grafiikkaa.

Ongelma neulomisessa oli Marian vasenkätisyys. Alakoulun käsityönopettaja ei osannut neuvoa, miten työtä neulotaan peilikuvana. Maria muistaa, että opettajalla oli yllään harmaa villamekko ja hänen äänensä oli käheä ja karhea.

”En muista saaneeni rauhallista ja kannustavaa opetusta. Olin aika hätääntynyt ja tuskastunut. Tunsin olevani aikalailla toivoton tapaus. Villasukan neulominen tuntui kohtuuttoman suurelta urakalta, varsinkin se kammottava kantapää.”

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.