Mona, 31, kehrää lankaa lemmikkien karvasta ja asiakkaita on jonoksi asti – ”Haluan tarjota mahdollisuuden, että lemmikistä jää jokin muisto”
Mona Tiirikainen, 31, viettää yön pikkutunnit kehräten lankaa koirien, kissojen ja pupujen karvasta. Lemmikkinsä menettäneelle omistajalle lankakerä voi olla kullankallis muisto.
Lapinkoira Hupsu makaa kuvassa sohvalla koiranluu suussaan. Hänen edessään on pino ruskeita lankakeriä. Toisessa kuvassa poseeraa ylväänä pitkäkarvainen Keijo-kissa vieressään kaksi harmaata lankakerää.
Kuvien lemmikit saavatkin ylpeillä, sillä langat on tehty niiden karvasta.
”Oikein hienot langat hän pyöräytti, vähän saatoin auttaa”, Mona Tiirikainen, 31, kirjoittaa Instagram-postauksessaan.
Mona on Mikkelissä asuva yrittäjä, joka kehrää tilauksesta lankaa lemmikkien karvasta. Lemmikinomistajat ympäri Suomen harjaavat tai leikkaavat karvaa karvaturreistaan ja lähettävät sitä Monalle.
Jotkut asiakkaat leikkaavat karvaa menehtyneestä lemmikistään ja teettävät karvasta lankaa muistoksi. Silloin Mona pitää työtään erityisen merkityksellisenä.
”Lemmikit ovat monelle todella tärkeitä perheenjäseniä. Haluan tarjota ihmisille mahdollisuuden, että lemmikistä jää jokin muisto. Tämä on minun kutsumukseni.”
Lue myös: Sähkötekniikka vaihtui luovaan alaan: Tiina, 29, löysi suomalaisesta villalangasta unelma-ammattinsa
Mona rakensi itse ensimmäisen värttinänsä
Alun perin Pieksämäeltä kotoisin oleva Mona innostui käsitöistä vasta aikuisiällä. Hän opiskeli peruskoulun jälkeen lapsi- ja perhetyön tutkinnon ja sitten myynnin ammattitutkinnon, joiden jälkeen hän teki töitä päiväkodeissa ja kaupan alalla.
Kymmenisen vuotta sitten Mona sai sysäyksen opetella neulomaan, kun hänen iäkkään mummonsa nivelet eivät enää kestäneet puikkojen pyörittämistä. Mummolla oli ollut tapana neuloa koko perheelle sukkia lahjaksi.
”Ajattelin, että haluan opetella neulomaan, jotta voin tehdä villasukkia kaikille”, Mona muistelee.
Mona perusti toiminimen ja myi neulomiaan villasukkia ja tossuja Etsyssä ja tilauksesta. Hän teki myös Youtubeen neulontavideosarjaa, jonka kautta hän tutustui muihin neulojiin.
Kehräämisestä Mona kiinnostui, kun eräs uusi neulontapiireistä löytynyt ystävä lähetti hänelle lahjaksi lankakerän, jonka oli kehrännyt itse. Ei mennyt aikaakaan, kun Mona tilasi itselleen värttinän. Hän ei kuitenkaan malttanut odottaa sen saapumista vaan rakensi värttinän itse pensselinvarresta ja Dolmio-pastakastikepurkin kannesta.
Värttinällä kehrääminen osoittautui kuitenkin hitaaksi ja työlääksi, joten Mona osti itselleen modernin pystyrukin. Hän kehräsi vimmatun lailla monta kuukautta ja kyseli tarvittaessa neuvoa kokeneemmilta.
”Eräs neuleystäväni sanoi, että sinähän olet luonnonlahjakkuus.”
Mona muutti maalle ja elvytti vanhan toiminimen
Mona opiskeli kolmannen tutkintonsa ja valmistui vuonna 2018 tekstiili- ja taidealan artesaaniksi. Ammatinvaihdoksen yhteydessä hän myös muutti puolisonsa kanssa Pieksämäeltä maalle Mikkelin lähiseudulle.
Maaseudun hiljaisuudessa Mona alkoi pohtia, mitä tekisi toiminimellään, joka oli elänyt muutaman vuoden hiljaiseloa. Hän oli koittanut myydä Etsyssä itse kehräämiään lankoja, mutta niitä oli korkean hinnan vuoksi vaikeata saada kaupaksi.
Mona tiesi, että koirankarvasta voi tehdä lankaa, ja päätti kokeilla. Hän vaihtoi yrityksen logon ja mainosti paikallisessa Facebook-ryhmässä ottavansa vastaan tilaustöitä.
”En muista, teinkö edes kovin paljon kokeiluja, vaan ryhdyin heti tilaustöihin. Jännitin hirveästi, mitä ensimmäinen asiakas tykkää lopputuloksesta.”
Ensimmäisen tilaustyön jälkeen Mona ei ole ollut hetkeäkään vailla asiakkaita. Tällä hetkellä tilausjonoa on helmikuulle asti.
”Minun ei tarvitse nykyään kauheasti mainostaa. Kun ihmiset saavat langat, he ottavat niistä usein kuvan lemmikkinsä kanssa ja laittavat Facebookin johonkin koiraryhmään. Saan sitä kautta kyselyitä.”
Vaikka työhön uppoaa noin 40 tuntia viikossa, ei se riitä kunnon palkaksi asti. Päivisin Mona on töissä lemmikkitarvikekaupan myyjänä. Töiden jälkeen hän aloittaa langan kehräämisen ja jatkaa yleensä yömyöhään asti. Viikonloppuisin Mona saattaa istua rukin äärellä jopa 10 tuntia putkeen.
”Teen todella paljon töitä. Mutta saan siitä mielihyvää ja rentoudun. Istun sohvalla ja kehrään samalla, kun katselen sarjoja.”
Yhden kerän tekemiseen menee kaksi työpäivää
Mona on tehnyt lankaa paitsi koirankarvasta myös kissan, pupun ja hevosen karvasta. Kaikesta karvasta voi tehdä lankaa, mutta joidenkin karvojen kaveriksi täytyy lisätä muuta materiaalia kuten lampaan- tai alpakanvillaa, jotta langasta tulee pehmeätä ja kestävää.
Esimerkiksi hevosenkarvaan tai husky-koiran karvan sekaan pitää lisätä yleensä paljon villaa. Suomenlapinkoiran karva on niin pitkää ja pehmeätä, ettei sen sekaan tarvitse välttämättä lisätä ollenkaan villaa.
”Käytännössä kaikesta karvasta voi tehdä lankaa, kunhan katsoo suhteet oikein. Mitä lyhyempi karva on, sitä enemmän tarvitaan yleensä lisäksi villaa.”
Kun karva saapuu Monalle, hän punnitsee sen ja suunnittelee langan asiakkaan toiveet huomioiden. Lankaan voi halutessaan lisätä glitteriä tai vahviketta, jolloin se toimii sukkalankana. Tämän jälkeen Mona karstaa, kehrää ja kertaa karvat sähkökäyttöisellä karstalla ja rukilla. Lopulta langat pestään, mitataan ja vyötetään.
Sadan gramman lankakerän tekemiseen menee Monalla noin pari työpäivää. Hyvän langan aikaansaaminen vaatii kokemusta ja taidokkuutta.
”Saa tehdä erittäin paljon töitä. Langan valmistaminen on moninainen prosessi.”
Mona kasvattaa myös angorankaneja
Eläimet ovat lähellä Monan sydäntä. Monan vuokraamalla maatilalla riittääkin tilaa melko isolle eläinkatraalle. Siellä asuu kaksi koiraa, 8-vuotias chihuahua Karli ja 4-vuotias sekarotuinen Kara.
Lisäksi navetassa asustaa 13 kania. Kaneista 11 on angorakaneja, joiden karva – angoravilla – on yksi maailman pehmeimmistä luonnonkuiduista. Ensimmäiset kanit päätyivät Monalle, kun häneltä lankoja teettänyt asiakas tarjosi kaninpoikasia.
”Lähdimme sillä ajatuksella, että otamme kaksi angorakania, mutta tulimmekin seitsemän kanin kanssa kotiin”, Mona muistelee ja nauraa.
Mona trimmaa kanit kolmen kuukauden välein ja myy villaa muun muassa käsinkehrääjille. Ehtiessään hän kehrää villasta myös lankaa myyntiin verkkokauppaansa. Angoralle on kysyntää, koska Suomessa angoran kasvattajat ovat harvassa. Ulkomaisten kasvattajien eettisyydessä on monesti pulmia.
Monalle kanit ovat pääasiassa rakkaita lemmikkejä, sillä 11 angorakanin villasta ei saa kovin suuria tuloja. Angoran kilohinta raakavillana on 130 euroa. Yhdestä kanista Mona saa 80–100 grammaa villaa kolmen kuukauden välein. Se tarkoittaa siis noin 456–572 euroa vuodessa ja paljon työtä.
”Kanien hoitaminen vie tosi paljon aikaa. Yhden kanin trimmaamiseen menee tunti tai pari. Olen koittanut suunnitella trimmausvälit niin, ettei ole kaikki kanit jonossa samana päivänä.”
Langan teettäminen on monelle tunteellinen prosessi
Lapsena Monalla ei ollut lemmikkejä, koska äiti oli niille allerginen. Myöhemmin selvisi, että Monakin on eläimille allerginen. Mona kuitenkin jatkoi ratsastusharrastustaan ja viis välitti punaisista silmistä ja tukkeutuneesta nenästä.
Kun Mona parikymppisenä muutti omilleen, hän hankki ensitöikseen bichon frisé -koira Lumen. Rakas Lume jouduttiin lopettamaan reilun vuoden ikäisenä.
”Minua on harmittanut, etten tajunnut kerätä Lumen karvoja säästöön. Olisi ollut ihanaa, jos olisin voinut tehdä karvasta jonkun muiston.”
Langan teettäminen on monelle asiakkaalle tunteellinen prosessi. Mona käy usein lemmikkinsä menettäneiden asiakkaiden kanssa pitkiä keskusteluja puhelimessa.
”Eräs vanhempi rouva lähetti menehtyneensä corgi-koiransa karvoja ja kertoi puhelimessa koiransa elämäntarinan pennusta vanhuuteen asti. Postin mukana tuli myös kirje ja valokuvia. Se oli jotenkin niin hellyyttävää.”
Monan unelma on, että hän voisi jonain päivänä elättää itsensä pelkästään kehräämällä lankaa. Työ on kuitenkin niin hidasta, ettei hän pystyisi tienaamaan yhtä hyvin kuin palkkatöissä.
”Ehkä se olisi mahdollista, jos pystyisin kehräämään 18 tuntia päivässä.”
Kommentoi
Kommentoi juttua: Mona, 31, kehrää lankaa lemmikkien karvasta ja asiakkaita on jonoksi asti – ”Haluan tarjota mahdollisuuden, että lemmikistä jää jokin muisto”