Neulonta Tilaajille

Vasenkätinen, tuntuuko villasukkien neulominen vaikealta? Tällä ohjeella onnistut vihdoin – mukana vaihekuvat

Maria Laiho suunnitteli villasukkaohjeen erityisesti vasenkätisille neulojille. Sukissa on kokoja sekä lapselle että aikuisille. Sukkien ohjeessa on mukana vaihekuvia, joiden avulla vasenkätinen hahmottaa helposti, miten lanka pitää ­silmukoita tehdessä kiepauttaa.

Monen vasenkätisen innostus neulomiseen on lopahtanut kunnollisen ohjauksen puutteeseen. Niin ei onneksi käynyt Maria Laiholle. Maria jäi monen kohtalo­toverinsa tavoin koulussa ­ilman omakätistä opetusta. Langat kuitenkin vetivät puoleensa, ja Aino-mummi osasi opettaa vasenkätistä neulontaa.

Lue myös: 80-luvulla puikot eivät pysyneet vasenkätisen Marian hyppysissä, kunnes Aino-mummi opetti – nyt isoäidin vinkit on koottu kirjaan, joka kannustaa vasureita neulomaan

Neulomisesta on tullut Marialle luova ja koukuttava harrastus. Hän on oppinut soveltamaan ja kääntämään ohjeita peili­kuviksi ja lukemaan niitä omalla tavallaan.

Nyt Maria haluaa opettaa muitakin vasureita neulomisen maailmaan. Marian kirjoittamassa Neulekirja vasenkätisille -kirjassa (Nemo) on monipuolisesti ohjeita helpoista pipoista ja huiveista vaativampiin kaarrokepuseroihin. Tärkeintä antia vasenkätisille ovat kuvalliset ohjeet neuleen eri vaiheiden tekemisestä, joilla oikeat liikeradat löytyvät. Kirja on kannustava opas aloittelijalle ja innostava mallikirja myös oikeakätiselle neulojalle.

Ota talteen Marian laatima vasenkätisille sopiva raidallisten villasukkien neuleohje. Löydät ohjeen ohesta myös kuvalliset ohjeet, jotka auttavat havainnollistamaan vasenkätistä neulontaa.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.