Käsityö

Ota tuftaus-tekniikka haltuun – katso 7 vinkkiä, joiden avulla onnistut!

Tuftaus on jännittävä tekniikka, jossa langalla ikään kuin maalataan. Lopputuloksena syntyy ryijymäistä pintaa. Tuftaus-tekniikka vaatii hieman opettelua, mutta kun sen oppii, on lajissa vahva koukuttumisvaara.

Tuftaus-tekniikka kulkee myös punch needle -nimellä. Tekniikka soveltuu parhaiten sisustustekstiileihin, laukkuihin ja pussukoihin sekä seinäkoristeisiin.

Lue myös: Kirjo näyttävä aforismityyny trendikkäällä tuftaus-tekniikalla – katso ohje!

Tarvikkeet tuftaus-tekniikkaan

Tuftaamiseen tarvitaan erityinen tuftausneula, jonka avulla lankaa isketään kankaaseen.

Neulaa iskemällä kankaan nurjalle puolelle muodostuu ryijymäisiä lenkkejä. Voit hyödyntää nukkamaisen nurjan lenkkipinnan tai tasaisen oikean puolen – tai tuoda työhön elävyyttä vuorottelemalla siinä kumpaakin pintaa eli neulaamalla kangasta vuorotellen nurjalta ja oikealta.

Lankalenkit eivät kiinnity kankaaseen, joten langan voi helposti purkaa ja työtä korjailla.

Kääntöpuolena on se, että lanka voi irrota käytössä. Tiiviisti neulattu työ pysyy melko hyvin kasassa. Purkautumisen estämiseksi työn voi lopuksi kiinnittää nurjalta puolelta silitettävällä tukikankaalla tai liimaseoksella.

Tuftaus-tekniikka ei sovellu kovalle kulutukselle joutuville pinnoille.

Onnistumisen kannalta on tärkeää, että neula, lanka ja kangas ovat yhteensopivia. Kovin ohut lanka ei jää kiinni löyhästi kudottuun kankaaseen. Paksu lanka ja neula taas eivät mene läpi tiiviistä kankaasta ja kankaaseen muodostuu reikiä. Valitse siis sopivan paksuinen lanka suhteessa neulaan ja käytä sopivan tiivistä tai löyhäkudoksista kangasta.

Ota tuftaus-tekniikka haltuun seuraavien vinkkien avulla!

Lue myös: Valmista trendikäs seinävaate kudontakehyksellä – katso video ja opi tekniikka

1. Millaisen neulan tuftaus-tekniikka vaatii?

Tuftaus-tekniikka ei onnistu ilman tufatus-neulaa.
Lanka pujotetaan langanpujottimen avulla puuvarren läpi neulaan ja lopuksi vielä neulan kärjessä olevan reiän läpi. Kuvassa lankaa ei ole vielä pujotettu reiästä.

Tuftausneuloja on myynnissä useita eri kokoja. Mitä paksumpi neula, sitä paksumpaa lankaa sillä pystyy neulaamaan. Esimerkiksi koon 5 tuftausneulalle sopii lanka, jota voi neuloa noin koon 3,5–4 puikoilla.

Neuloja on myynnissä säädettävinä ja vakiokokoisina sekä puuvartisina ja muovisina. Erityisesti paksua lankaa neulatessa puinen neula on sopivan tukeva.

Tufatusneulan mukana tulee langanpujotin. Ilman sitä lankaa ei saa pujotettua. Muista siis pitää se tallessa. Mikäli pujotin hajoaa käytössä, voi sen korvata itse rautalangasta taitetulla versiolla.

Lue myös: Kirjonta ei ole niin vaikeaa kuin luulet – katso ohje ja kirjo hurmaava silmälasipäinen koira seinällesi!

2. Löyhä vai tiheäkudoksinen kangas tuftaamiseen?

Tufatukseen sopiva kangas on puuvillainen tai pellavainen, kudottu kangas. Valittava kangas riippuu neulan paksuudesta. Mitä paksumpi neula, sitä harvemmin kudottua kangasta tulee käyttää.

Esimerkiksi koon 5 neulalla ei pysty neulaamaan tavallista puuvilla- tai pellavakangasta. Paksulle neulalle (koko 5 ja ylöspäin) optimaalinen kangas on puuvillainen, panama-kudoksinen kangas.

Tavalliseen kirjontaan tarkoitettu Aida-kangas ei sovellu tuftaus-tekniikkaan, sillä lanka luistaa irti siitä.

3. Millaisen langan tuftaus-tekniikka edellyttää?

Mitä paksumpi neula ja lanka, sitä nopeammin tulee valmista. Yksityiskohtaisissa töissä kannattaa käyttää ohutta neulaa ja lankaa.

Langan paksuus riippuu neulan paksuudesta. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että langan tulee kulkea neulan reiästä ulos vaivatta, mutta se ei saa olla liian ohut suhteessa kankaan kudokseen.

Paksujen neulojen kanssa työskentelyyn optimaalisin lanka on villalanka tai villa-akryylisekoite. Langan ei tarvitse olla täysin tasapaksuista, löyhäkierteisyyskin on plussaa. Ohuiden neulojen kanssa voi käyttää puuvillalankaa.

4. Millainen kehys toimii tuftauksessa parhaiten?

Tuftaus-tekniikka vaati kehykset.
Voit käyttää tuftauksessa tavallista kirjontakehystä, jos työsi mahtuu siihen. Tavallinen kehys on liukas, joten se kannattaa päällystää puuvillanauhalla.

Tuftaus-tekniikan yksi tärkeimmistä onnistumisen edellytyksistä on se, että kirjottava kangas pysyy kireänä. Kankaan löystyessä lankalenkit eivät jää kiinni kankaaseen.

Tekniikan kokeilemisen voi aloittaa perinteisellä kirjontakehyksellä. Kirjontakehyksessä kangas löystyy helposti, joten sitä joutuu kiristämään usein. Kirjonnan helpottamiseksi kirjontakehyksen sisemmän kehyksen ympärille voi kieputtaa kerroksen puuvillakankaasta leikattua nauhaa. Näin kehyksestä tulee kireämpi ja kehyksen pinta ei ole niin liukas.

Mikäli jatkat tuftaamista, kannattaa panostaa tuftauskehykseen tai tehdä sellainen itse. Helppo tapa tehdä omatekoinen kirjontakehys on muokata sellainen maalauspohjasta.

Tuftaus-tekniikka vaatii muutaman jipon onnistuakseen.
Kangas pysyy napakammin paikoillaan kehyksessä, joka on tehty maalauspohjasta. Punch Needle eli tuftaus-tekniikkaan myydään myös varta vasten siihen suunniteltuja kehyksiä.

5. Kuvion piirtäminen

Tuftaus-tekniikka: kuvion piirtäminen

Punch Needle eli tuftaus-tekniikka kannattaa aloittaa yksinkertaisista kuvioista, joissa ei ole juurikaan yksityiskohtia. Voit tehdä vaikka abstraktia taidetta. Näin pääset ottamaan tuntumaa siihen, kuinka lanka ja neula käyttäytyvät.

Tulosta tai piirrä haluamasi kuvio paperille ja piirrä se läpi kirjontakankaaseen esimerkiksi ikkunaa vasten.

6. Tuftaus-tekniikka: Vinkit

tuftaus-tekniikka kulkee myös punch needle -tekniikan nimellä.

Pidä tuftausneulasta kiinni kuin kynästä. Iske neulaa kankaaseen niin, että neulan pään avoin osa osoittaa kulkusuuntaa kohti, ja upota neula kankaaseen koko neulaosan mitalta, varren alkuun saakka.

Nosta neulaa ylös seuraavaa pistoa varten niin vähän kuin mahdollista eli kuljeta neulaa mahdollisimman lähellä kankaan pintaa. Näin lenkit eivät luiskahda ulos.

Muista pitää lanka löysällä. Langan kiristyessä lankalenkit eivät kiinnity.

Pistojen pituus riippuu käyttämästäsi langasta. Sopiva pituus löytyy kokeilemalla. Oikeanlainen rytmi tekemiseen tulee harjoituksen myötä.

7. Tuftaus-tekniikka: Viimeistely

silitä tukikangas

Jos työssäsi näkyy epämääräisiä langanpätkiä, voit vetää ne työn nurjalle puolelle pienellä virkkuukoukulla. Nukkamaista lenkkipintaa voi  tasoitella saksilla.

Jos epäilet lankalenkkiesi pitoa, kannattaa nurjalle puolelle silittää tukikangas tai levittää kankaalle sopiva liimaseos.

Etkö onnistunut heti? Yritä uudestaan! Kokeile erikokoisia neuloja ja lankoja. Aloita riittävän helposta mallista. Harjoitus tekee mestarin!

Lue myös: Runsas kukkakirjailu saa neuleen loistamaan – katso helppo ohje!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ota tuftaus-tekniikka haltuun – katso 7 vinkkiä, joiden avulla onnistut!

Irene

Kuva jostakin valmiista työstä olisi ollut ihan valaiseva.

mm

Miksi jutussa ei ole yhtäkään kuvaa valmiista pinnasta ja keskeneräisestä työstä?

Dipdop

Koko jutussa ei ollut yhtään kuvaa siitä, miltä tuftaus näyttää valmiina?

Vastaa käyttäjälle mmPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.