Käsityö Tilaajille

Virkkausguru Molla Millsin ujous helpotti, kun hän lähti rinkka selässä maailmalle: ”Minut otettiin kaikkialla vastaan niin ihanasti, että ulkopuolisuuden tunne  hävisi”

Muutama vuosi sitten Molla Mills rohkaistui, luopui tavaroistaan ja lähti reppu selässä maailmalle. Matkalla hän pääsi eroon epävarmuudestaan, sillä hän löysi oman heimonsa, maailman erilaiset käsityöläiset.

Ajatus oli hautunut jo pitkään. Molla Millsistä, 41, oli tullut Suomen mitassa käsityötähti. Hän oli julkaissut kiivaassa tahdissa kolme Virkkuri-kirjaa. Ollut esillä, kiertänyt ja lopulta väsähtänyt.

Samaan aikaan pitkä parisuhde päättyi, joten elämässä ei ollut syytä pysyä paikoillaan. Niinpä Molla otti ja ryhtyi pakkaamaan.

Ensin hän keräsi kaikki lankansa Helsingin Kalliossa sijainneesta työhuoneestaan ja raahasi ne alas pihalle. Kirjoitti oheen lapun: Saa ottaa. Ottakaa! Sen jälkeen hän kävi käsiksi aarteisiinsa, vanhoihin bakeliittiradioihin ja vintage-vaatteisiin, joita oli kertynyt nurkkiin tolkuton määrä.

Lue myös: Minna toteutti unelmansa ja ryhtyi käsityöläiseksi, mutta uupui: ”Onneksi opin lopulta tauon taian”

Mollan siskontyttäret kyläilevät hänen työhuoneellaan joka päivä. Maya Satsuki (vas.) virkkasi itselleen päänauhan tuossa tuokiossa. Isosisko Emili Satsuki on työn touhussa. Kuva: Anton Reenpää

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.