Tee söpöjä tai hurjia pehmoeläimiä! Kirjoista löydät ohjeita monenlaisten pehmoeläinten tekemiseen.

Kolme erilaista kirjaa opastavat eläinhahmojen virkkaamiseen ja neulomiseen. Valitse suosikkisi.

Neulo koko nalleperhe

Kymmenen erilaista pientä nallea odottavat neulojaa. Rachel Borello antaa ohjeet joka hahmoon kerros kerrokselta. Pehmojen tekeminen edellyttää, ellei vielä osaa, niin halua opetella neulomaan levennyksiä ja kavennuksia.

Niiden tekemiseen kirjan lopussa on kuvalliset ohjeet. Koska nallet eivät ole kovin suuria, yksi nalle on mukavan kokoinen projekti neuletekniikoiden opetteluun.

Joka nallella on lisäksi vaatteita ja asusteita, joihin on myös ohjeet. Rekvisiittaa voi neuloa haluamallaan ohjeella, koska kaikki nallet ovat saman kokoisia. Myös tarvittavat välineet on kirjassa selvitetty hyvin.

Rachel Borello: Neulotut nallet, Moreeni

 

 

 

Kissoille ja muille kavereille

Heinäsirkkoja, kimalaisia, kotiloita, rapuja ja tietysti nalle.

Kissalle suunniteltuja neulottuja leluja on 25 erilaista, joukossa vähän muutakin kuin eläimiä.

Samat pikkuruiset esineet sopivat tietysti muuhunkin söpöilyyn, vaikka lahjapaketin koristeiksi.

Kerros kerrokselta annetut ohjeet on jaoteltu kolmeen vaikeustasoon, ja tarvittavat tekniset neuvot löytyvät kirjan lopusta.

Sara Elizabeth Kellner: Kissansilmukat, Moreeni

 

Virkkaa kummallista väkeä

Kerry Lord on aiemmin tehnyt kahteen kirjaan linnuista ja muista todellisista eläimistä inspiraationsa saaneita virkattuja hahmoja.

Nyt hän on päästänyt mielikuvituksensa valloilleen ja suunnitellut hurjia otuksia, joita kirjan kannessa kutsutaan hirviöiksi. Varsin lempeitä hahmot kuitenkin ovat.

Kirjan käyttäjä voi jatkaa hahmojen muuntelua yhdistämällä mitkä tahansa pään, vartalon ja jalat keskenään. Kirja tarjoaa valmiita yhdistelmiä neljäänkymmeneen erilaiseen otukseen ja opastaa samalla, miten värit ja lankalaadut tekevät hahmoille ilmeen.

Kirjan lopussa olevat tekniikkakuvat ja ohjeet ovat hyvät. Kirjan innostamana joku käsityökerho voisi luoda päiväkotiin, sairaalaan tai vaikka vanhainkotiin hauskan otusperheen.

Kerry Lord: Veikeät virkatut mielikuvituskaverit, Mäkelä

Lue lisää:

Betoniaskartelu on kivaa pihapuuhaa – nämä monipuoliset kirjat innostavat askartelijaa.
Kerry Lord: Veikeät virkatut linnut ja Veikeät virkatut eläimet
Jackie Huang: Huopahemmot, 20 vastustamattoman hauskaa hahmoa neulahuovutuksella

Jemina Schlee: Narukerälle kyytiä

Tilaa uutiskirjeemme niin saat sähköpostiisi säännöllisesti tietoa uusimmista jutuistamme ja kilpailuistamme.


Teksti: Hanna Tamminen
Kuvat: Paula Kukkonen

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti